Teatteri Takomossa on kaivettu brechtiläinen opetusnäytelmä naftaliinista. Ei juonta, samastuttavia henkilöitä tai turhia kulisseja ja krumeluureja vaan silkkaa asiaa maailmasta ja meistä ihmisistä. Opetusnäytelmän perinne nojaa Bertolt Brechtin 1920-30-luvun näytelmiin, joissa tunnettu saksalaisdramaturgi pyrki herättämään niin tekijöitä kuin katsojiakin tutkimaan asioiden todellista luonnetta yksinkertaisten tarinoiden kautta.
Päätänkin valmistautua vastaanottamaan haasteet, joita Takomon nettisivuilla annetaan: ”Mistä kaikesta sinä olet vastuussa?”, ”Kuka tätä kaikkea ohjaa?”, ”Kenelle sinä antaisit opetuksen?”. Sitten antaudun kolmeksi tunniksi ohjaajadramaturgi Katariina Nummisen ja Viipurin Taiteellisen Teatterin työryhmän ehdoille oppiakseni jotain uutta maailmasta ja itsestäni.
Jukka Ruotsalainen ja Tuire Tuomisto ihmettelevät Kolina Seppälän esittämän animismiin uskovan naisen päässä asuvia jumalia.
Näyttämöllä neljä ihmistä tarinoi, keskustelee, tanssii ja heittäytyy muiden ohjailtaviksi sätkynukeiksi. Ihmishahmon saanut Häpeä astelee lavalle ilman housuja. Vuoropuhelua käydään niin Jumalan kuin kuolemankin kanssa, ja ihmisen luomisessa sattuma saa viimeisen sanan. Välillä puhutaan vastuusta ja siitä, mitä ihmiset ovat elämänsä aikana oppineet. Niina Hosiasluoman sanoin yläasteen oppia ”olen ruma, tyhmä ja huono kaikessa” ilmankin olisi pärjännyt.
Tekstissä riittää rutkasti mehukkaita aihioita, joita taitavat näyttelijät tarjoilevat katsomossa istuville oppilaille. Tarinoista tuntuu kuitenkin monesti uupuvan moraalinen näkökulma. Opetukset ja kyseenalaistus eivät välity sinänsä viihdyttävistä palasista kuin hetkittäin. Mitä voi oppia siitä, että pieni tyttö kohtaa kuoleman luistinradalla? Tarina on Jukka Ruotsalaisen intensiivisesti esittämänä koskettava, mutta pitkästä kohtauksesta ei tunnu irtoavan muuta kuin riipaiseva kertomus.
Tai mikä opetus piilee siinä, että pikkutytölle syötetään vain nakkeja ja kananmunia, ja hänen täytyy odottaa vessassa, kunnes kakka tulee? Onko opetus se, että pienen tytön ruokavalio on pielessä? Ylipitkän kohtauksen pelastaa kuitenkin Niina Hosiasluoman herkkyys ja komediennen taidot.
Tomi Suovankosken lavastus toimii kauniina muistutuksena näyttämöstä monikerroksisten illuusioiden pelikenttänä. Ikään kuin alleviivauksena tälle loppupuolella mennään smedsmäisesti videokameran kanssa teatterin takatiloihin osoittamaan, että lavan todellisuuden takana on oikea maailma.
Kenties esitys pilailee koko opetusnäytelmän käsitteellä. Ehkä mitään ei ole enää opittavissa, sillä mikään ei ole yksiselitteistä. Kolmituntinen olisi kuitenkin voitu käyttää provosoivamminkin, kun opetusnäytelmästä kerran on kyse.
Takomon esityksessä piilee silti varmasti ainakin yksi opetus jokaiselle. Eniten tätä työnarkomaniaan taipuvaista pätkätyöläistä kosketti nuoren naisen rakkaussuhde kompleksisen ja itsekeskeisen oloiseen, miehen personoimaan työhön. Se toimii tragikoomisena muistutuksena ihmisen monimutkaisesta suhteesta leipänsä ansaitsemiseen. Työ vie rakastaan miten tahtoo.
Maria Lyytinen
Kuva Heli Sorjonen
Opetusnäytelmä Teatteri Takomossa (Fredrikinkatu 18). Liput 16 / 10 euroa.
