MM-kisojen alla kenkäfirma Puman mainosryhmä liimaili Mannerheimin patsaaseen Helsingin keskustassa tarroja. Keskustan sähkökaapeissa oli firman mainosjulisteita. Ravintolat ja kunnallisvaaliehdokkaat liimaavat tarrojaan ja julisteitaan minne sattuu.
Samaan aikaan Helsingin kaupunki käy pitkään jatkunutta töhryjen vastaista sotaansa. Viime keväänä kuusi Let me love -tarroja liimaillutta taiteilijaa joutui kahdeksi vuorokaudeksi putkaan. Samalla poliisi penkoi heidän kotinsa. Elokuussa viisi heistä sai sakkoja.
Onko Puman iskuryhmä istunut putkassa töhrinnästään?
”Periaatteessa kyseessä on ihan sama asia, kun kaupalliset toimijat mainostavat luvatta. Näissä tapauksissa olemme kuitenkin selvinneet keskustelulla”, sanoo johtaja Kauko Nygren kaupungin rakennusviraston Siisti stadi -projektista.
”Yritykset ovat yleensä hyvin katuvaisia. He eivät vain ole ymmärtäneet, että heidän toimintansa on laitonta.”
Ei Nygren toki mainostajia puolusta. Luvattomat mainokset vaarantavat liikenneturvallisuutta, ja kaupunki ottaisi mainostilasta mielellään rahaa.
Iso ongelma yritysten mainosten liimailu ei Nygrenin mukaan silti ole.
”Kun vertaa esimerkiksi Aasian tsunamiin tai Yhdysvaltain hirmumyrsky Katarinaan, pieniä asioitahan nämä ovat.”
Rakennusvirasto poistattaa mainosjulisteet kuten kaiken muunkin luvattoman. Nygren korostaa, että myös mainostarrojen liimaajat syyllistyvät rikokseen ja toimeksiantajat rikokseen yllyttämiseen. Tilanne ei silti huolestuta.
”Yritykset ymmärtävät, että rikollinen toiminta pilaa heidän julkisuuskuvaansa. Puhuttelun jälkeen he palaavat ruotuun”, Nygren sanoo.
Vähän epäilyttää. Mahtoiko esimerkiksi Soneran taannoisen Zeroforty-kampanjan kohderyhmä todella sydämistyä ympäri kaupunkia liimailluista tarroista? Menettääkö Puma asiakkaita, koska yrityksen tarra oli hetken Mannerheimin patsaassa? Tuskin.
Nygren on järkähtämätön.
”Töhrintä on ihan eri maailma. Se on rikollinen maailma.”
Helsingin kaupungin vastaus rikollisen maailman toimintaan on nollatoleranssi. Kaupunki ei ainakaan toistaiseksi tarjoa laillisia mahdollisuuksia maalata graffiteja tai liimata tarroja mihinkään.
Onneksi on Kiasma.
Museon tämän syksyn näyttelyssä Ensin valtaamme museot on esillä katutaidetta ja katujen kulttuurista vaikutteita saaneita teoksia. Lontoolainen Side Effects of Urethane -kollektiivi rakentaa taidemuseoon rampin skeittareille.
Kiasman näyttelyn kuraattori Virve Sutinen pitää nollatoleranssia järjettömänä tapana ratkoa asioita. Hänestä Kiasman taideinstituutiona on hyvä pitää yllä keskustelua.
”Emme elä diktatuurissa. Nollatoleranssi ei salli neuvottelua. En halua, että seinäni töhritään, mutta en varmasti halua elää yhteiskunnassa, joka kieltäytyy keskustelusta”, hän sanoo.
Näyttelyn ohessa yksi taiteilijoista, Karri Kuoppala, järjestää yläasteikäisille nuorille graffitityöpajan. Sen tuotoksista kootaan näyttely Kiasmaan.
”Minusta graffitit ovat hienoja, ja toivoisin, että niitä olisi enemmän”, hän perustelee.
Tavoitteena ei kuitenkaan ole kasvattaa uutta sukupolvea graffititaiteilijoita, välttämättä. Taiteilija haluaa ennen kaikkea jakaa tietoa ilmiöstä, jotta ihmiset tulevaisuudessa ymmärtäisivät sitä paremmin.
Samalla taiteilija haluaa herättää keskustelua katutaiteen asemasta.
Näyttelyyn Kuoppala on tehnyt videoteoksen graffititaiteilijoista. Nämä kertovat muun muassa vartijoiden pahoinpitelyistä. Viidestä haastatellusta kaksi kertoo joutuneensa itse pahoinpidellyksi ja kolmas todistaneensa sellaista.
”Nollatoleranssi on tuominnut kokonaisen nuorisokulttuurin”, Kuoppala sanoo.
Hän moittii, että kaupunki on leimannut katutaiteilijat rikollisiksi, huligaaneiksi ja moniongelmaisiksi. Hänestä päättäjät eivät ole viitsineet selvittää, mistä on kyse. Sen sijaan he ovat luoneet mielikuvan, jolla järeät toimet on oikeutettu.
Näyttelyn aikana järjestetään myös seminaari, jonka teemana ovat riskit ja niihin puuttuminen yhteiskunnassa. Näyttelyn kuraattori Virve Sutinen kritisoi nyky-yhteiskuntaa kaikkien uhkatekijöiden siivoamisesta. Ilmiö on hänen mukaansa taustalla myös katutaiteilijoiden vainossa.
”Yhteiskunta, joka pyrkii täydelliseen riskittömyyteen, tappaa väistämättä samalla kaiken luovuuden.”
Ensin valtaamme museot -näyttely 20. marraskuuta saakka nykytaiteen museo Kiasmassa. Liput 5,5 ja 4 euroa. Graffi tityöpajan tulokset esillä 26.10.-13.11.
Sivutuotteena kulttuuriteko
Töhrytaistelun sivutuotteena on syntynyt laaja katutaidearkisto.
Helsingin kaupungin rakennusvirasto alihankkijoineen poistaa kaupungille ilmaantuneet graffitit, tagit ja tarrat mahdollisimman nopeasti. Ennen poistamista ne kaikki valokuvataan.
Vartiointiliike FPS:n mukaan Helsingissä on tällä hetkellä noin 250 000 pientä tagia ja noin 5000 isoa graffi tia. Poistettujen kuvien tilalle syntyy nopeasti uusia. FPS:n arvion mukaan piirrosten poistamiseen ja niiden ehkäisyyn kulutetaan Helsingissä noin 10 miljoonaa euroa vuodessa.
Valokuvia katutaiteesta on pakko olla valtavasti. Arkisto vaikuttaa kulttuurihistoriallisestikin merkittävältä. Ovatko ovet avoinna myös taiteentutkijoille?
Kyllä. Arkistonhoitaja Aila Juutilainen kertoo, että lupaa voi hakea Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselta. Katutaidenäyttelyä ei ole suunniteltu.
Poliisia kuvat kiinnostavat, kunnes rikos vanhenee: pikkupiirrokset kahdessa ja isommat viidessä vuodessa. Poliisi säilyttää tietojärjestelmissään kuitenkin vanhempiakin kuvia.
”Ensimmäiset töhertelyt ovat vanhoja, mutta niiden iästä en osaa sanoa. Kyllä ne jäävät arkistoihin”, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Vesa Löppönen Itäkeskuksen poliisista.
Elina Venesmäki
kuva Timo Wright
