Kansanedustaja Bjarne Kallis luennoi kulttuurikeskus Bulevardi Foorumissa Helsingin Fredrikinkadulla. Aiheena on vallanjaon kehitys itsenäisyyden ajan Suomessa. Ette varmaan halkea jännityksestä.
Eivät tämän kulttuurikeskuksen aiemmatkaan luennot kuulosta kovin tavattomilta. Tänä vuonna on kuultu esimerkiksi ”kung fu urheiluna ja filosofiana” ja ”viestintämarkkinoiden muutokset ja arjen tietoyhteiskunta”. Mutta nyt, terästäytykää, tulee se jännittävä asia: Bulevardi Foorumin toiminnan järjestää Suomen Opus Dei.
Harvoin olen ollut yhtä kiusallisen tietoinen sukupuolestani kuin odotellessani Kalliksen luennon alkua Opus Dein keskuksessa eli Bulevardi Foorumissa. Keskus on tarkoitettu miehille, ja siksi huoneessa istuukin vain parikymmentä nuorta miestä ja minä.
Ei minua silti tuijoteta. Ilmapiiri on – sivistynyt. Miehet ovat hyvinpukeutuneita, hyväkäytöksisiä, ja monet heistä näyttävät ulkomaalaisilta. Suomenkielinen puheensorina soljuu sekalaisilla aksenteilla.
Tilakin on mitä viihtyisin. Kauniit puulattiat, kodikkaat huonekalut, lämpöiset matot. Kirjahyllyssä on Harry Pottereita, J.R.R. Tolkienia ja stetsoneita. Seinillä roikkuu maisematauluja ja kuvia Neitsyt Mariasta. Huoneen perällä on rummut, kitara ja muita soittimia.
Kun kansanedustaja Kallis vihdoin astuu huoneeseen, kaikki nousevat seisomaan. ”Tämähän on kuin Kokkolan kauppaoppilaitoksessa 20 vuotta sitten”, Kallis kommentoi kunnianosoitusta.
Hän puhuu tunnin, eikä kukaan keskeytä. Eturivi nyökkäilee vähän väliä hyväksyvästi.
”Jotkut sanovat, että nyky-Suomessa kaikki valta on valtionvarainministerillä ja ministeriön virkamiehillä. Eivätkä ne niin väärässä ole”, Kallis lohkaisee, ja kuulijajoukko nauraa äänekkäästi.
Lopuksi esitetään pari pitkää ja monipolvista kysymystä, jotka kertonevat yleisön korkeasta sivistyneisyydestä. Tilaisuus on kaukana herätysjuhlasta, mutta koko luennon motiivi on ulkopuoliselle suuri mysteeri. Keitä täällä oikein on ja miksi?
Kaikki ovat varmasti jo kyllästyneet puhumaan Da Vinci -koodista. Kirja on silti pakko taas mainita. Eli kyllä, Opus Dei on se Dan Brownin menestysromaanin katolinen järjestö, josta tulee kirjan lukeneille mieleen salaseura, aivopesty tappajamunkki, piikkivyö reidessä ja itsensä ruoskiminen.
Ei liene enää uutinen, että kaikki tuo ei ole aivan totta. Järjestö on ponnekkaasti korjannut kirjan asiavirheitä. Alkuvuodesta myös Suomessa ilmestyi aiheesta puolueeton teos, kirkkohistorian dosentti Mikko Ketolan Opus Dei – Vaiettu salaseura? Kirjassa esitetään kritiikkiä, mutta se kumoaa silti suurimman osan järjestöön liitetyistä ennakkoluuloista. Opus Deissä ei esimerkiksi ole munkkeja, se ei ole järjettömän rikas, ja jäsenten ruumiillisen itsekurituksen eli kuolettamisen kivuliaisuus ja määrä on paljon vähäisempää kuin Da Vinci -koodi antaa ymmärtää.
Opus Dei on katolinen järjestö, jonka tavoite on kertoa koko yhteiskunnalle, että ”kaikki kristityt on kutsuttu pyhyyteen”. Järjestön mukaan kristityn ei tarvitse elää luostarissa, sillä hän voi pyhittää Jumalalle arkensa. Tämä tarkoittaa muun muassa rukoilua, askeettista elämää ja yhteiskunnan palvelemista lähimmäisiä auttamalla. Järjestö tunnetaan myös tiukkuudestaan. Sen jäsenet seuraavat tinkimättömällä tarkkuudella paavin oppeja.
