Taas taikuri Tatu Tyni puhuu niin, ettei maallikko ymmärrä. Lentäviä eläimiä! Eläimeksi muuttuvia näyttelijöitä! Ja nyt hän alkaa puhua ilmassa leijuvista kolikoista. Öh, lentävistä kolikoista?
Tyni kaivaa taskustaan neljä suurta kolikkoa, käärii tottuneesti hihansa ja alkaa asetella rahoja ilmaan riviin.
”Luuletko, että tässä on tilaa vielä kolmannelle kolikolle?” hän kysyy.
Oikeasti rahat katoavat jonnekin sillä hetkellä kun ne ovat löytäneet paikkansa rivissä. Ilmassa oleva rivi on vain kuvitelmaa. Kun näkymättömässä rivissä on neljä näkymätöntä rahaa, Tyni kahmaisee ilmaa ja kolikot ilmestyvät kilisten hänen kouraansa.
Jassoo. Vai niin.
En tiedä, minne rahat katosivat, mutta ei sillä väliä. Tyni selittää, että nykytaikuuden tavoite on kuljettaa ajatusta tekemällä erilaisia taikatemppuja peräkkäin. Siis esimerkiksi luoda mielikuvaa siitä, että ilmassa olisi kolikoita. Tyni vertaa taidettaan musiikkiin. Hänestä konsertti on epäonnistunut, jos sen jälkeen yleisö miettii vain, miten pianisti osasi liikuttaa sormiaan niin nopeasti. Samoin yleisön pitäisi olla haltioissaan taikaesityksestä, ei miettiä, miten kaikki tapahtui.
Tämä on taikamaailman toisinajattelua. Perinteisessä taikuudessa frakkiin pukeutunut taikuri sahaa bikinitytön kahtia ja yleisö miettii, miten tämä oikein teki sen. Tyni haluaisi muuttaa mielikuvan ja nostaa taikuuden pikkulasten synttäriviihteestä taidemuodoksi muiden taiteiden rinnalle.
Perinteisestä frakkitaikuudesta Tatu Tynikin on kuitenkin aloittanut. Hän vietti lapsuutensa 80-luvun Oulussa, mikä oli tuolloin varsinainen taikakaupunki. Tyni kävi pitkään kyyhkystaikuri Marko Karvon opissa, mutta oli kaupungissa paljon muitakin taikureita, kuten Pikku Kakkosesta tuttu Jarmo Luttinen.
Tyni sai ensimmäisen Mikki Hiiri -taikakirjansa nelivuotiaana, ja koulussa opettajat takavarikoivat häneltä monta korttipakkaa, kun välitunnit ja osa tunneistakin piti käyttää harjoitteluun. 12-vuotiaana nuori jääpallon, jalkapallon, uimahyppyjen, koripallon sekä kitaransoiton harrastaja lopetti kaiken muun ja alkoi taikurin oppipojaksi.
Tyni harjoitteli koko ajan.
”Tatulla oli lapsena kavereidensa kanssa taikakerho ja koko ajan joku pallo tai kortti käsissä. Välillä kun yritti saada unta, jatkuva korttien pläräys häiritsi”, kertoo hänen siskonsa, tanssija Pauliina Tyni. Sisko on auttanut veljeään myöhemmin taikaesitysten koreografioiden kanssa.
16-vuotiaana Tatu Tyni lopetti koulun ja alkoi harjoitella täyspäiväisesti. ”Oikeaa” työtä hän on tehnyt ainoastaan siviilipalveluksessa Mielenterveysseurassa, jossa hänen työnsä oli lähinnä puhelimeen vastailua.
Peruskoulun päättymisen aikoihin työn alla oli esitys, jolla hän myöhemmin keräsi mainetta maailmalla. Siinä hänen sormiensa väleihin ilmestyy tyhjästä 12 pientä palloa. Hän voitti Saksassa 17-vuotiaana taikurikilpailun ja sai palkkioksi esiintymisen taikurikonferenssissa Las Vegasissa. Se avasi ovet maailmalle, esimerkiksi peräkkäisille keikoille Pohjois-Koreaan ja Hollywoodiin.
