Naiset, lopettakaa se ruikutus palkoista. Nyt on nimittäin niin, että vaikka kuinka monessa ammatissa te saatte parempaa palkkaa kuin miehet.
Tämä on ollut viesti viime päivien mediakeskustelussa. Ensin Yleisradion A-plus-ohjelman toimittaja otti aivan sydämen asiakseen todistaa, ettei naisen euro suinkaan ole se kuuluisa 80 senttiä vaan monien alojen kohdalla 96-104 senttiä. Seuraavaksi asiaan puuttui Ilta-Sanomat, joka ilmoitti kissan kokoisella otsikolla, että ”Nainen tienaa enemmän”, jopa 200 ammatissa. Ei juuri yllätä, että molempien avausten takana oli mies.
Laajemmin käynnissä olevassa keskustelussa on kyse tasa-arvoministeri Tuula Haataisen (sd.) halusta nostaa naisia yritysjohtoon kiintiöiden avulla.
Journalistina arvostan tietenkin toimittajien kyltymätöntä yritteliäisyyttä. On hienoa, että koetamme ammattimme puolesta kyseenalaistaa vakiintuneita totuuksia, kuten nyt vaikka tätä naisten miehiä huonompaa palkkausta.
Tyhmä ei silti tarvitse olla.
Mitä esimerkiksi tarkoittaa se, että kunnan eläinlääkärinä toimiva nainen tienaa keskimäärin enemmän kuin samalla alalla työtä tekevä mies? Minun logiikallani ei sitä, että miehiä syrjitään vaan sitä, että eläinlääkäreistä, ja myös johtavista paremmin palkatuista eläinlääkäreistä, suurin osa on naisia. Korkealla pallilla tienataan enemmän. Perusasia.
Samapalkkaisuuskeskustelussa ei ole koetettu väittää, että nainen saisi samasta työstä vähemmän palkkaa kuin mies. Esimerkiksi A-plus-ohjelmassa niin haluttiin kiivaasti ymmärtää, vaikka ministeri puhui muuta.
Kyse on – jos tämä nyt todellakin pitää vääntää rautalangasta – naisvaltaisten alojen, esimerkiksi terveydenhoitoalan, kaiken kaikkiaan heikosta arvostuksesta ja sitä kuvaavasta palkkatasosta. Siis siitä, että lähihoitajan peruspalkka on kunnasta riippuen reilut 1500 euroa ja sähkömiehen vajaan tonnin enemmän, paperimiehistä puhumattakaan.
Eivätkä työelämän tasa-arvo-ongelmat lopu tähän. Nuoret naiset tekevät liki puolet enemmän pätkätöitä kuin saman ikäluokan miehet. Työnantaja ei uskalla palkata naista, joka saattaa hetkenä minä hyvänsä jäädä vauvalomalle. Naiset eivät nouse työelämässä edes tahtoessaan johtoasemiin. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa vain neljännes professoreista on naisia. Luetteloa voisi jatkaa pitkään.
Siis arvon kollegat, keskitytäänkö tästä lähtien raportoimaan niistä ihan oikeista tasa-arvo-ongelmista? Näiden perusasioiden opettamiseen kun ei viitsisi tuhlata tämän enempää palstatilaa. Voisimme koittaa seuraavissa lehdissämme ja ohjelmissamme alleviivata vähemmän omaa nokkeluuttamme. Voisimme miettiä sen sijaan sitä, miksi naisten nostaminen yritysjohtoon yleensäkin on tärkeää. Tai sitä, voiko asiaa ratkaista ilman kiistanalaisia kiintiöitä. Näistä kysymyksistä ei ole väitelty vielä lainkaan riittävästi.
Elina Kervinen
