Presidentinvaaleista on toistaiseksi kantautunut vain hyviä tuloksia. Matti Vanhasesta päästiin eroon ja gallupien mukaan työväen Saulista on hyvää vauhtia tulossa koko kansan presidentti.
Vaalivalvojaisissa Saukilta kysyttiin, mitä hän odottaa keskustan ja kokoomuksen porvariyhteistyöstä.
”Odotan vain, että pidetään kiinni mistä on sovittu.”
Kohta Vanhanen vahvisti, että keskusta ohjaa vaalikarjansa kokoomuksen karsinaan. Helsingin Sanomien tuoreen gallupin perusteella kepulaiset noudattavat käskyä kuuliaisesti: kahdeksan kymmenestä kertoo äänestävänsä Niinistöä.
Luvusta huolimatta odotan toista kierrosta sekavin tuntein. Porvariyhteistyöllä on yönmusta historia. Vaikka yli puolet suomalaisista äänestää oikeistopuolueita, vasemmisto pysyy vallankahvassa yhtä sitkeästi kuin pultsarit Hakaniemen torilla. Mikä porvariyhteistyössä oikein mättää?
Vastaus on selvä: keskusta taistelee hampaat irvessä muutoksia vastaan, kun kokoomus yrittää löytää ratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin. Oikeistopuolueiden arvomaailmoja on vaikea mahduttaa yhteen pakettiin. Kepulaisten arvokonservatiivisuus osuu pahiten minun kaltaisiin trendikkäisiin, urbaaneihin oikeistolaisiin, jotka odottavat elämältään muutakin kuin latotansseja ja marjamehua.
Olli Rehnin kaltaiset liberaalikeskustalaiset eivät pysty peittämään sitä tosiasiaa, että usein demaritkin ovat edistyksellisempiä kuin kepulaisten nurmivasaroiden enemmistö. Oireellisesti porvariyhteistyön yritys on ollut niukkaa. Rehupekkojen pyhimys Kekkonen torppasi vuosikymmenien ajan oikeiston hallitushankkeet. Väyrynen pyrki luomaan porvarihallitusta kuuluisalla kassakaappisopimuksella vuonna 1987, mutta epäonnistui kabinettipolitiikassaan ja sössi hankkeen.
Kaikesta huolimatta edistyksellinen oikeisto on löytänyt tapoja vaikuttaa Suomen kehitykseen. Kysykää vaikka ruotsalaisilta.
Tammikuun puolivälissä Ruotsin hesari Dagens Nyheter omisti pääkirjoituksensa Suomen kehumiselle. Lehden mukaan Suomessa on erityisen hienoa, että euroon siirtymisestä saatiin päätettyä ilman kansanäänestystä. Kehuja saivat myös uskallus rakentaa ydinvoimaa, halu pohtia avoimesti Nato-jäsenyyttä ja vilpitön EU-innostus.
Näistä uudistuksista suurin kiitos kuuluu edesmenneelle sinipunahallitukselle. Porvariyhteistyön tilasta kertoo paljon se, että Paavo Lipponen oli Matti Vanhasta varmempi lukko oikeisto politiikalle.
Vienninedistämisen ja huippuosaajien houkuttelemisen sijasta Vanhasen hallituksen energia kuluu sokerinviljelijöiden kaltaisten marginaaliryhmien hyysäämiseen. Se on lyhytnäköistä puuhastelua kuolevan elinkeinon tekohengittämiseksi.
Tulevaisuudessa kokoomuksen pitäisi keskittyä vetämään demareita oikealle. Keskustan jatkaessa näivettymistään edistyksellisten demareiden kanssa on mahdollisuus rakentaa parempaa Suomea. Toivottavasti suomalaisilla riittää ymmärrystä valita tammikuun lopussa oikea mies lyömään uuden aikakauden alkutahteja.
Antti T. Ainola
anttiainola@yahoo.co.uk
Kirjoittaja on historian jatko-opiskelija, joka valmistelee Britanniassa väitöskirjaa kapitalistisen järjestelmän kritiikistä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.
