Olin lukioikäisenä vuoden vaihto-oppilaana. Sen jälkeen en ole koskaan oikein päässyt irti erilaisista nuorten ja vähän vanhempien kulttuurivaihtoon liittyvistä järjestöistä. Työleirit, EU:n nuoriso-ohjelman projektit, seminaarit ja ulkomaalaiset vieraat ovat seuranneet toisiaan, vaikka silloin tällöin olen ajatellut, etten halua nähdä enää yhtään kaavaketta, nimileikkiä ja tankeroenglannilla kirjoitettua sähköpostia.
Yksi asia minua on hämmästyttänyt vuosien varrella yhä enemmän. Arabimaat ovat äärimmäisen huonosti edustettuina kautta linjan kaikenlaisessa vaihtotoiminnassa.
Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen CIMO:n tilaston mukaan vuonna 2004 yliopistoista ja ammattikorkeakouluista lähti vain 25 opiskelijaa yli kolme kuukautta kestäneeseen vaihtoon tai harjoitteluun arabimaahan. Tulijoita oli vielä vähemmän. Suomalaisia lähtijöitä oli kaiken kaikkiaan 8 241.
Näin pientä määrää arabimaihin matkustavia ei voi selittää vain sillä, että vaihto Euroopan ulkopuolelle on ylipäätään vähäistä. Esimerkiksi Afrikkaan lähti samana vuonna noin 200 suomalaisopiskelijaa.
Sama arabimaailman marginaalisuus näkyy muussakin vaihtotoiminnassa kuten vapaaehtoistyössä ja vaihto-oppilasohjelmissa.
Varmasti tähän on monia syitä. Esimerkiksi vapaaehtoisvaihtoon vaikuttaa kohdemaiden kansalaisjärjestötoiminnan aktiivisuus.
En kuitenkaan suostu uskomaan, että kyse on vain käytännön hankaluuksista. Kuinka hanakasti yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja järjestöissä on edes yritetty luoda yhteyksiä arabimaihin? Vai heijastuvatko niitä kohtaan tunnetut pelot ja ennakkoluulot myös vaihtotoimintaan? Olen varma, että lähtijöitä löytyisi. Samoin olen varma, että arabian kielen ja kulttuurien tuntemukselle olisi käyttöä työelämässä.
Yleensä vaihto-ohjelmilla pyritään ennakkoluulojen vähentämiseen sekä parantamaan osallistujien valmiuksia kulttuurien väliseen kanssakäymiseen.
Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa arabimaailmaan suuntautuvan molemminpuolisen vaihdon lisäämiselle olisi tarvetta enemmän kuin koskaan.
Maria Mustranta