Opus Dei on katolisen kirkon personaaliprelatuuri, ja sen jäsenet jakautuvat numeraareihin, supernumeraareihin, liitännäisjäseniin ja avustaviin numeraareihin – jo termit riittänevät karkoittamaan valtaosan uteliaista.
Personaaliprelatuuri tarkoittaa sielunhoitoinstituutiota, ja siihen voi kuulua sekä pappeja että maallikkoja.
Numeraarit ovat Opus Dei -keskuksen asuntolassa selibaatissa eläviä järjestön jäseniä. He käyvät töissä tai opiskelevat keskuksen ulkopuolella mutta omistavat lähes kaiken vapaa- aikansa Opus Dein toiminnalle. Heidän palkkansa menee suoraan järjestölle.
Suomessa on kolme Opus Dein keskusta, yksi miehille ja kaksi naisille. Fredrikinkadun asuntolassa asuu 11 miesnumeraaria, joista kymmenen on ulkomaalaisia. Joukossa on pappeja, diplomi-insinöörejä, valtiotieteilijöitä ja opiskelijoita.
Liitännäisjäsenet ovat muuten samanlaisia kuin numeraarit mutta he asuvat keskusten ulkopuolella. Supernumeraarit, joita on maailmanlaajuisesti yli 70 % jäsenistä, ovat usein perheellisiä, asuvat keskuksen ulkopuolella ja lahjoittavat liikenevät varansa järjestölle. Suomessa supernumeraareja on poikkeuksellisesti vain muutama.
Avustavat numeraarit ovat niitä naisnumeraareja, jotka työkseen hoitavat sekä miesten että naisten keskusten taloutta, siivousta ja ruuanlaittoa.
Kaikki jäsenet noudattavat ”elämänsuunnitelmaa”, joka tarkoittaa erilaisia päivittäisiä rukouksia, itsetutkiskelua, ripittäytymistä ja muuta hengellisen elämän vaalimista.
Mutta mitä käytännössä merkitsee arjen pyhittäminen? Palataanpa Bulevardi Foorumiin, jossa numeraari Javier Salazar on luvannut esitellä keskusta. Hän on kotoisin Espanjasta ja tuli Suomeen 18- vuotiaana tuoreena Opus Dein jäsenenä vuonna 1995.
”Olen viihtynyt tosi hyvin”, Salazar vakuuttaa. ”Aion jäädä niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeellista.”
Tarpeellisen määrittelee Opus Dei.
”Ideaali olisi tietenkin, että kaikki Suomen Opus Dein keskusten numeraarit olisivat paikallisia.”
Mutta koska Suomessa on kovin vähän katolisia – vajaa 10 000 – se ei ole lähitulevaisuudessa todennäköistä. Aktiivista jäsentenhankintaa ei Salazarin mukaan harjoiteta.
”Paitsi jos rukoileminen lasketaan aktiiviseksi toiminnaksi.”
Salazar on valmistunut Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi ja työskentelee bisnesanalyytikkona lääkefirmassa. Siinä sivussa hän vetää Kuunarikerhoa eli koulupojille suunnattua Bulevardi Foorumin iltapäivätoimintaa. Salazarin ohjauksessa pojat tekevät elokuvia, soittavat, rakentavat kaukoohjattavia autoja ja pelaavat roolipelejä.
Kerhoon saa tulla kuka vaan, sitä ei ole suunnattu katolisille vaan pikemminkin lähikoulujen lapsille.
Ja ihanko ilman taka-ajatuksia?
”Jos vanhemmat haluavat, tarjoamme myös hengellisistä asioista keskustelua. Mutta se ei ole oikeastaan katolista, vaan puhumme peruskristillisistä arvoista ja hyveistä. Ja sitä ei ole joka kerta, vain toisinaan kymmenen minuuttia”, Salazar selittää.
”Ja jos vanhemmat kieltävät, heidän lapsensa ei osallistu siihen.”
Bisnesanalyytikko siis pitää töistä vapaata muutaman iltapäivän viikossa vetääkseen pikkupoikien iltapäivätoimintaa.