”Siis Pohjois-Korea, eihän sellaista maata olekaan. Siellä on yhdeksältä ulkonaliikkumiskielto ja pari lehteä, joihin muutama ihminen kirjoittaa. Ihmiset eivät tiedä Mozartista ja Hitchcockista.”
Sieltä lento Hollywoodin Magic Castleen, jonne yleisökin tarvitsee kutsun ja on rikasta sekä tärkeää.
”Kontrastin näkeminen oli nuorelle ihmiselle mielenkiintoista”, nyt 32-vuotias Tyni sanoo.
Mutta aikansa kutakin. Tyni alkoi rikkoa alan kirjoittamattomia sääntöjä: otti musiikikseen liian taiteellisena pidetyn Sibeliuksen Valse tristen ja mokasi lopulta kunnolla.
On vuosi 1997. Tyni on lavalla taikureiden maailmankongressissa Dresdenissä ï ˜ sadevaatteissa. Hänen käteensä ilmestyy vettä, joka muuttuu suureksi kristallikuulaksi. Tyni siirtää kuulan juuri sopivankokoiseen laatikkoon. Käteen ilmestyy seuraava kuula, jonka hän laittaa samaan laatikkoon. Lopulta hänen pieneen laatikkoon laittamansa kuulat valuvat vetenä ulos.
Vaivautunut hiljaisuus valtaa salin. Esitys on liian taiteellinen yleisön makuun. Väliajalla Tyni näkee saksalaisen taikurin haukkuvan esitystä suomalaiselle kollegalle ja kyselevän, koska sen nuoren ja lahjakkaan suomalaistaikuri-Tynin esiintymisvuoro on.
”Tämä ala on todella konservatiivinen”, Tyni sanoo nyt, melkein kymmenen vuotta myöhemmin.
”Taikurikongressit ovat uskomattomia tilanteita. Keski-iän ylittäneitä hikoilevia äijiä sali täynnä, ei naisen naista mukana.”
Tänä keväänä hän aikoo testata, onko mikään muuttunut. Hän vie Tukholman taikurikongressiin Skin-teoksensa, jossa hän on lavalla tangoissa ja loihtii esiin viisi palloa. Mistä, sitä hän ei kerro, mutta ongelmaa hän on ratkonut pari vuotta. Ei kai ainakaan vaatteistaan.
Tyni jätti taikuri- ja varieteepiirit taakseen noin kymmenen vuotta sitten ja löysi uusia, yllättäviä yleisöjä. Hän kaivaa laukustaan pienen digikameran ja näyttää pätkän syksyllä ensi-iltaan tulevasta sooloteoksestaan Multimagiga. Kuvassa Tyni seisoo ensin pimeässä, tulee sitten kunnolla näkyviin ï ˜ hajoaa pieniksi sirpaleiksi ja katoaa.
Olen juuri nähnyt Tynin pitkäaikaisen, toteutuneen unelman. Hän haluaa tuoda Matrix-elokuvamaiset efektit myös näyttämötaiteeseen. Hänen Multimagigansa on musiikkivideomainen sooloteos, jota hän on kehitellyt vuosia. Ymmärtäähän tuon. Ei ihminen voi hajota sirpaleiksi ja kadota ilmaan. Illuusioon tarvitaan valoja, videota ja erilaisia muita apuvälineitä.
”Periaatteessa taikuus on hyvin pitkälle tutkimustyötä, erilaisten ongelmien ratkaisemista”, hän sanoo.
Esitykseensä hän on saanut tukea Helsingin kaupunginteatterilta, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä ennenkin. Hänen yksi leipäpuunsa on miettiä, miten näyttelijöitä saa häviämään, ilmestymään ja lentämään teatteriesityksissä. Viimeksi hän on saanut Oulun kaupunginteatterin Mestaritontun seikkailuissa kotkan lentämään ja maahan tullessaan muuttumaan näyttelijäksi. Nyt hänellä on tekeillä myös kaunokirjallinen, interaktiivinen taikakirja.
