Empiirisen erotiikan laitos: Erittäin henkilökohtainen opintosuunnitelma

Tämän opintosuunnitelman tarkoituksena on selvittää, miksi päätin hakeutua opiskelijaksi juuri empiirisen erotiikan laitokselle.
    Todellinen lähtölaukaus akateemiselle uralleni oli viikonloppuseminaari ”Kuinka voin olla kosketuksissa omaan eroottiseen sieluuni”, johon posliinienkelien keräämistä harrastava ystävättäreni Vilja minut puoliväkisin vei.
    En muista, koska olisin ollut yhtä pahasti drinkin tarpeessa. Seksologiksi itseään kutsunut liehuviitta Aarikan korvakoruineen ja hennavärjättyine permanentteineen käytti runkkaamisesta termiä itserakastelu, mutta samanaikaisesti vaati meitä ”vapautumaan estoistamme”.
    Herranen aika. Minä en halua vapautua estoistani. Minä en halua, että muut vapautuvat estoistaan lähettyvilläni. Onko mikään epäeroottisempaa kuin vaikkapa estoton yhteissaunominen? Olenko estynyt, jos en halua nähdä ympärilläni ystävieni holtittomasti pomppivia sukuelimiä?

olisi tietenkin pitänyt arvata jo etukäteen. Olin aiemmin erehtynyt Viljan mukaan yhtä kaoottisille etnofestivaaleille. Kun yritin kaikin voimin nauttia turkkilais-bulgarialais-unkarilaisen kombon Balkan-jazzista, tanssi joku naisihminen vieressäni rinnat paljaana, uhmakas ilme kasvoillaan. Viljan mielestä naisella oli oikeus ”nauttia kehostaan”. Minun mielestäni taas minulla oli oikeus siemailla roseeviiniäni ilman kahta puolen metrin päässä kasvoistani heiluvaa hippitissiä.
    Lintsaukseksi se siis meni. Kun poltin savukkeita naistenhuoneessa seminaariluennon ”Vagina on sielun valtakunta” aikana, huomasin pöydällä empiirisen erotiikan laitoksen pääsykoekirjan, Theories of Empirical Erotics – modern, symbolic and postmodern perspectives. Teos vakuutti minut siitä, että tässä amistason seksologien kaoottisessa maailmassa tarvitaan kovaa tiedettä, jolla on vahva kriittinen potentiaali.

Mikä sitten on opintojeni päämäärä? Empiirisen erotiikan opinnot eivät valmista ammattiin, ja laitos suosii putkitutkintoja korkeintaan huonoissa sanaleikeissä. Tavoitteenani onkin elinikäinen oppiminen.
    J. V. Snellmanin mukaan kasvatuksessa on kolme vaihetta: lasten kasvatus, kouluopetus ja itsekasvatus, jota Snellman sanoo kasvatuksen tärkeimmäksi muodoksi. Juuri itsekasvatus onkin vahvuuteni opiskelijana.
    Myönnettäköön: olen ehtinyt tehdä jo ennen opintojeni aloittamista lähes kaikki empiirisen erotiikan fuksitason virheet. Vasta nyt aika on kypsä tarkastelemaan ilmiöitä analyyttisesti, teoreettisessa viitekehyksessä. Yli 25-vuotiaana sitä esimerkiksi tajuaa, että kenenkään kanssa ei kannata mennä sänkyyn vain siksi, että tämä on voittanut jonkun väsyneen esikoiskirjailijapalkinnon tai ohjannut dokumentin inuiittimetsästäjien elämäntavoista.
    ”Elämä on liian lyhyt pienimunaisten runoilijoiden panemiseen”, kampaajaystäväni Leila huomautti minulle varsin brutaalisti perinteisellä maanantaipunssillamme, ja oli, myönnettäköön, jälleen kerran harvinaisen oikeassa.

Kirjoittaja on aloittanut opinnot yliopiston empiirisen erotiikan laitoksella. Tällä palstalla julkaistaan otteita hänen oppimispäiväkirjastaan.