Valtio-opin professori Heikki Patomäki on huolissaan. Hän listaa opiskelijapolitiikan tuoreita häviöitä: lukukausimaksuja ollaan tuomassa asteittain Suomeen, opintoaikoja rajattiin, opintotukia ei ole saatu nostettua ja valtio säästää vähentämällä yliopiston virkoja.
”Uudistuksia tulee liukuhihnalta, eikä kukaan esitä kriittisiä näkökulmia. Uudistukset viedään läpi hallintomenettelyllä, jossa vastustajien tehtäväksi jää korkeintaan ottaa pieniä torjuntavoittoja.”
Patomäki sanoo, että yliopistoväki on painunut alistuneeseen apatiaan. Ihmiset miettivät vain, kuinka selviävät itse. Joku lähtee ulkomaille, toinen eläkkeelle tai muihin töihin.
Mediassa näkyvät opiskelijoiden pienet kannanotot eivät riitä.
”Pitäisi olla vaihtoehto, positiivinen ohjelma – ja paljon ihmisiä, jotka ovat valmiit lähtemään mielenosoituksiin tai tekemään jotain vielä pidemmälle menevää”, Patomäki sanoo.
Muuten yliopistosta tulee hänen arvionsa mukaan muutamassa vuodessa pelkkä kaupallisen ja ennen pitkää myös maksullisen massakoulutuksen tarjoaja.
Mitä tekee Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL? Suunnittelee uutta Vanhan valtausta? Veistää keppejä banderolleihin?
Ei sentään. SYL lobbaa. Yksi päälobattavista, opetusministeriö, on hyvillään.
”Opiskelijat ovat aika maltillisia ja yhteistyöhaluisia nykyään. Erilaisiakin vaiheita on ollut, mutta jyrkät vastakohta-asemat eivät välttämättä edistä asioita”, sanoo ministeriön neuvotteleva virkamies Leena Koskinen.
Koskinen käsittelee ministeriössä opintotukiasioita. Hänestä asioiden valmistelussa on tärkeä kuulla opiskelijoiden näkemyksiä.
Hmm. Jos opiskelijoita kuunnellaan, miksi opintoraha ei ole noussut yli kymmeneen vuoteen? SYL tekee aiheesta kannanottoja vähän väliä.
”Ei se ole SYL:n heikkouden syy. Maailma vain on välillä tällainen”, Koskinen sanoo.
Lobbauksessaan SYL keskittyy nimenomaan opetusministeriöön. Valtiovarainministeriön budjettineuvos Tuomas Sukselainen sanoo, ettei ole lobbauksen kohteena juuri lainkaan.
”Tietysti aika ajoin huomaan, että Senaatintorille ilmestyy jonkinlainen demonstraatio”, hän sanoo.
Yleensä tieto opiskelijoiden kannoista tulee kuitenkin opetusministeriön tai median kautta.
Poliittiset puolueet löytävät ylioppilaskuntien toiminnasta parantamisenkin varaa. Otetaan esimerkiksi opiskeluaikojen rajaus. ”Opiskelijat olivat asiansa kanssa aika yksin. Muiden osapuolten asia-argumentit ajoivat ohi”, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Harri Jaskari.
Hänestä opiskelijoiden pitäisi olla nykyistä voimakkaammin siellä, missä päätöksiä tehdään.
”Sanon tämän tietenkin puoluesihteerinä, mutta ylioppilaskunnissa on paljon ei-poliittisia ryhmiä. Olisi parempi integroitua puolueisiin, vaikuttaa sisältä päin.”
Lisäksi Jaskari neuvoo ylioppilaskuntia valmistelemaan asiansa kunnolla ja selvittämään, miten vaadittu toimenpide vaikuttaa yhteiskuntaan. Nyt kannat ovat hänestä räväköitä, mutta jäävät ohuiksi.
