Olin yläasteella, kun silloiseen kotikaupunkiini Lahteen avattiin ensimmäinen kebab-grilli. Ravintolaa piti mukava turkkilaissetä, ja kun lahtelaiset suhtautuivat varauksella outoon herkkuun, yrittäjällä oli aikaa jutella pikkupoikien kanssa. Siihen aikaan Turkki soti PKK:ta vastaan, ja teinipoikana kuuntelin silmät kiiluen hurjia tarinoita sodan eri vaiheista ja Turkin armeijan kovasta kurista.
Kun Lahti valittiin Irakin pakolaisten kotouttamispaikaksi, sain toisen näkökulman kurdien asemaan. Monena iltapäivänä koulutuntien jälkeen istuin Lahden linja-autoasemaa vastapäätä Café Istanbulissa juttelemasta Saddamin julmuuksista, kurdien ikivanhoista perinteistä, irakilaisesta arjesta ja myös islamin periaatteista. Pakolaiset hyväksyivät joukkoonsa fi nninaamaisen itsetuntoongelmaisen murrosikäisen, ja se oli minulle iso asia.
Teinivuosista lähtien lähipiirissäni on ollut aina muslimeja. Maahanmuuttajia palvelevana lakimiesyrittäjänä islam näkyy työpöydälläni, koska asiakkaistani varsin suuri osa on muslimeja. Lähetän heille tervehdyksen ramadanin alku- ja päättäjäispäivinä, ja minusta on mukavaa saada heiltä joulukortteja.
Islam on viime aikoina haastanut länsimaisia käsityksiä perusoikeuksista. Uskonrauhan rikkominen on vaikeasti määriteltävä rikos jo itsessään, ja vaatimustaso nousee, kun sitä pitää soveltaa parrakasta miestä esittävään piirrokseen, jonka ilmoitetaan esittävän profeetta Muhammedia. Mihin se ottaa kantaa? Mitä loukkaavaa siinä on?
Toisaalta haastaessaan länsimaiset käsitykset vapaudesta islamilaisen yhteisön olisi myös tutkittava suhdetta omien jäsentensä oikeuksiin. Islamilaisen lain mukaan islamista luopuminen on rikos Allahia vastaan. Islamilaisen perimätiedon mukaan tästä voidaan rangaista vain kuolemalla.
Islamista luopuneita uhkaillaan myös tämän päivän Suomessa. Kuolemantapauksia ei tiettävästi ole vielä, mutta monenlaista sakinhivutusta tapahtuu jatkuvasti. Turvapaikanhakijoissa on monia, joita valtio tai suku vainoaa islamilaisessa kotimaassa uskonnon vaihtamisen takia.
Suomalaisena minulle on kunnia-asia, että muslimit saavat harjoittaa uskontoaan rauhassa ja että he ovat yhteiskunnan täysipainoisia jäseniä. Suomalaisilla on paljon opittavaa heidän yhteisöllisyydestään, terveestä identiteetistään ja islamilaisten kansojen rikkaasta kulttuurista. Samalla haluaisin haastaa muslimit keskusteluun siitä, miten he takaavat omantunnon vapauden omissa riveissään. Vai käytämmekö me kalpeanaamat vapauttamme niin vastuuttomasti, ettei se enää kiinnosta muita?
Ville Hoikkala
ville.hoikkala@holdmep.fi
Kirjoittaja on Keravalla asuva kristillisdemokraatti lakimiesyrittäjä ja ihmisoikeusaktiivi.
