Ei kukaan oikein uskalla puhua, jos ne pelkäävät, että olet joku poliisin urkkija.”
”Älä kirjoita tästä kovin mainostavan sävyyn, muuten olemme lirissä.”
Jutuntekoa alamaailman syväkurkkujen kanssa? Skuuppi laajamittaisesta dopingista suomalaisessa talviurheilussa? Ei. Sitaatit ovat keskusteluista kirkon maahanmuuttotyötä tekevien ihmisten kanssa. Keskustelun aiheena oli seurakuntien karkotetuille tarjoama tuki.
”Suomessa on lähetetty monien seurakuntien kautta karkotuspäätöksen saaneita maahanmuuttajia piiloon. Kyllä sitä tapahtuu varmaan useimmissa seurakunnissa, joissa on maahanmuuttotyötä”, nimettömänä pysyttelevä kirkon työntekijä arvelee.
Kukaan ei kuitenkaan halua avunannolleen edes nimetöntä julkisuutta – ei missään nimessä.
”Maahanmuuttajia piilottelevat ovat ihan tavallisia seurakuntalaisia, jotka haluavat auttaa. He eivät halua joutua viranomaisten kanssa tekemisiin.”
Toimittajakin on jo liian epäilyttävä.
”Mitä tästä nyt uskaltaisi sanoa julkiseen sanaan”, huokaa maahanmuuttotyötä Tampereen seurakunnassa tekevä projektityöntekijä Erkki-Veikko Hankala. Myös hän tietää, että maahanmuuttajien piilottelua tapahtuu seurakuntien kautta.
”En voisi itse pistää ketään jemmaan, etten leimaudu. Teen kuitenkin yhteistyötä esimerkiksi poliisin kanssa”, Hankala kertoo.
Pyydetty kyllä on.
Hankalan mukaan on raskasta nähdä, kuinka monien ihmisten maailma kaatuu karkotuspäätökseen.
”Eräskin tapaus oli meillä töissä, mutta hän hävisi jonnekin kielteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen. Ennen katoamistaan hän puhui itsemurhasta, ja nyt kukaan ei tiedä, missä hän on”, Hankala huokaa.
”Kyllä tämä on pitkälti kutsumuksellinen työ. Itsekin mietin joskus, että miksi oikein tällaista teen. No, sitä vaan on ihmisiä autettava.”
Suomen paperittomien siirtolaisten määrää ei osaa arvioida kukaan. Se tiedetään, että viime vuonna vastaanottokeskuksista katosi noin 1400 ihmistä, sitä edellisenä kahdeksansataa. Suurin osa katoaa kielteisen turvapaikkapäätöksen pelossa. Pelkoon ei tarvita kummoista päättelykykyä: viime vuonna turvapaikka myönnettiin Suomessa 12 henkilölle.
Osan kadonneista uskotaan siirtyneen muihin EU-maihin, osa tekee mahdollisuuksien mukaan pimeää työtä Suomessa. Epävarmaan paperittoman elämään ja jatkuvaan viranomaisten välttelyyn turvaudutaan, koska lähtömaan oloihin ei haluta palata.
Kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri Marja-Liisa Laihia ei pelkää sanoa suoraan. Piilottelutapausten sijaan Laihia puhuisi kuitenkin mieluummin kirkosta turvapaikkana.
”Silloin kyse ei ole enää piilottamisesta, jos asian kanssa tullaan julkisuuteen.”
”Käsite esiintyy jo vanhassa testamentissa. Luostarit ovat suojanneet ihmisiä kautta aikojen.”
Perimmäinen ajatus on, että jos joku hengenvaaraan vedoten pyytää suojelua, seurakunnan velvollisuus on auttaa lähimmäistä. Kirkko ei kuitenkaan luo aktiivisesti turvapaikkatilanteita.
”Hätä tulee kyllä lopulta kirkon ovelle, sitä ei tarvitse erikseen mainostaa”, Laihia uskoo.
Muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa kirkko turvapaikkana -käytäntö on tutumpi kuin Suomessa.
Ruotsissa kirkko on kampanjoinut näkyvästi maahanmuuttajien laillistamisen puolesta, ja hallitusta on yritetty painostaa muun muassa ekumeenisen yhteistyön avulla. Apu on ollut myös konkreettista, sillä arvioiden mukaan tuhannet turvapaikanhakijat piileskelevät Ruotsissa kirkon tuella. Tosin kirkko ei heitä varsinaisesti itse kätke: maahanmuuttajien avuksi tarjoutuvat seurakuntalaiset, tavalliset mellansvenssonit.
Saksassa toimii vuonna 1994 perustettu ekumeeninen järjestö, joka koordinoi toimintaa. Nyt käytännöstä valmistellaan suomalaista opasta.
”Paikallisille seurakunnille pitäisi tarjota eväitä ratkaista tilanteita maahanmuuttajien kanssa. On rankkaa huolehtia toisesta ja joutua tekemisiin virkamiesten ja ehkä poliisienkin kanssa”, Laihia muistuttaa.
Yksittäisten piilottelutapausten sijaan kirkko turvapaikkana -käytännössä avoimuudella pystytään kyseenalaistamaan laajemmin koko järjestelmä.
”Jos joku on piilossa, hänen asiaansa on vaikeaa ajaa. Mutta jos otamme julkisuuden avuksi, me haastamme oman valtiomme ja virkamiehistömme toteuttamaan oikeusvaltion käytäntöä.”
Laihian mielestä on korkea aika haastaa Suomen ihmisoikeuspolitiikka.
”Tämän ei pitäisi koskea pelkästään kirkkoa, vaan kaikkia kansalaisia”, Laihia huomauttaa.
Tiukkaa puhetta kirkon työntekijältä, mutta Laihian mielestä oikeutettua.
”Kun kirkko tarjoaa turvapaikkaa, kyse ei ole kansalaistottelemattomuudesta, vaan oikeusvaltion toteutumisesta.”
Veera Luoma-aho
kuva Jussi Jääskeläinen
