Kuvausryhmä tahtoo kotisi

T:Teksti:

”Kun kalusto vyöryi ovesta ensimmäisen kerran, ihmettelin, miten kaikki mahtuisivat sisään”, kertoo espoolainen Pirjo Inna. Hän on vuokrannut kotiaan mainosten, tv-sarjojen ja elokuvien tekijöille jo yli 10 vuoden ajan.
    ”Kun kuvaukset loppuivat, oli haikeaa. Oli ollut niin mukavaa.” Kaikki alkoi Äidin tyttö -tv-elokuvasta. Sen lavastaja ja järjestäjä olivat olleet kylässä Innan talossa ja halusivat sen kuvauspaikaksi. Inna suostui, mielenkiinnosta, ja on päästänyt sen jälkeen kotiinsa vähän väliä mainosten, tv-sarjojen ja elokuvien kuvausryhmiä.
    Lainattava koti sisustetaan tarpeen mukaan uudestaan. Innasta on hienoa nähdä, miten oma koti muuttuu lavastajien käsissä ja miten se tukee kuvattua tarinaa. Samalla hän pääsee tutustumaan kuuluisiin näyttelijöihin ja muihin filmialan ihmisiin.
    ”Siinä virkistyy itsekin”, hän sanoo.

”Yksityiskotien etsiminen kuvauksiin on yksi yleisimmistä ja hankalimmista tehtävistäni”, sanoo kuvauspaikkojen metsästämiseen erikoistunut Heikki Ukkonen Filmona- yhtiöstä.
    Siis kotien, joiden asukkaat ovat valmiita päästämään noin 30 hengen kuvausryhmän kotiinsa päiväksi tai jopa pariksi viikoksi.
    ”Moni luulee, että heille on tulossa pari tyyppiä kameran kanssa. Ehkä kaikista tärkeintä on, etteivät asukkaat ylläty, kun pihaan ajaakin rekka ja pari kuorma-autoa.”
    Ukkonen aloittaa etsinnät omasta arkistostaan. Tilaajalle pitää yleensä käydä kuvaamassa noin kymmenen mahdollista paikkaa, ja niistä vain yksi valitaan. Loppuihin voidaan palata myöhemmin. Usein asunnot ovat tuttujen, mutta hän on käynyt soittamassa tuntemattomienkin ovikelloja. Asukkaiden pitää olla myötämielisiä alusta asti, ettei kukaan ajaisi kuvausryhmää ulos kesken kaiken. ”Pari kertaa kuvaukset on peruttu edellisenä päivänä, kun ihmiset olivat vuokranneet kotinsa kysymättä aviopuolisoltaan.”
    Ukkosen mukaan yli puolet ihmisistä on valmiita päästämään kuvausryhmän kotiinsa. Rahallisesti toiminta ei ole asukkaille kovin kannattavaa. Korvaussummat vaihtelevat yleensä parista satasesta tonniin.
    Asukkaat saavat olla paikalla, jos haluavat, mutta Ukkonen ei suosittele tätä. Kuvausryhmä saa kodin melkoisen sekaisin.
    ”Parempi lähteä vaikka Ruotsin risteilylle.”


Tahdon asia -sarjassa vietettiin häitä Pirjo Innan ruokasalissa.

Joskus vain pari sanaa voi vaikeuttaa kuvauspaikan löytämistä.
    ”Jos käsikirjoituksessa lukee: sukellusvene tulee laituriin, se työllistää kovasti”, kertoo Eki Lume, joka on järjestänyt tiloja ja muun muassa autoja, aseita ja eläimiä kuvauksiin parikymmentä vuotta.
    Vaikein tehtävä on ollut löytää omakotitalo Åke Lindmanin elokuvaan Harjunpää ja kiusantekijät. Talon piti olla moderni marjaniemeläistalo, jossa modernit nuoret voisivat asua. Talon edessä piti olla aita ja olohuoneessa iso ikkuna, josta näkyy ulkokautta toiseen huoneeseen. Kylpyhuoneessa piti olla poreamme ja ulkona sellainen ramppi alas, josta oli huono näkyvyys.
    ”Ja sitten piti olla parveke, koska elokuvassa ikkunasta kipattiin hiilikasa pihalle ja vaimo näki sen parvekkeelta”, Lume kertoo.
    Ehkä järjettömin hänen saamansa toimeksianto on ollut vuokrata ravintola Kaisaniemi pariksi viikoksi parhaaseen pikkujouluaikaan, maalata rakennus sisältä uusiksi ja palauttaa taas entiseen malliin. Se tuli kalliiksi, kun ravintolalle piti korvata menetykset.
    Nyt Lume etsii omakotitaloa sarjaan, jossa perhe muuttaa taloon ja mies alkaa purkaa pikkuhiljaa kylpyhuonetta, koska epäilee kosteusvauriota. Lume uskoo, että tällainenkin löytyy. Asukkaat joutuvat pariksi viikoksi evakkoon, mutta saavat palkkioksi remontoidun kylpyhuoneen.
    Varsinkin mainoksiin Lume kiertää katsomassa monia koteja. Yhteen maalimainokseen hän kuvasi 24 erilaista saunaa ennen kuin ohjaaja löysi sen oikean.

Koteja etsitään myös ilmoituksilla. Tuotantoyhtiö Säihkyllä on nettisivuillaan ilmoitus, jossa houkutellaan kansalaisia ilmoittamaan kotinsa kuvauspaikaksi. Toimiiko tämä? No ei.
    ”Jos pari vastausta tulee kuussa, se on jo hyvin. Eikä yleensä sellaista, kuin juuri silloin tarvittaisiin”, selittää kuvauspäällikkö Tomi Kähkönen.
    Kuvat pääsevät kuitenkin arkistoon, ja asuntoja tarvitaan ehkä joskus. Yleensä Säihkykin löytää paikat tuttujen kautta – tai soittamalla mukavan näköisen talon ovikelloa.
    Näin kävi myös joensuulaiselle Mauno Tuomistolle, jonka kotia vuokrattiin syksyllä esitettävään Iloinen talo -sarjaan.
    ”Ne soittivat filmikomissiosta ja sanoivat, että joku kuvaaja oli liikkunut täällä ja nähnyt talon”, Tuomisto kertoo.
    Itä-Suomen filmikomission tehtävänä on kehittää elokuva-alan yhteistyötä Itä-Suomessa, ja Eki Lume pyysi sen apuun, kun tv-sarjaan tarvittiin kuvauspaikkoja kaukaa idästä.
    Tuomisto päätti, että kyllä tämän verran pitää talkoohenkeä löytyä ja kutsui ryhmän kotiinsa.
    ”Kun kerran oli kiinnostusta Pohjois-Karjalaa kohtaan, niin halusimme auttaa”, hän sanoo.

Elina Venesmäki
kuva Olga Vishnyakova,
Seppo Sarkkinen/YLE Kuvapalvelu