Ahneuden maantiede

T:Teksti:

Pling-plong, sähköpostilaatikkoon kolahtaa uusi viesti.
    ”Rakas ystävä”, kirjoittaa burkinafasolainen prinsessa Gloria Dango.
    Prinsessa, minulle?
    ”Olen 25-vuotias naisopiskelija Ouagadougoun yliopistossa. Pitäisin kenestä tahansa, joka osaa välittää, rakastaa ja viihtyy kotona. Haluaisin rakentaa yhteisen tulevaisuuden, jos voisit auttaa minua tässä rahansiirrossa.”
    Glorialla on nimittäin ongelma. Hänen edesmennyt isänsä, kuningas, jätti jälkeensä seitsemän miljoonaa dollaria. Glorian pitäisi siirtää varat ulkomaille, ja siihen hän tarvitsisi apuani. Palkkioksi saisin kolmanneksen rahoista.
    Vastaan olevani yllättynyt yhteydenotosta. Kirjoitan vastaukseksi sen johtuvan varmasti siitä, että omistan pienen afrikkalaisia levyjä myyvän levykaupan.
    Taas Gloria vastaa ja nyt hän lähettää myös valokuvansa. Kaunis, siro, helminauhaan ja mustaan leninkiin pukeutunut tumma nainen, joka nojaa kiiltävään Mercedekseen.
    Lemmekkäät kirjeet kulkevat maanosien välillä. Pian ihanan Glorian lakimies ottaa yhteyttä sopiakseen rahansiirrosta.

Jos se ei ole jo selvää, niin olen juuri ajautumassa klassisen huijauksen uhriksi. Prinsessa Glorian nimissä lähetetty sähköpostiviesti tunnetaan myös nigerialaiskirjeenä. Poliisit puhuvat ennakkomaksupetoksesta.
    Juoni on aina samanlainen: sähköpostilla tulee vain minulle osoitettu tarjous, johon tarttumalla olisi mahdollista tienata valtavasti rahaa nopeasti ja riskittä. Tarjoukset kuulostavat aina liian hyviltä ollakseen totta – eivätkä ne totta olekaan.
    Glorian tarjous on tökeröimmästä päästä. Tarjolla olisi prinsessa ja iso kasa rahaa, jolla ostaa puoli valtakuntaa.
    Nigerialaiskirjeiden lähettäjät postittavat viestejään miljoonittain. Kun joku menee halpaan, alkaa mukamas aktiivinen rahansiirron järjestely. Jossain vaiheessa pitää hoitaa esimerkiksi leimavero, jota varten pyydetään lähettämään rahaa.
    Jos rahaa lähettää, huijarit pyytävät lisää jollain verukkeella. Toisesta suunnasta ei koskaan tule mitään.

Terrorismin vastainen taistelu on päivän sana myös nigerialaiskirjebisneksessä. Kun prinsessa Glorian lakimies on ottanut yhteyttä muutaman kerran, saan sähköpostin Bank of African johtajalta. Rahat ovat valmiita siirrettäväksi. Viesti on lähetetty osoitteesta bkofafrican.com, joten se vaikuttaa jopa vähän uskottavalta.
    Sitten tulee ongelmia.
    Pankinjohtaja ilmoittaa, että Burkina Fason hallitukselta pitäisi saada todistus, että rahansiirrossa ei ole kyse terrorismin tukemisesta. Sellainen maksaisi 6500 dollaria ja rahat pitäisi siirtää Western unionin rahasähkeenä.
    En maksa ja yritän eri keinoilla lykätä asiaa. Lopulta huijarini tuskastuvat, eikä heistä enää kuulu mitään.

