Erään vankilan sosiaalityöntekijä huokasi kerran: ”Tulisipa tänne edes yksi juoppo joskus, mutta kun nämä kaikki on narkkareita.”
Sosiaalisista ongelmista huumeongelma on sikäli erikoinen, että lähes kaikki huumeiden ympärillä pyörivä toiminta on rikollisuutta, josta joutuu varsin usein vankilaan. Rikostutkinnassa käyttäjät on helppo saada kiinni, koska useat heistä ovat poliisin vanhoja tuttuja, joiden dna:t löytyvät valmiiksi arkistosta ja joiden toimintatavat on tiedossa.
Kuntien sosiaalitoimet käyttävät tätä hyväksi. Kun addiktio on päässyt käsistä, kunta alkaa vetkutella hoidon aloittamisen kanssa ja odottaa, että narkkari joutuu vankilaan – tai kuolee.
Narkkarit tulevat kunnille kalliiksi olemalla toimeentulotuen, asumispalveluiden ja terveydenhuollon suurasiakkaita, mutta hyvä huumevieroitushoito maksaa vielä enemmän. Vankeuden kustannukset sen sijaan katetaan vankeinhoitolaitoksen budjetista. Pitkä vankeus on siis iso säästö kunnalle.
Huumeiden käyttö pitäisi nähdä kontekstissaan. Vaikka huumemaailmassa on kovaakin peliä, siellä näkee myös rehtiä kaveruutta, toisesta huolehtimista ja tavallista yhdessäoloa. Tiedän kuulovammaisen amfetaministin, jonka koko jengi alkoi opetella viittomakieltä pelkästä myötätunnosta. Kaman hankkiminen tuo jännitystä, ja aineissa saa hyviäkin fiiliksiä. Ymmärrän hyvin, kuinka kasvoton laillinen yhteiskunta ei välttämättä esiinny houkuttelevana niille, joiden huumeiden käyttö pysyy vielä jollain lailla hallinnassa.
Jos käyttäjä kuitenkin hakeutuu hoitoon, vahvat siteet vanhoihin piireihin voivat heikentää motivaatiota ja tapahtuu repsahduksia. Kun narkkari lopulta motivoituu yrittämään tosissaan irti, kunta ei annakaan hoitopaikkaa, kun aiempien rikkeiden takia tahtoa ei pidetä riittävänä. Tuolloin on yleensä selvää, että vankilareissun alkuun ei ole enää pitkää aikaa.
Julkinen talous ei kannusta kuntaa hoitamaan huumeongelmaa. Narkkareista on tullut hengenvaarallinen pelinappula valtion ja kuntien välisessä rahan jaossa. Kuuluisa viranomaisten välinen yhteistyö on vastuun pallottelua reitillä kunnan sosiaalitoimi – poliisi – vankila – kriminaalihuolto – kunnan sosiaalitoimi.
Kovat huumeet ja niihin liittyvä rikollisuus ovat suomalaisen arkipäivän vakavin turvallisuusuhka. Kamoista eroon pääseviin panostaminen on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Kun narkkarit ymmärretään sairaiksi eikä rikollisiksi ja kovien aineiden käyttöä saadaan vähennettyä, myös keskustelu pilven pöllyttelyn laittomuudesta saa uudenlaista asiallisuutta.
Ville Hoikkala
ville.hoikkala@holdmep.fi
Kirjoittaja on Keravalla asuva kristillisdemokraatti lakimiesyrittäjä ja ihmisoikeusaktiivi.
