Minua pyydettiin keväällä haastateltavaksi Helsingin Taidehalliin. Radio Ylen aikaisen toimittaja halusi kuulla mielipiteeni Nuoret 2006 -näyttelyn tasosta.
Olin hädin tuskin toipunut edellisillan juhlista, kun aamulla olin jo suorassa lähetyksessä. Tilanne oli rento, toimittaja hyvännäköinen, ja pulisin mitä mieleen juolahti. Näyttelyn kiinnostavimmaksi taiteilijaksi nimesin puolihuolimattomasti Tommi Toijan .
Ehkä valintaani vaikutti Toijan veistosten säälittävyys. Avajaisissa harva huomasi näitä pieniä keraamisia lapsihahmoja. Allensa laskenut pikkuherra jopa kaatui näyttelyvieraiden kiirehtiessä näyttävämpien teosten äärelle. Taiteilija puolestaan poukkoili teostensa välissä teippaillen niitä yhä uudestaan Taidehallin parkettiin. Hän ei näyttänyt olevan hädissään, pikemminkin tottunut veistostensa julmaan kohteluun.
Toijan pikkuveistokset palasivat yllättäen eteeni uusimman Framework-lehden sivuilla. Kuvia herroista on siinä useamman aukeaman verran. Varsin hyvin reppanaveistoksilta, sanoisin.
Iloitsin heti, että radioaalloilla mainostamani nuori taiteilija on saanut teoksensa esille Suomen kansainvälisimpään taidelehteen. Mietin, että promoamisellani radioaalloilla ja lehden kuvituksella saattaisi olla yhteys. Ajatus tuntui kutkuttavalta.
Vai oliko lehden päätoimittaja itse päättänyt esitellä juuri Toijan teokset? Oliko Toija lähettänyt portfolionsa Frameworkiin ja ruinannut palstatilaa, vai oliko kenties joku kolmas osapuoli liputtanut taiteilijan puolesta?
Viimeinen vaihtoehto kuulostaa mielestäni epänormaalilta. Kuinka usein kehumme ystäviämme tai tuttujamme – varsinkin, jos tämä voisi tarkoittaa menestystä toiselle? Ainakin kollegoita kehumme harvoin. Oman edun ajaminen ja muista paskan puhuminen ovat lähempänä käyttäytymismallejamme. Selän takana puhuminen ja perättömien juorujen levittäminen kuuluvat arkipäivään.
Minun mielestäni promoaminen on kuitenkin yhtä jännittävää kuin juoruilu, ja siitä tulee usein parempi mieli. Molempien vaikutuksia on myös mielenkiintoista odottaa.
Nyt te tiedätte, että Toijan teokset ovat hienoja, mutta pieniä veistoksia. Minä taasen odotan innolla juoruja siitä, onko Ylioppilaslehden päätoimittaja itse päättänyt pyytää minua kolumnistiksi. Vai onko joku kenties liputtanut puolestani?
Olli Hanhirova
Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunkikiitäjä, galleristi ja arkkitehtiopiskelija.
