Salla Taskinen on silminnähden innoissaan siitä, mitä sai viime syksynä käsiinsä: Ylioppilasteatterin taiteellisen johtajan pestin. Ylioppilasteatterilla on”taiteellista vapautta niin paljon, kuin osaa käyttää” ja taustoiltaan kirjava näyttelijäkunta, josta löytyy niin taksikuski ja taitoluistelija kuin yliopisto-opiskelijoitakin.
”Ihmiset tuovat mukanaan kokemuksensa muunlaisista maailmoista.”
Taskista riemastuttaa myös se, että marginaalissa toimivassa, ammattijohtoisessa harrastajateatterissa ei luoda uraa.
”Ihmiset eivät pelkää oman perseensä puolesta. Turhaa oman itsen suojelua ja epäluuloisuutta ei ole ollenkaan.”
Viisi kuukautta sitten työnsä aloittanut Taskinen lupaa tuoda Ylioppilasteatterin lavalle uusia nuorten kirjailijoiden kirjoittamia tekstejä. Luvassa ei välttämättä ole perinteistä, Aristoteleen oppeja noudattavaa draamaa: yhtä päähenkilöä tai yhtenäistä tarinaa.
”Minua kiinnostaa enemmän teatteri, jossa elämys syntyy oivalluksen ja esteettisen kokemuksen kautta, eikä niinkään tunteisiin eläytymisen ja päähenkilön kohtalon jännittämisen kautta. Asia, jota esitys käsittelee, on tärkeämpi kuin se, kuka tapahtumat kokee.”
Taskinen on kiinnostunut pinnallisuuden ja merkityksettömyyden kokemuksesta nyky-yhteiskunnassa – sekä tyytyväisyydestä.
”Jatkuva kasvuhan vaatii meitä olemaan jatkuvassa puutteessa, ilman jotakin.”
Yhteiskunnallinen ote siis jatkuu Ylioppilasteatterissa.
Taskisen tehtävä on määritellä teatterin taiteellinen linja ja vastata siitä, miten taidetta teatterissa tehdään. Hän myös suunnittelee teatterin ohjelmiston, johon jäsenistöllä on veto-oikeus.
”Jäsenistö valitsee taiteellisen vastaavansa koko ajan.”
Taskisen sopimus on voimassa toistaiseksi. Itse hän ajattelee kauttaan kolmen vuoden periodina.
”Siinä ehtii muotoutua kausi, jolla on oma leima. Siinä ajassa pääsee myös ihmisten kanssa johonkin. Ehtii syntyä luottamus ja tunne jatkuvuudesta.”
Ennen Ylioppilasteatteria 31- vuotias Taskinen on opiskellut Teatterikorkeakoulussa ohjauksen koulutusohjelmassa ja valmistunut videokuvaaja-ohjaajaksi Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta.
Hän on ohjannut aiemmin Teatterikorkeakoulun lisäksi muun muassa Teatteri Jurkassa, Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitoksella ja Viron Teatterikorkeakoulussa. Televisioon hän on ohjannut elokuva Saara Pitkäsen. Lisäksi hän on näytellyt muun muassa Kellariteatterissa, kotimaisessa draamasarjassa Pelkovaara sekä Teatterikorkeakoulun esityksissä.
Ylioppilasteatterissa on jäseniä noin 140, joista nelisenkymmentä on aktiivisia. Palkkaa maksetaan vain taiteelliselle vastaavalle ja teatterisihteerille.
Teatteriin kuuluminen edellyttää kuitenkin sitoutumista. Harjoituksia on parhaimmillaan joka ilta, myös viikonloppuisin. Jäsenet ovat velvoitettuja työpalveluun: vessojen siivoukseen, bileiden järjestämiseen tai vaikka pikkujoulukeikkojen tekemiseen ”jos rahapula iskee”.
Monilla riittää energiaa senkin jälkeen. Teatterilla tehdään kontakti- improvisaatiota ja akrobatiaa, lauletaan kuorossa ja tutkitaan näytelmiä.
Monet Ylioppilasteatterin näyttelijöistä pyrkivät Teatterikorkeakoulun opiskelijoiksi. Pääsykokeista puhuminen on kevään harjoituksissa perinteisesti kielletty.
”Pitää olla joku paikka, jossa saa olla rauhassa.”
Rooliodotusten ja hölynpölyjulkisuuden kimppuun
Ensimmäinen Ylioppilasteatterin tämän vuoden kantaesityksistä, Heini Junkkaalan Nainen johon aina rakastut, saa ensiiltansa maaliskuussa. Siinä sarjakuvataiteilija kutsuu mallikseen sokean naisen, ja toinen alkaa piirtää toista. Näytelmän ohjaava Taskinen lupaa sen kertovan taiteen tekemisestä ja rakkaudesta, parisuhteesta kaikkea muuta kuin kevyesti.
Huhtikuussa ensi-iltansa saa Marko Järvikallaksen kirjoittama ja ohjaama Satunnaista rakkautta. Siinä kaksitoista näyttelijää käsittelee yhteiskunnan asettamia rooliodotuksia tragikoomisin sävyin.
Mustikkamaan kesäteatteriin Taskinen ohjaa Pipsa Longan kirjoittaman 80vuotisjuhlanäytelmän. Näytelmää vielä käsikirjoitetaan mutta peruskysymys on selvä: kuinka paljon meidän tulisi omistaa elämäämme, toista ihmistä tai luontoa? Sekä Junkkaalan että Longan käsikirjoitukset ovat lopputöitä Teatterikorkeakouluun.
Marraskuussa ensiiltaan tuleva syksyn uusien jäsenien koulutusproduktio on Minna Nurmelinin ohjaama, Nimimerkki-työnimellä kulkeva esitys. Sen tarkoitus on tutkia hölynpölyjulkisuutta ja sanan voimalla luotuja näennäistodellisuuksia.
Vaikka monta tuotantoa on jo vahvistettu, ohjelmiston ei tarvitse Taskisen mukaan olla niin pitkälle suunniteltu kuin ammattiteattereissa.
”Ei pidä olla liian täyttä, että voi joustaa ja reagoida.”
Kesäksi on suunnitteilla työpaja tanskalaisen ja slovenialaisen teatterin kanssa kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Mariborissa.
Loppuvuodesta järjestetään luentosarja Ylioppilasteatterin historiasta ja isot juhlat. Suunnitelmissa on myös hyväntekeväisyytenä tehtävä vanhainkotikiertue.
Sanna Leskinen
kuvat Juuso Westerlund