Miten kukaan voi mennä halpaan nigerialaishuijaukseen?
    Kaikki viralliseksi väitetyt dokumentit, joita huijarit minulle lähettävät, ovat tökeröitä väärennöksiä. Näyttää siltä, että ne olisi tehnyt tietotekniikan peruskurssin käynyt koululainen. Burkina Fason korkeimman oikeuden asiakirjassa on taustalle piirretty sateenkaari ja aaltoja.
    Silti huijarit onnistuvat hämmästyttävän hyvin. Hollannissa toimivan, nigerialaispetoksiin erikoistuneen turvallisuusyrityksen Ultrascanin mukaan vuonna 2005 nigerialaishuijausten liikevaihto oli 2,7 miljardia dollaria.
    Arvio on alakanttiin, sanoo taas keskusrikospoliisin rikosylitarkastaja Jyrki Rostiala. Rostiala arvioi, että Suomessa on noin 2030 nigerialaiskirjeiden uhria vuodessa.
    Nigerialaiskirjeet toimivat, koska niitä lähetetään niin paljon. Jostain löytyy aina se onneton vastaanottaja, jossa yhdistyvät ahneus ja hyväuskoisuus. Osaltaan on kyse myös perusinhimillisestä harhasta omasta ainutlaatuisuudesta. Tekee sokeaksi ajatella: koska minä olen minä, minulle kuuluu tällainen lottovoitto maailmassa.

Helppo sitä on muita arvostella, kun ei ole joutunut itse huijausyrityksen kohteeksi.
    Turkulainen, noin kuusikymppinen insinööri Matti oli 90-luvun alussa menestyvä liikemies. Lama iski häneen niin kuin tuhansiin muihinkin suomalasiin pienyrittäjiin. Kuin taivaan lahjana Nigeriasta tuli 90-luvun alkupuoliskolla faksi. Tarjolla olisi projekti, tehtaan pystyttäminen, juuri firman omaa alaa.
    Matti alkoi laatia suunnitelmia ja piti yhteyttä Nigeriaan. Rahaa kului.
    Jossain vaiheessa vaimo ja poika Tero alkoivat ihmetellä, mitä oikein tapahtui. Puhelimet soivat kotona öisin, ja Matti saattoi lähteä työpaikalleen hakemaan jotain very urgent faksia.
    Kymmenen vuotta myöhemmin poika Tero kertoo, että hänen isänsä ei ole suostunut myöntämään tulleensa huijatuksi, vaikka ei lähetäkään enää rahaa. Isä ei edes puhu perheensä kanssa asiasta. Sivustaseuraajalle tunne oli niin kuin olisi katsellut uhkapeliin koukkuun jäänyttä.
    ”Hän ajattelee, että on olemassa joku oikea projekti. Hän uskoo, että kun tekee tätä ja tätä, niin saa viimeinkin korvauksen niistä töistä, mitä on tehnyt”, Tero sanoo.
    ”Se on sille niin kuin joku peli. Se pussaa fakseja, kun ne saapuvat.”
    Tero arvioi, että hänen isänsä on menettänyt kymmeniä tuhansia markkoja huijareille. Ahdistusta ja raivoa, jota perhe on kokenut, ei voi mitata.

Jos uhreja on vaikea löytää, niin ei tekijöitäkään tavoita helposti. Onneksi prinsessa Glorian lakimies on antanut kännykkänumeronsa. Otetaanpa puhelu Burkina Fasoon.
    Kun Wilfred Mmadu vihdoin vastaa, taustalta vyöryy kova hälinä. Mmadu sanoo puhelimeen ”hello, hello” kuin 15-vuotias teini ja puhuu surkeaa englantia. Ei voi välttyä ajatukselta, että Mmadua esittävä henkilö istuu nettikahvilassa ilmaisen Skype-puhelimen ääressä ja vastailee päivät pitkät onnettomien länsimaalaisten yhteydenottoihin.
    Uusi teknologia Skypen ja sähköpostin kaltaisine ilmaisine viestintävälineineen tekee nigerialaishuijaukset paljon aikaisempaa helpommaksi. Ja liikkuviksi. Mmadu voisi periaatteessa istua vaikka Uudenmaankadun trendibaarissa langattoman laajakaistan ääressä.
    Myös Mmadu puhuu terrorismin vastaisesta sodasta.
    ”Toivon, että et petä meitä”, hän aloittaa, ”sillä olemme kaikki kristittyjä, emme muslimeita.”
    Myöhemmin kirjoitan Mmadulle sähköpostin. Sanon olevani toimittaja ja tietäväni, että mitään prinsessaa tai omaisuutta ei ole olemassa. Lupaan maksaa 250 euroa, mikäli hän antaa minulle haastattelun.
    Jos Mmadu vastaisi kysymyksiini, arvatkaa vain, maksaisinko oikeasti.
    En saa haastattelua. Huijareita ei näin vähällä huijata.

