Lähes joka aamu ennen töihin lähtöä kuuntelen Radio Helsinkiä. Aamuohjelman juontaja kertoo, millä kaikilla Helsingin sisääntuloväylillä liikenne takkuaa. Yleensä jokainen pääväylä on tukossa. Joillakin tieosuuksilla liikenne kulkee 20 kilometrin tuntivauhtia, joillakin on kokonaan pysähtynyt. Juontaja lohduttelee autoissa istujia mutta ei yleensä malta olla ilkkumatta heille vähän. Vahingonilo on ikävä asia, mutta jotenkin tämän jälkeen tuntuu vielä vähän mukavammalta siirtyä töihin polkupyörällä tai metrolla.
Mitä ihmettä ihmiset tekevät noissa ruuhkissa? Aika harvan olisi pakko. Suurin osa keskustaan yksin omalla autolla ajelevista voisi aivan hyvin jättää autonsa kotiin tai matkanvarren juna-asemalle. Mutta ei, ruuhkaan on päästävä.
Kallis bensa olisi voinut kannustaa ihmisiä metro- ja junaraiteille, mutta ilmeisesti hinnan pitäisi nousta vielä korkeammaksi. Ehkä parkkipaikkoja pitäisi olla paljon vähemmän ja autoilun entistäkin turhauttavampaa? Ehkä länsimetro auttaisi? Ruuhkamaksut? Ilmainen tai edes halvempi joukkoliikenne?
Viikko sitten torstaina Helsingissä vietettiin jälleen kansainvälistä autotonta päivää. Pari katua oli suljettu autoilta, ja julkisen liikenteen matkaliput maksoivat euron. Liikenne metrossa lisääntyi kuitenkin vain 4,1 prosentilla edelliseen päivään verrattuna. Ilmanlaatu Helsingissä ei parantunut kuin muutamilla autottomilla kaduilla. Muualla jalankulkijat hengittivät ihan yhtä sotkuista ilmaa kuin muutenkin.
Helsingin Sanomien yleisönosastolla kirjoittaja puhisi, kun autoton päivä piti pitää arkena. Yhtenä päivänä vuodessa autolla töihin pääsy oli hiukan hankalampaa kuin muulloin.
Esplanadilla tuli kuitenkin sellainen olo, että teemapäivässä oli jotain järkeä. Kävelin pitkin tyhjää ajorataa. Puhuin puhelimeen rauhallisella äänellä, joutumatta huutamaan liikenteen melun yli. Jos edes muutama samalle kadulle eksynyt piti kokemastaan, ehkä olemme taas askeleen lähempänä, että autoilun vähentämistä keskustassa edes yritetään.
Elina Venesmäki
