Suomen valtio ja kunnat rahoittavat taidetta ja kulttuuria vuosittain noin puolella miljardilla eurolla. Mitä tapahtuisi jos rahahanat pantaisiin kiinni, ja varat siirrettäisiin vaikka vanhustenhoitoon? Mistä ihmeestä löytyisi filantrooppi, joka maksaisi vielä yhden kierroksen Taikahuilua? Entä olisiko maakuntateatterien niskalaukauksella mitään väliä?
”Tämähän on 90-luvulla tutkittu: Suomeen jäisi jäljelle noin yksi ja puoli ammattiteatteria”, sanoo Suomen teatteriliiton toimitusjohtaja Matti A. Holopainen.
”Ne olisivat pääkaupunkiseudulla ja esittäisivät ulkomaisia menestysnäytelmiä, esimerkiksi musikaaleja.”
Holopainen viittaa dosentti Markku T. Hyypän taannoiseen tutkimukseen, jonka mukaan suomenruotsalaisten muuta kansaa pidempää elinikää selittää lähinnä kulttuuririennoissa hankittu sosiaalinen pääoma. Teatterikadon myötä se vähenisi suomalaisilla entisestään.
Sehän kuulostaa varsin hyvältä! Valtion kassa pullistuisi, kun kallista teatteriverkkoa ei tarvitsisi pitää pystyssä, ja samalla sosiaalitoimen budjetista putoaisi pois muutama kiusallisen kallis vanhusvuosi. Henkiin jääneet voisivat naureskella Kansallisteatterissa Catsille.
Mutta entä kuvataide? Riippuisiko seinillä lopulta pelkkiä juhanipalmuja?
”Ajatus tuen loppumisesta ei valitettavasti kuulosta kovin absurdilta”, sanoo Suomen taiteilijaseuran pääsihteeri Petra Havu .
”Suurella osalla koulutetuista kuvataiteilijoista ei ole töitä nytkään, ja rahaa tienataan vaikka tarjoilemalla.”
Havun mukaan vain kolmasosa työssä olevien kuvataiteilijoiden tuloista on tukea. Tuen lopettaminen näkyisi siis taiteilijatyöttömyyden pienen lisäyksen lisäksi lähinnä markkinoille tulevien teosten vähenemisenä noin viidenneksellä.
”Se olisi kuvataiteelle sama kuin yritysveron korottaminen suuryrityksille”, Havu sanoo.
Ehkä maalaustaidekin siis voisi alkaa uhkailla toimintansa siirtämisellä ulkomaille. Sinnekö pakenisi myös kaiken kulttuuripoliittisen keskustelun lempilapsi, Kansallisooppera?
”Keskimääräinen kävijä huomaisi muutoksen ainakin siinä, että oopperalipun hinta olisi noin 500 euroa, halvin opiskelijalippu ehkä satasen”, sanoo Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen .
”Niillä hinnoilla oopperalla ei olisi toimintaedellytyksiä Suomen kokoisessa maassa.”
Nälkäbudjetin oopperaa on Korhosen mukaan vaikea tehdä, sillä säveltäjä vaatii yleensä partituurissaan produktioon vähintään toistasataa henkeä.
Löytyisikö jostain siis Amerikan malliin filantrooppi, joka makselisi Töölönlahden pytingin vuokrat?
”Yksityisiä taiteen suurrahoittajia varmasti löytyisi Suomestakin, mutta se vaatisi perusteellisia muutoksia veropolitiikkaan ja moneen muuhun asiaan”, Korhonen sanoo.
”Eikä sittenkään puhuttaisi enää koko kansan oopperasta.”
Mutta mitä kaikki tämä sitten oikein merkitsisi, noin niin kuin yhteiskunnan eheyden kannalta? Sosiologian professori Pekka Sulkusen sähköpostivastaus on lyhyt ja ytimekäs:
”Amerikkalaistuisimme lopullisesti. Muuttaisin Venäjälle.”
Jussi Pullinen
Kuva Nina Kajavo
