Atlantalaisen hiphop duon Outkastin uusi levy Idlewild oli tuskin julkaistu, kun hurmioituneet kriitikot hukuttivat sen ylisanoihin.
Ylistysten keskeiseksi teemaksi nousi se, miten Andrén ja BigBoin kaksikko oli ”keksinyt rapin uudelleen” yhdistämällä 1930- luvun melodioita moderneihin biitteihin. Lehdissä ja verkkosivuilla puhuttiin vallankumouksesta, uudesta aallosta ja hiphopin tulenkantajista.
Innostunutta tekstiä siis. Valitettavasti se ei vain kerro Idlewildista juuri mitään.
Kun alkaa käydä läpi rapmusiikin kaanonia, uudistajia tuntuu olevan kolmetoista tusinassa. Ensin pioneerit kuten Grandmaster Flash ja Funky 4+1 loivat koko tyylin. Sitten Africa Bambaata toi musiikkiin uutta intoa erilaisin konerytmein. Seuraavaksi Run DMC keksi yhdistää Aerosmithin rockriffit rap-kappaleeseen ja nosti rapin ensimmäistä kertaa listakärkeen. Mutta jo pian tämäkin asenne kävi vanhanaikaiseksi: Public Enemy toi musiikkiin mukaan sireenien hälyä ja vallankumouksen sanomaa.
Ja niin edelleen ja niin edelleen. Muutama vuosi sitten jopa Eminemiä pidettiin jonkinlaisena uudistajana ja hiphopin tulevaisuutena.
Kun muistaa, että koko hiphopin synnystä on alle kolmekymmentä vuotta, alkaa uudistusten tahti tuntua todella hurjalta. Onko musiikkilaji todella niin orgaaninen, että sen virtaukset kestävät vain vuoden tai pari ennen kuin joku tulee ja räjäyttää ne taivaan tuuliin?
Ei ole. Todellisten mullistusten sijaan jatkuvissa vallankumouksissa on kyse markkinointipuheesta ja rap-kulttuuriin niin oleellisena kuuluvasta uhosta. Bling bling ulottuu korujen lisäksi myös musiikkiin: ”Mun musiikki on kumouksellisempaa ku sun, tieksä?”
Niinpä Idlewildin mullistavuudesta ei tarkemmin katsottuna jää paljoa käteen. Vaikka musiikillisten ideoiden ja samplejen hakeminen tavallisimpien lähteiden sijaan 1930-luvulta asti on kiistämättä raikasta, on tekniikka täysin samaa kuin muissakin, tuiki tavallisissa sampleissa – vähän riffiä tuolta, stemmaa täältä ja oma biitti päälle.
Itse asiassa Idlewildin rap-raitoja on vaikea pitää kovinkaan kummoisena kehityksenä yhtyeen edelliseltä levyltä, Speakerboxx/ The Love Below, joka on vielä Idlewildin jälkeenkin yhtyeen selvä päätyö.
Silti Idlewild voi osoittautua yllättävän tärkeäksi levyksi. Tässä ei kuitenkaan ole kyse vallankumouksista vaan menneeseen katsomisesta. Levyn toiseksi singleksi irrotettu Idlewild blue (Dont €˜Chu Worry €˜Bout Me) ei nimittäin ole hip hoppia lainkaan. Kappale on lähes tyylipuhdas pastissi klassisesta Chicago-bluesista. Tämä siis aikana, jona itse B.B. King myöntää, ettei valkoisen keskiluokan musiikiksi muuttunut blues enää kiinnosta nuoria.
Outkastin rohkeaa vetoa voikin verrata lähinnä Rolling Stonesiin, joka onnistui viemään tyylipuhtaan slidebluesin Little Red Rooster brittien listakärkeen vuonna 1964. Samalla he esittelivät musiikkityylin kokonaan uudelle kuulijakunnalle.
Yhtyeellä on yhä faneja, jotka pitävät tätä temppua Rollareiden kaikkien aikojen suurimpana saavutuksena. Ja syystä.
Voi vain toivoa Outkastin kykenevän samaan.
Juha Merimaa
Kuva SonyBMG
Outkast: Idlewild. La Face Records /SonyBMG.