Jaha. Kuulija putosi jälleen kärryiltä. Lisäselityksiä ei tipu, vaikka Tyni on juuri sanonut, että tekniikoiden paljastaminen ei välttämättä pilaa hyvää esitystä. Mutta niin, taikureilla ei ole edes tekijänoikeusjärjestelmää, joten annetaan Tynin pitää salaisuutensa. Sitä paitsi, taikuus kyseenalaistaa todellisuutta, ja se on kaunista.
”Hyvän taikaesityksen jälkeen voit olla hyvin luovassa tilassa”, Tyni sanoo.
Välillä Tyni käy firmojen bileissä kilpailemassa huomiosta kuningas alkoholin kanssa vähän perinteisemmillä tempuilla. Rahasta, mutta myös säilyttääkseen nöyryytensä.
”Taidehörhöilypuolella voi pyöriä lattialla. Samaan uskonlahkoon kuuluvat ostavat sen ja löytävät siitä hirveitä merkityksiä. Normaali ihminen ajattelee, että voi helvetti. On hyvä, ettei ihan omiin maailmoihinsa uppoa”, hän sanoo.
Myös perinteinen taikuus on muuttunut, ainakin vähän. Taikuri voi käyttää frakin sijasta jo hienoa pukua, eikä kanin hatusta vetäminen ole enää kovin suosittua.
”Vaikka onhan sekin tietysti ihme, jos sen tekee hyvin”, Tyni sanoo ja hymyilee.
Suomessa sirkusartisti on Tynin mukaan saanut aina kuulla, ettei kuulu samaan porukkaan muun esittävän taiteen väen kanssa. Ranskassa taas on itsestään selvää, että teatterissa lavalle päästetään jonglöörit ja muut, rajoja ei ole vedetty niin tiukasti.
Koko ajan ovia kuitenkin avautuu lisää.
”Tulevaisuus tulee olemaan hyvin erilainen”, Tyni sanoo.
Hänellä on visio. Siinä Suomesta tulee suuri taikamaa. Ei amerikkalaistyyppisten spektaakkeleiden maa vaan taitavan taikataiteen. Mutta miten temppu tehdään?
Aloitettu on jo. Turun taideakatemiassa alkaa syksyllä taikurien 60 opintoviikon täydennyskoulutus, ensimmäinen vain taikureille tarkoitettu koulutusohjelma maailmassa. Jos vielä taikureille saataisiin ammattikoulutus, Suomi voisi hänestä olla 5-10 vuodessa johtava taikamaa.
Hänelle itselleen rajat ovat varsin auki jo nyt. Erityisesti hänen Skin-esityksensä on ollut hyvä veto jo mediahuomionkin takia. Alaston taikuri on esiintynyt esimerkiksi Tennispalatsin Kalsarikulttuuri-näyttelyssä ja Savoy-teatterissa yhdessä Pekka Kuusiston ja Anssi Kelan kanssa. Kuusisto on pyytänyt häntä myös jonkinlaiseen sinfonia-projektiin, jonka suunnittelu on tosin aivan kesken.
Tynin ystäväpiirissä taikurit ovat jääneet vähemmistöön ja tilalle on tullut paljon muita esittäviä taiteilijoita. Edinburgissa Fringe-teatterifestivaalilla Tyni tutustui japanilaiseen tanssijaan Takako Matsudaan, jonka kanssa hän sittemmin on tehnyt yhteisiä esityksiä ja jonka kanssa hän jakaa asunnon Helsingissä.
Taikaesityksiä hän ei jaksa katsoa, koska ”ne on tosi tylsiä”. Kiinnostus kavereille temppuiluunkin on aika laimeaa, mutta joskus nuorempana taidosta oli iloa juhlissa. Niissä saattoi esimerkiksi vetää haarukalla alaluomea alaspäin ja kysellä, onko silmässä roska. Siinä kaivellessa silmä ikään kuin poksahtaa. Tehosteena tempussa on pieni kahvikermapurkki, joka on kädessä piilossa ja puhkeaa.
”Se on hyvin yllättävä, ja ihmiset ovat kauhuissaan”, Tyni sanoo.
Elina venesmäki
kuva Katja Tähjä
