Ranskan nuoret tekivät sen jälleen! Esa Mäkinen riemuitsee pääkirjoituksessaan.
Ryntäsivät kiukuttelemaan kaduille ja torpedoivat lain, joka olisi sallinut alle 26-vuotiaiden irtisanomisen vailla perusteita. Mäkinen ei välitä kertoa, mikä oli hinta.
Joukkoliikenne, kouluopetus ja monet muut julkiset palvelut kärsivät lakoista, talouselämä järkkyi ja opiskelijoiden opinnot häiriintyivät. Yritykset saivat joustavan työvoiman sijasta rahaa, kun hallitus lupasi hätäpäissään nuoria palkkaaville yrityksille tukipaketin. Hinta: ainakin 150 miljoonaa euroa pelkästään tänä vuonna.
Kyse oli varsin pienen edun puolustamisesta. Ammattiliitot saivat laajat massat kadulle, koska he käyttivät hyväkseen nuorten turhautuneisuutta – lisätäkseen omaa heikkoa arvovaltaansa.
Pienille yrityksille luotu mahdollisuus joustavaan työsopimuksen on Ranskan hallituksen mukaan synnyttänyt 400 000 uutta työpaikkaa. Uudella lailla tavoiteltiin niitä lisää.
Alle 26-vuotiaista ranskalaisista on työttömänä 23 prosenttia. Mitä nuo työttömät ajattelivat, kun kuukausipalkkaa saavat tai korkeakoulujen ja lukioiden suojissa turvattua nuoruutta elävät ikätoverit huononsivat heidän mahdollisuuksiaan saada elannon syrjästä kiinni?
Jos työelämän joustavuutta pitäisi Mäkisen mielestä ylipäätään lisätä, sen tulisi koskea kaikkia ikäryhmiä tasapuolisesti. Miksi ihmeessä? Ikäluokat ovat erilaisia. Miksi joustoa ei haettaisi sieltä, missä sillä voidaan saavuttaa parhaat tulokset? Ranskan tapauksessa eniten työttömyydestä kärsivä ikäryhmä olisi muuttunut työnantajien silmissä houkuttelevammaksi. Toisaalta irtisanomissuoja olisi heikentynyt niiltä, joiden iässä potkujen saaminen on pienempi katastrofi kuin useimmissa vanhemmissa ikäluokissa.
Mäkisen mukaan katu on nuorille entistä tärkeämpi vaikuttamiskanava ja tuntuu olevan asiaan vain tyytyväinen. Minusta muutos ei ole erityinen hurraamisen aihe. Iskulauseiden hokeminen kadulla ei vastaa käsitystäni rakentavasta keskustelusta – eikä se muutu yhtään rakentavammaksi, vaikka kadulle agitoitaisiin miljoona mölisijää.
Suomessa on parempi luottamus demokratiaan ja keskusteluyhteys päätöksentekijöihin kuin Ranskassa. Vaalikaamme mieluummin niitä kuin vallankumousromantiikkaa.
Maria Mustranta
