Innocence on elokuva, josta etsii kuin huomaamattaan vertauskuviin verhottua kritiikkiä. Ja ihmekös tuo.
Elokuva pohjautuu Frank Wedekindin vuonna 1888 kirjoittamaan kirjaan Corporal Education for Young Girls. Tarina alkaa, kun kuusivuotias Iiris saapuu ruumisarkussa metsän keskelle piiloutuneeseen tyttökouluun. Vastaanottokomiteana odottaa joukko eri-ikäisiä tyttöjä. Miehiä ei näy mailla eikä halmeilla. Aikuisia on vain kourallinen.
Vaikka oppilaita ei suoraan uhata, tytöt tietävät, että on syytä totella: harjoitella balettia, omaksua perhosten koteloitumista käsittelevät biologianläksyt ja kasvaa siroiksi neideiksi.
Onko Lucile Hadzihalilovic halunnut tehdä ensimmäisestä pitkästä elokuvastaan fantasiaan puetun feministisen manifestin?
”En tehnyt Innocencea kritiikiksi tai välittääkseni tietyn viestin. Minulle elokuvassa on kyse tunteista ja aistimuksista”, Helsingissä vieraillut Hadzihalilovic kertoo.
”Halusin luoda fantasiamaailman, joka on todellisuuden rajamailla.”
Innocencen ajatonta miljöötä on tarkoituksellisen vaikeata paikantaa sekä kartalle, että aikajanalle. Runsas symboliikka ja avoin tarina ovat jakaneet yleisön reaktiot.
”Monet naiset ovat nähneet Innocencen feministisenä. Jotkut miehet taas ovat pitäneet sitä lähes perverssinä. En odottanut, että elokuva koettaisiin näin provokatiiviseksi”, sanoo Hadzihalilovic.
Hän nauraa kertoessaan saaneensa elokuvastaan aggressiivisempia kritiikkejä kuin avopuolisonsa, ohjaaja Gaspar Noé. Se tuntuu paitsi oudolta, myös saavutukselta. Noén tinkimättömät ihmisyyden harmaan alueen kuvaukset ovat saaneet monet kriitikot raivon partaalle.
44-vuotias Hadzihalilovic ja 41- vuotias Noé tapasivat ranskalaisessa elokuvakoulussa. Ohjaajat ovat tehneet paljon yhteistyötä.
Hadzihalilovic tuotti ja leikkasi Noén syrjäytymiskuvauksen Yksin kaikkia vastaan. Pariskunnalla on myös yhteinen, omien elokuvien tekemistä perustettu tuotantoyhtiö.
”Kun teimme ensimmäisiä elokuviamme niukoilla budjeteilla, oli yksinkertaisesti käytännöllistä pyytää toisen apua. Ohjaajina tapamme lähestyä asioita on mielestäni samanlainen, mutta minulla on oma maail mani. Siihen ei kuulu toimintaa”, Hadzihalilovic kertoo.
Pariisissa asuva Hadzihalilovic vietti lapsuutensa Marokossa.
”Olen onnekas kun sain asua lapsena ympäristössä, jossa luonto on lähellä. Koin kuitenkin itseni aina ranskalaiseksi, puhuin ranskaa ja kävin ranskalaista koulua”, 17-vuotiaana Ranskaan palannut ohjaaja kertoo.
Ennen Innocencea Hadzihalilovic on ohjannut lasten hyväksikäytöstä kertovan 52-minuuttisen elokuvan La Bouche de Jean-Pierre ja kondomimainoksen. Ranskan terveysministeriön rahoittamaa Good Boys Use Condomsia voisi kuvailla maailman taiteellisimmaksi ryhmäseksikuvaukseksi.
”Se oli hieno kokemus. Harvoin tulee mahdollisuus kuvata oikeaa elokuvaa, jossa on eksplisiittistä seksiä ja kunnon budjetti”, Hadzihalilovic muistelee.
”Luulen, että lopputulos mainostaa enemmän itseään kuin kondomeita.
Seuraavaksi Hadzihalilovic suunnittelee seuraavansa suosikkiohjaajansa, kauhumaestro Dario Argenton jalanjälkiä.
”Käsikirjoitan parhaillaan kauhuelokuvaa, mutta ei siitä vielä sen enempää.”
Matti Rämö