”Tämä on yksi tapa palvella yhteiskuntaa. Jokainen Opus Dein jäsen miettii, mikä olisi itselle sopivin tapa”, Salazar kertoo.
Muita Bulevardi Foorumin asukkaiden käyttämiä palveluksen muotoja on tarjota opiskelijoille opintopiirejä ja keskusteluiltoja ja järjestää luentoja.
Viime keväänä keskus järjesti kuusiosaisen luentosarjan johtajuudesta. Luennoilla todettiin muun muassa, että Jeesuksella oli monia hyvältä johtajalta vaadittavia ominaisuuksia.
Seuraavan luennon pitää Timo Soini. Luennot kuulostavat aika poliittiselta tavalta palvella yhteiskuntaa. Palveleekohan oikeistopoliitikon esitelmä yhteiskuntaa paremmin kuin vasemmistolaisen?
Keskuksen johtaja, numeraari Santi Martinez vakuuttaa, ettei Opus Deillä ole mitään tekemistä politiikan kanssa.
”Sovimme luennoitsijan kanssa etukäteen, mistä puhutaan. Täällä ei saa tehdä vaalikampanjaa.”
Tärkein ohjenuora on, että mitään kristillisten arvojen tai Opus Dein hengen vastaista keskuksessa ei järjestetä. Keskuksessa ei esimerkiksi voi luennoida rasistisesti tai toista sukupuolta halventavasti, Martinez selventää.
Opus Dein perusti espanjalaissyntyinen pappi JosemarÃa Escrivá. Hänen kuvallaan varustettuja postimerkkejä ja muita muistoesineitä on esillä Bulevardi Foorumin vitriinissä. Keskusta johtaa espanjalainen Santi Martinez.
Jätetään miehet rauhaan ja käydään Opus Dein naisten keskuksessa, Silta-Klubilla. Numeraari Elisabeth Clement sattuu olemaan paikalla keskellä päivää, sillä hän on lukion englanninopettaja ja parhaillaan syyslomalla. Myös Clementillä on kansainvälinen tausta: hänen äitinsä on suomalainen, isä ranskalainen, ja hän on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Yhdysvalloissa.
Silta-Klubi on yksi kokonainen kerrostalo. Kengät jätetään rappukäytävän alimpaan kerrokseen, ja kaikkien asuntojen ulko-ovia pidetään auki. Parvekkeita remontoidaan parhaillaan. Isompaankin remonttiin olisi selvästi tarvetta mutta ei rahaa. Ei ihme, jos on tiukkaa, sillä viisi vuotta sitten ostetussa talossa asuu tällä hetkellä vain neljä numeraaria.
”On paljon anteliaita ihmisiä, mutta me emme tunne heitä”, Clement sanoo ja nauraa.
Silta-Klubi on valinnut palveltaviksi lähimmäisiksi koulutytöt ja naisopiskelijat.
”Toiminta voi olla mitä vaan, mikä rohkaisee ihmisiä tuntemaan muita kulttuureita.”
Tällä hetkellä se tarkoittaa iltapäiväkerhoja, espanjan alkeiskursseja ja vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyöhon osallistuvat tytöt käyvät Ruskeasuon koululla askartelemassa ja leipomassa kehitysvammaisten lasten ja nuorten kanssa. Tulevaisuudessa, kun rahatilanne antaa myöten, Silta-Klubiin on tarkoitus avata asuntola muualta tuleville lukiolaisille ja opiskelijoille.
Nyt tekisi mieli sanoa, että naisille jää heikkojen auttaminen, kun miehet puhuvat politiikkaa. On kuitenkin vaikea esittää tästä moitteita kenellekään, sillä Opus Dein miesten ja naisten keskukset ovat niin erilliset, etteivät niiden numeraarit tiedä edes toistensa nimiä. Jokainen keskus saa järjestää juuri sellaista toimintaa kuin haluaa, ja taloudellisestikin ne ovat täysin itsenäisiä.
Nais- ja miesjäsenet on erotettu toisistaan järjestön perustamisesta, vuodesta 1928 alkaen, sillä perustaja JosemarÃa Escriván Jumalalta saamissa näyissä Opus Dein naiset ja miehet toimivat erillään.