Onneksi en ole ainoa, joka on keksinyt saman idean. Internetistä löytyy useita huijareiden haastatteluita. Toimittajina esiintyvät haastattelijat ovat tarjonneet jopa 10000 dollaria vastauksista muutamaan kysymykseen.
    Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta ja siksi toimii.
    Seuraavassa netissä julkaistussa katkelmassa haastateltavana on Vanity-nimimerkillä esiintyvä 21-vuotias nigerialaismies. Hän on käynyt lukion, opiskellut kieliä ja hakenut viisumia Yhdysvaltoihin. Hänen huijaustapansa on sama kuin prinsessa Gloria Dangolla: tarjotaan suurta summaa ja pyydetään pientä etumaksua.
    Mikä on parasta huijaamisessa?
    ”Se kun saa rahaa. Se on hassua, miten ihmiset uskovat tähän ja maksavat rahaa ihmisille, joita eivät edes tunne. Se johtuu vain ahneudesta. He voivat saada vain sen, mitä he luulevat näkevänsä, mutta he ovat unohtaneet vanhan sanonnan: mitä pidempään katsot, sen vähemmän näet.”
    Paljonko ansaitset huijaamalla?
    ”Se on vähän niin kuin uhkapeliä, välillä ansaitsee ja välillä ei. Oli aika, jolloin ansaitsin 200 dollaria viikossa.”
    Kuinka pitkiä päiviä teet?
    ”Kahdeksasta kahteentoista tuntiin päivässä.”
    Lähetät 3000 sähköpostia päivässä. Kuinka moni vastaa ensimmäiseen sähköpostiviestiisi?
    ”Noin kaksi-kolme henkeä.”
    Entä kuinka monelta näistä saat rahaa?
    ”Yhdeltä tai kahdelta.”

Hollantilaisen turvallisuusyhtiö Ultrascanin Frank Engelsman kertoo, että useimmat nigerialaishuijarit työskentelevät isoissa ryhmissä. Juonet ja huijaukset on kirjoitettu valmiiksi. Yhdet suunnittelevat, toiset hallinnoivat ja kolmannet toteuttavat.
    Ultrascan on saanut haltuunsa suunnitelmia, jotka ulottuvat jopa ensi vuosikymmenelle. Huijauskoplat toimivat samoin kuin yritykset: suunnittelevat pitkäjänteisesti omaa strategiaansa.
    Bisneksen pääongelma on se, että huijaukset kuluvat. Prinsessa Gloria Dangon kaltaiset ”minulla on paljon rahaa”-tarinat eivät enää tepsi, kun niitä on käytetty liian pitkään.
    Huijaustarinoita yritetään aluksi vahvistaa ajankohtaisilla tapahtumilla. Esimerkiksi World trade centerin terrori-iskujen jälkeen huijarit väittivät jonkun kuolleen ja jättäneen ison omaisuuden. Samoin kävi tsunamin kanssa. Iso valhe näyttää paremmalta, kun se on kääritty pieneen totuuteen.
    Sitten on keksittävä jotain entistä kierompaa, sellaista josta kukaan ei ole vielä kuullut eivätkä lehdet juuri kirjoittaneet. Innovatiivista, sanoisivat mainostoimistot.
    Nigerialaiskirjeet ovat nyt väistymässä huijausmarkkinoilta. Nykyisin jo noin 70 prosenttia huijauksista tunnetaan nimellä romanssihuijaukset.

