Kreikka on tunnetusti herkkujen maa. Kaikki Ateenan vanhan kaupungin Plakalla vaellelleet tietävät, miten nälkäisenäkin on vaikea valita ylitsepursuavasta ruokatarjonnasta. On moussakaa, viinilehtikääryleitä ja vaikkapa souvlakia, tuoksuvaa lampaan- tai porsaanlihaa.
Ruokahalu katoaa kuitenkin nopeasti, jos eksyy Kekropos ja Iperidou -katujen kulmaan. Pienen aukion reunalla sijaitsevan kojun ruokalistassa lukee: ”Tony Blairs Balls in olive oil or Georg Bushs head in tomato sauce with Condaliza Rice, fried or boiled”.
Öh kiitos, mutta…?
Paikan chef, irlantilainen Thomas Mc Grath istuskelee tiskin takana ja kertoo, ettei hän juuri nyt voi tarjota yhtikäs mitään, sillä ”raaka-aineet puuttuvat”. Nopeuttaakseen asioiden etenemistä kuudenkympin korvilla oleva mies osoittelee muita kylttejä kojun seinillä. Ensimmäisen mukaan paikka, jossa seison on ”Taleban holiday camp”. Sen vieressä, tuleentuneessa pensaassa roikkuu kyltti ”The burning Bush” ja alempana ”But where is Moses?”
Kuka tämä mies on? Miksi kummallinen ruokalista? Ja onko tähän nyt varmasti lupa?
Omien sanojensa mukaan McGrath omistaa sen maapalan, jolla koju seisoo. Protestin syy on yksinkertaisesti Irakin sodan vastustaminen.
”Ei minulla ole mitään suunnitelmaa. Minulla ei ikinä ole mitään suunnitelmaa”, hän sanoo.
Ensimmäiset kyltit ilmestyivät paikoilleen jo puoli vuotta ennen sotatoimien alkua maaliskuussa 2003.
”Tiesin jo silloin, että sota on tulossa. Nyt seuraan uutisia, ja saatan välillä muuttaa jotakin”.
McGrath kertoo, että useimmat ohikulkijat nauravat mielenosoitukselle hyväntahtoisesti. Jotkut amerikkalaisturistit ovat kuitenkin ottaneet nokkiinsa kunnolla. Ateenan olympialaisten alla Yhdysvaltain lähetystö yritti jopa sulkea kojun kisojen ajaksi.
McGrathin mukaan paikalle marssi kaksi virkailijaa poliisin kanssa ilmoittaen, että kioski pannaan kiinni. Kyltit olivat kuulemma uhka yleiselle turvallisuudelle.
”Sanoin heille kohteliaasti, että painukoot vittuun”, McGrath kertoo.
Poliisi oli lopulta samaa mieltä, ja koju jäi paikoilleen.
”Amerikkalaisille selitettiin, että Kreikka on sellainen demokratia, jossa kaikilla on oikeus ilmaista mielipi teensä.”
McGrath kertoo joskus toimineensa Pohjois-Irlannissa brittiarmeijan leivissä, ensin kolme vuotta sotilaskouluttajana, sitten kolme vuotta maan alla. Ura päättyi, kun auton alle viritetty pommi räjähti ja vei mukanaan McGrathin perheen sekä koko siihenastisen elämän.
”Sekosin täysin. Muutin Etelä-Afrikkaan selvittääkseni pääni”, hän sanoo. Toistakymmentä vuotta kestänyt huumeriippuvuuden ja kadulla nukkumisen kierre päättyi 1990-luvun alussa, kun Jumala löysi McGrathin ja McGrath löysi Plakalle.
Elämäänsä Pohjois-Irlannin konfl iktin osapuolena hän ei kadu.
”Irlanti oli sota, joka piti käydä. Mutta tästä nykyisestä tiedettiin jo alun alkaen, että se tulee epäonnistumaan, ettei sillä voida saavuttaa mitään pysyvää.”
Hetken aikaa on hiljaista. Kumpikin sota on kaukana ja keittiö suljettu tältä päivältä.
”God bless you”, toivottaa Thomas, kun jatkan matkaa.
Mikael Kauttu
