Viime viikolla Suomen Sisu järjestö antoi Suomelle mahdollisuuden osallistua islamilaisen maailman ja lännen väliseen kädenvääntöön julkaisemalla profeetta Mohammedin pilakuvia verkkosivuillaan. Maailmalla Jyllands Postenin aloittama pilakuvakohu on avannut ääriryhmille paraatioven julkiseen keskusteluun. Siksi oli vain ajan kysymys, että myös suomalaiset fundamentalistit heräävät kerjäämään osaansa huomiosta.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) palkitsi äärioikeistolaisen Suomen Sisun järjestön provokaation tuoreeltaan. Hän pahoitteli ”hyvien toimituksellisien tapojen” rikkomista ja pyysi ”omasta ja Suomen hallituksen puolesta” anteeksi kuvien julkaisemista.
Vanhasen lausunnossa ei ole kuin kummallisia puolia.
Suomen Sisun tapauksessa on naurettavaa viitata hyviin toimituksellisiin tapoihin – kyseessä ei ole journalistinen media, vaan ääriryhmän äänitorvi. Lisäksi pääministeritason anteeksipyyntö saa lilliputtikokoisen järjestön näyttämään merkityksellisemmältä kuin se onkaan.
Vanhasen syy huolestua Suomen kansainvälisestä maineesta juuri nyt tuntuu entistä oudommalta, kun muistelee kehitysyhteistyörahoista käytyä keskustelua. Kehitysaputavoitteet nousevat taas pöydälle maaliskuun lopulla käytävässä valtiontalouden kehysriihessä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite, että Suomi hinaisi kehitysapunsa vuoteen 2010 mennessä YK:n suosituksen mukaiseen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Osuus nousi viime vuodenvaihteessa 0,39 prosentista 0,42 prosenttiin.
Kehitystahti ei tue hallitusohjelman tavoitteen toteutumista. Toistaiseksi ainakin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd) on ilmaissut huolensa siitä, että tavoitteesta jääminen heikentää Suomen asemaa EU:ssa ja YK:ssa.
Eu:n puheenjohtajuus kolkuttelee Suomen ovelle ja eliitti hihkuu Martti Ahtisaarelle korkeaa YKvirkaa. Siitä huolimatta kehitysaputavoitteesta jääminen ei tunnu huolestuttavan Matti Vanhasta – ainakaan siinä missä pienen fanaatikkoporukan nettisivujen sisältö. Vai voiko joku kuvitella Vanhasen heittäytyvän viime viikolla nähtyyn tapaan polvilleen pyytämään anteeksi kehitysyhteistyössä pihistelyä?
Matti Rämö