Reviiriään köyhiltä, sairailta ja urbaanin elämän lieveilmiöiltä varjeleva kaupunkilainen on nimby: ”Not In My Back Yard”. Nimby valittaa kaavoituspäätöksistä, pelkää tonttinsa arvon puolesta ja leimaa helposti naapurinsakin yläluokkaisiksi ääliöiksi.
Kaupunkilaisen yhteisvastuuta pakoilevaa nimbyä on helppo vihata. Heidän kiukkuaan läheltä seuranneet tietävät kuitenkin, että nimbyily on inhimillistä.
Harvalta riitti sympatiaa varakkaille marjaniemeläisille, jotka 1990-luvun lopulla kirjoittivat sanomalehtiin kärkeviä yleisönosastokirjoituksia alueelle suunniteltua kehitysvammaisten asuntolaa vastaan. Väitöskirjassaan ilmiötä tutkinut Riitta Kuparinen oppi marjaniemeläisten haastatteluista ymmärtämään nimbyjä.
”Monilla oli kannalleen hyviä perusteluja. Alueen tyhjät tontit olivat jo käytössä esimerkiksi lasten pelikenttinä, eikä niistä haluttu luopua.”
Ovelta ovelle Marjaniemessä kiertänyt Kuparinen huomasi, etteivät ennakkokäsitykset itsekkäistä, vihamielisistä marjaniemeläisistä pitäneet paikkaansa.
”Vasta myöhemmin aloin huomata, että monien kommentit olivat ristiriitaisia: tyhjille tonteille olisikin saanut rakentaa, jos se olisi hyödyttänyt marjaniemeläisiä.”
Samalla selvisi, että marjaniemeläisten enemmistö olisi toivottanut kehitysvammaiset tervetulleeksi alueelle. Aiheesta kirjoitetut lehtijutut perustuivat ahkerimpien paikallisten tehtailemiin valituksiin ja yleisönosastokirjoituksiin, jotka loivat illuusion yhtenäisestä vastustuksen rintamasta.
”Asuntolan rakentamista puoltaneiden asukkaiden lapset leikkivät yhtä lailla näillä tyhjillä tonteilla. Ero nimbyn ja ei-nimbyn välillä oli prioriteeteissa: suunnitelman kannattajat näkivät, että asuntolalle oli löydettävä paikka, ja olivat valmiita joustamaan.”
Yhdeksää huumeidenkäyttäjien terveysneuvontapistettä pyörittävän A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Teuvo Peltoniemi on seurannut läheltä pääkaupunkiseudun toista suurta nimbysotaa. Neulanvaihtopisteen tulo naapuriin herättää vahvoja tunteita, eikä Peltoniemi tuomitse valittajia.
”Lapsiperheillä on aito huoli oman ympäristön turvallisuudesta. Tarve oman takapihan varjeluun on inhimillistä.”
Pääkaupunkiseudun vanhin neulanvaihtopiste sijaitsee Toisella linjalla Kalliossa. Peltoniemen mukaan naapurustossa on törmätty niin mukaviin kuin ikäviinkin nimbyihin – todella hankalia ovat vain ne, jotka eivät suostu keskustelemaan.
Peltoniemen mielestä suurimpia nimbyilijöitä ovat kuitenkin poliitikot, jotka välttelevät hankalia päätöksiä.
”Joskus on valittava monen huonon vaihtoehdon väliltä. Poliitikoilla pitää olla selkärankaa tehdä silloin ratkaisuja.”
Hanna Nikkanen
Kuva Kasper Strömman
Riitta Kuparisen sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja ”Ei meidän naapuriin” tarkastetaan 14.10. Helsingin yliopistossa.