Ja kappas. Toisen naisten keskuksen, Vanhan Puiston Kulttuurikeskuksen syksyn ohjelmassa on Alexander Stubbin luento ”Suomi Euroopassa ja EU:n perustuslain tulevaisuudessa”.
Sekä nais- että miesnumeraarit esiintyvät erittäin taitavasti järjestönsä eduksi. He tulevat oma-aloitteisesti esittäytymään ja vaihtamaan toimittajan kanssa muutaman sanan. He ovat kohteliaita, mukavia ja huomattavan avoimia. Vähän erilaisia kuin Da Vinci -koodissa.
Javier Salazar sanoo, että kaikesta Da Vinci -koodin väärästä tiedosta huolimatta kirjasta oli Opus Deille lopulta enemmän hyötyä kuin haittaa.
Aiemmin järjestöä ei tunnettu, ja Salazar tyytyi yleensä mainitsemaan, että kuuluu ”erääseen katolisen kirkon järjestöön”.
”Jos sanoin olevani Opus Deistä, ihmiset kysyivät, onko se uusi juoma vai jalkapalloseura. Nyt kaikki haluavat tietää meistä, ja onneksi minä tykkään kertoa.”
Ja tämän piti olla salaseura.
Mutta on tässä silti jotain kummaa. Suomen keskuksista löytyy nettitietoa vain, jos sattuu tietämään keskusten nimet ja ymmärtää hakea niillä. Opus Dein kansainvälisiltä nettisivuilta ei löydy linkkejä järjestön Suomen toimintaan. Keskusten ovisummereissa ei lue Opus Dei.
Toki opusdeiläiset saavat kaikin mokomin elellä omassa rauhassaan. Jos he kuitenkin tahtovat palvella yhteiskuntaa, olisi varmaan hyvä, että yhteiskunta tietäisi heistä.
Ovisummerin puute selittyy Santi Martinezin mukaan sillä, että Opus Dein jäsenyys on yksityisasia. Järjestöllä ei ole tapana kertoa, ketkä ovat sen jäseniä.
Nettisivujen puute taas on Martinezille ”piikki sydämessä”. Sivut ovat rakenteilla.
Mutta jos Bulevardi Foorumin tiloissa järjestetään korkeatasoisia luentoja, joihin kaikki (miehet) ovat lämpimästi tervetulleita, niin eikö toiminnasta kannattaisi edes vähän ilmoitella?
”Tämä on julkista toimintaa, mutta ehkä vain puolijulkista”, Martinez sanoo.
Ahaa?
”Tämä on samalla meidän kotimme. En halua tänne ihan ketä tahansa.”
Martinez ei tahdo keskukseen sellaisia, jotka ovat häiriöksi tai pilaavat tunnelman. Niinpä luennoilla käyvät lähinnä jäsenet ja heidän ystävänsä.
Martinez sanoo, että he ovat kuitenkin yrittäneet, ja kuulostaa jopa aavistuksen katkeralta.
”Kannattaako järjestää sählyturnaus lähiseudun kouluille, jos turnaukseen tulee kaksi joukkuetta? Tai foorumi, johon tulee kolme osallistujaa?”
Hyvä on, ihmiset ovat ennakkoluuloisia. Mutta entä oma väki, katoliset?
Suomen Opus Deistä ei liiemmin puhuta edes katolisissa piireissä. Keskukset eivät ilmoittele toiminnastaan hiippakuntalehdessä tai seurakuntien ilmoitustauluilla.
Eikö seurakuntalaisille melkein pitäisi kertoa, mitä keskuksissa tapahtuu?
”Toiminnallamme ei ole virallista katolista leimaa, ja järjestelyissä on mukana ihmisiä, jotka eivät ole edes kristittyjä”, Martinez selittää. Siksi Opus Dein toiminta ei hänen mielestään sovi kirkon tiedotuskanaviin.
Hän huomauttaa myös, että yhteystiedot kyllä löytyvät hiippakuntakalenterista, hiippakunnan kotisivuilta ja puhelinluettelosta.
”Jos jonkun seurakuntalaisen mielestä meiltä puuttuu aloitekykyä, niin saman voisi sanoa toisinkin päin”, Martinez sanoo.
Ainakaan jäsenten pakkovärväyksestä Suomen Opus Deitä ei voi syyttää.
Joanna Palmén
Kuvat Jantien Oving