Rahan huijaaminen ihmisiltä ärsyttää. Sydämen asioilla leikkiminen pistää todella vihaksi.
    Elettiin viime syksyä. Pohjalainen kansainvälistä liiketoimintaa tekevä mies oli tavannut netin keskustelupalstalla mukavalta vaikuttavan naisen. Kaunis Naomi asui Ghanassa ja oli juuri lopettelemassa opintojaan yliopistossa.
    Mies lähetteli lemmekkäitä sähköpostiviestejä. Naomi vastaili vielä pidemmin, puhui kai unelmistaan ja lähetteli valokuvia (bikineissä!) – mitä kaikkea vähän tunteistaan epävarmat kaukorakkaat tekevätkään.
    Jossain vaiheessa tuli puhetta jopa avioliitosta. Ainakin Naomin pitäisi päästä Suomeen. Mies lähetti ensin rahaa lentolippuihin ja viisumiin.
    ”Viisumista tuli kopio faksilla, kaikki. Se oli ihan, saatana, aidon näköinen.”
    Sitten tuli pääsiäisen alusviikko ja päivä, kun Naomin piti lentää Eurooppaan. Pohjalaismies saa puhelun mieheltä, joka esittäytyi ghanalaiseksi maahanmuuttoviranomaiseksi. Naomilla pitäisi olla matkarahaa 44 euroa päivää kohden, jotta hän pääsisi matkustamaan Eurooppaan. Yhteensä 4400 euroa.
    Mies lähetti rahat, ja kohta soitti lentokenttäpoliisi. Naomilta oli löydetty 20 kiloa kultaa ja nyt pitäisi maksaa sakkoa.
    Tässä vaiheessa mies alkoi epäillä. Ja seuraavalla viikolla ilmestyi Ilta-Sanomat. Pikkujutun otsikko huusi: ”Kaunis Naomi olikin kupla. Pohjalaismiehen rahat katosivat Ghanaan.”

Apea mies kertoo, ettei ole luovuttanut. Nyt hän käy kampanjaa lehdistössä ja manaa poliisia, kun se ei tee mitään. Hän elättelee toivetta, että pystyy jonain päivänä kostamaan rikollisille.
    ”Sanoin huijareille, että jos rahat eivät ole tulleet takaisin tiistaina kello 21, nostan shown. Vien tämän poliisille ja lehdistöön.”
    ”Ei ole mitään kuulunut. Nyt olen ollut netissä, härnään niitä, koetan saada heräämään.”
    ”Jos ne olisivat täällä, niin saisivat turpaan ja kunnolla.”
    Minulla ei ollut sydäntä sanoa puhelimessa, että hän ei voi tehdä mitään, mikä vaikeuttaisi näiden rikollisten elämää.
    Tuskan voi vain kuvitella. Ehkä yksinäinen pohjalainen mies rakastui kauniiseen naiseen. Vasta 5000 euron jälkeen miespolo tajusi, että nyt on jotain vialla.
    Menettää nyt samalla itsekunnioitus huijauksen takia ja tajuta, että nainen ei olekaan todellinen. Ei se raha mitään, mutta sydänsurut ovat varmasti sietämättömät. Ainakin minulla olisivat.

Huijaukset ovat aina samanlaisia aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta. Huijarit tarjoavat jotain sellaista, mitä ihmiset haluavat. Rahaa. Onnellisuutta. Seksiä. Terveyttä. Mitä tahansa, mikä on ihmisenä olemisen kannalta tärkeää.
    Jos aikaa ja elämän pituutta voisi tarjota, se olisi huijareiden listalla korkealla.
    Huijattavat ovat aina jotain vailla. Hyväuskoisuus ja hölmöys ovat helppoja selityksiä, mutta eivät kerro koko totuutta.
    Huijarit ovat älykkäitä ja globaaleissa huijauksissa myös hyvin organisoituneita. Kyllähän tyhmät huijaukset heti havaitsee, mutta entäs kun tulee vastaan ovela? Ketä tahansa voi huijata, jos on vain tarpeeksi viekas.
    Nigerialaishuijausten ja muiden ennakkomaksupetosten erikoispiirre on tietenkin internet. Kun kymmeniä miljoonia sähköposteja on mahdollista lähettää ilmaiseksi, jo todennäköisyys sanoo, että joku jää nalkkiin.
    Jos suomalaiset huijaisivat suomalaisia, poliisilla ei olisi mitään ongelmaa saada tekijöitä kiinni. Kun kyse on maanosan ylittävästä ongelmasta, tilanne on heti paljon vaikeampi. Huijauksia tapahtuu toki Suomenkin sisällä, mutta nigerialaistyyppinen huijaus on mahdollista ainoastaan globaalina aikakautena.

