Vaikutelmia: Tyhmä lukija

T:Teksti:

Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua on hämmentävä romaani: se pitää pilkkanaan pahaaaavistamatonta lukijaa. Ajattelin aluksi lukevani tavallista härskimpää perusäijädekkaria. Vähän kuten Reijo Mäen Varesromaanit, mutta kirjailijalla on enemmän mielikuvitusta, jatkuva puute ja hyvin vähän häveliäisyyttä.

Pablo Tusset on kuitenkin tuikannut väliin lauseita, jotka pistävät hämilleen.
    ”Näkemäni perusteella olen sukupolveni ainoa mies, joka pitää tavallisista naisista. Kaikki muut unelmoivat juliarobertseista ja naivat paremman puutteessa vastahakoisesti sitä, jonka kanssa ovat päätyneet naimisiin. Naisten kannalta murheellista, mutta miehet ansaitsevat kohtalonsa, idiootit.”

Tarina on yksinkertaisuudessaan se, että kotikutoinen yksityisetsivä ryhtyy etsimään kadonnutta veljeään ja ajautuu Barcelonan syövereissä kummallisiin paikkoihin ja erikoisiin tilanteisiin.
    Parhaita dekkariperinteitä noudattaen kirjan juoni imee sisäänsä. Poiketen tavallisista dekkareista hahmot ja paikat eivät ole vain paperia, statisteja nokkelan juonen vauhdikkaalle kuljettamiselle.
    Kustantaja Sammakko myy kirjaa dekkarisatiirina: ei se sitä ole. Satiirissa pitäisi olla kasoittain lajityypille ominaisia kliseitä, joiden avulla rakennetaan huumoria. Ja tämä romaani ei juuri naurata. Se on kyllä älykäs, nokkela, riemastuttava ja kutkuttava, mutta ei hauska. Veijariromaani on paljon lähempänä totuutta.

Lopeta lukeminen tähän, jos et halua paljastuksia juonesta.
    Nimittäin kirjan lopetus se vasta hämmentävä onkin. Jos lukee sellaisia kirjoja, joiden nimi on esimerkiksi Sota ja rauha, Pussikaljaromaani tai Tunnustan eläneeni, voi odottaa turvallisin mielin, että luvassa ei ole mitään postmodernia hassuttelua.
    Sen sijaan Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua sisältää yhden parhaista romaanin lopetuksista. Tunne oli suorastaan huumaava, kun vihdoin – tyhmä minä – aivan lopussa tajusi, että voisarvi viittaakin päähenkilökertojaan, ja kirja tarjoaa täysin toisenlaisen tavan tulkita itseään.
    Minua on huijattu ja pidän siitä.

Esa Mäkinen
Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua. Suomentanut Einari Aaltonen. Sammakko 2005.