Sama toimii myös toisin päin: länsimaista huijataan afrikkalaisia. Ilmiö on nimeltään arvontahuijaukset.
    Nigerialaiskirjeiden peruslogiikka on se, että massapostituksilla saadaan yksittäisiltä ihmisiltä suuria summia.
    Afrikkalaisia huijatessa ajatus käännetään päälaelleen. Lottohuijauksia lähettävät firmat postittavat valtavia määriä kirjeitä tavallisille ihmisille. Heidän luvataan jo voittaneen suuren summan rahaa. (Älkää kertoko kenellekään, ettette menetä voittoanne.) Nyt pitäisi lähettää enää joku pieni summa, kuten 20 euroa, jotta saatte vahvistettua henkilöllisyytenne.
    Huijaus perustuu siihen, että dokumentit näyttävät virallisilta. Kovinkaan moni perheelleen onnea tavoitteleva isä tai äiti ei ole Saharan eteläpuolella kuullut Photoshopista tai digitaalisesta kuvankäsittelystä. Se, mikä meille on vain nykyaikaista tekniikkaa, on joillekin osoitus siitä, että kirjeiden on pakko olla totta. Eihän kukaan nyt näin hienoja juttuja muuten tekisi.
    Jos 20 euroa löytyykin jostain, ei parempaa tulevaisuutta ole luvassa. Kohta seuraa perässä kirje, jolla pyydetään vielä 50 euroa johonkin muuhun. Ja huijaus jatkuu loputtomiin omalla kyynisellä logiikallaan.

Eikö mitään voi tehdä?
    Lyhyesti: ei.
    Kaikki huijatuksi tulleet eivät ole uskoneet tähän. Internetistä löytyy valtava määrä sivustoja, jotka käyttävät itsestään nimeä scambaiting. Huijareiden huijaaminen.
    Vastahuijareiden idea on se, että he kuluttavat huijareiden aikaa vastaamalla kirjeisiin ja pitämällä yllä kirjeenvaihtoa. Huijareita yritetään saada myös tekemään jotain hölmöä. Vastahuijareiden sivustoilla on kymmenittäin kuvia huijareista, joiden on pyydetty kirjoittamaan tunnussana lapulle ja ottamaan kuva itsestään.
    Musta mies ja kädessä lappu: ”Arse clown.” Liippaa rasismia, mutta ehkä siitä on uhreille jotain iloa.

Yksi huijataan huijareita -tarina on niin hurja, että siitä on pakko ottaa selvää.
    Nigerialaishuijari oli lähettänyt kirjeen esiintyen uskovaisena ja pyytäen rahaa nuorisoprojektiin. Vastahuijari oli vastannut ja esiintyi ”Shiverin tatuoidun pyhimyksen seurakunnan” pappina.
    Vastahuijari oli sanonut, että ei valitettavasti voi antaa rahaa, koska nigerialainen ei ole seurakunnan jäsen. Päästäkseen seurakuntaan pitäisi ottaa tatuointi, jossa lukee ”Baited by Shiver.”
    Nigerialainen suostui yllättäen ajatukseen. Pappi vaati, että itse tatuointitilanteesta pitäisi olla monta suurikokoista kuvaa ja lisäksi hyvä kuva itse tatuoinnista. Nyt nämä kuvat löytyvät nettisivulta.
    Tämä ei voi olla totta. Ei kukaan voi olla niin tyhmä, että ottaa rahan takia tuollaisen tatuoinnin. On pakko mennä kysymään tatuoijalta.
    Igor`s tattoon myyjä katselee kuvia pitkään. Lopulta hän sanoo, että kuvat näyttävät aidoilta ja ihon alle on laitettu jotain. Ei sitä silti voi olla ihan varma.
    ”No, kuvista näkee, että kyllä sitä ainakin on sattunut.”

Jutussa esiintyvien uhrien nimet on muutettu.

Esa Mäkinen
kuvat Reetta Kyttä