SDP:n puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta on samoilla linjoilla. Hänestä SYL:lla on hyvät kontaktit päättäjiin ja hyvä edustus työryhmissä.
”Se, käytetäänkö näitä väyliä parhaalla mahdollisella tavalla, on eri asia”, hän sanoo.
Feldt-Ranta muistuttaa, että esimerkiksi lakiesitys opiskeluaikojen rajauksesta muuttui opiskelijajärjestöjen ansiosta.
Hänestä olisi tärkeää, että opiskelijat kykenisivät hahmottelemaan myös uusia avauksia ja hakisivat tukea muistakin kuin muutamista opiskelija-asioissa profiloituneista poliitikoista. Hyötyä voisi olla esimerkiksi työmarkkinajärjestöistä ja ammattiliitoista.
SAK:n Työvoima- ja koulutuspoliittinen sihteeri Saana Siekkinen tunnustaa, että hänen yhteytensä opiskelijapolitiikkaan on etäinen. Samoissa neuvotteluissa on sentään tullut istuttua.
Hänestä SYL on sanonut viime aikoina kaikkeen ei, ja tämä on hänestä huono asia. Erityisen hyvin ei-liike näkyi keskustelussa opintoaikojen rajaamisesta. Rakentavat ehdotukset jäivät varjoon.
Siekkinen antaa kuitenkin pisteitä aktiivisuudesta.
”Olen ymmärtänyt, että SYL:a kiinnostaa keskustella laajemminkin yhteiskunnan kehittämisestä.”
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mielestä SYL on liiankin tiukasti väärää mieltä. Koulutusjohtaja Markku Koponen sanoo, että päätöksenteko on kompromissien hakua.
”Opintojen nopeuttamiseen liittyvissä kysymyksissä tulimme mielestäni varsin hyvin opiskelijajärjestöjä vastaan. Elinkeinoelämän puolella oli paljon pidemmällekin meneviä ehdotuksia”, Koponen sanoo.
Hän kertoo, että opiskelijoiden kantoja ei sellaisenaan otettu huomioon, mutta niille annettiin painoarvoa.
”Näissä tilanteissa päästään eteenpäin keskustelemalla. Vielä meillä ei ole ollut yhteisiä tapaamisia, mutta niitä voisi olla.”
Mediassa opiskelijapolitiikka voisi varmasti saada lisääkin näkyvyyttä – mutta miten?
”SYL voisi joskus yllättää, niin, ettei laulu olisi aina sama”, sanoo koulutusaiheista paljon kirjoittava Helsingin Sanomien toimittaja Marjukka Liiten.
Liiten sanoo, että SYL on aika hyvin mukana asioiden valmistelussa, mutta on liiaksi puolustuskannalla. Toimittajana hän toivoisi kuulevansa välillä myös opiskelijoiden omia vaihtoehtoja ja poikkeavia aloitteita.
”SYL voisi esimerkiksi esittää muutoksia korkeakoulutuksen rahoituspohjaan eikä aina vain vaatia lisää rahaa”, hän sanoo. Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö, politiikan toimittaja Pekka Ervasti on samaa mieltä. Hänestä opiskelijoiden kannat ovat ennalta arvattavia. Ervasti sanoo, että etujärjestöt ovat aina sitä mieltä, että juuri nyt menee huonommin kuin koskaan.
”Nämä argumentit eivät aina kestä älyllistä tarkastelua.”
Hänestä taustalla on laajempi yhteiskunnan muutos. Vielä 1970- luvulla tiedotusvälineet seurasivat tarkasti opiskelijajärjestöjen liittokokouksiakin ja opiskelijapolitiikka oli merkittävä taistelukenttä. Nyt politiikka ei oikein kiinnosta nuoriakaan.
”Ehkä opiskelijajärjestöillä on vielä paikkansa opiskelijoiden edunvalvonnassa, mutta muuten en tiedä, onko opiskelijapolitiikkaa edes enää olemassa”, hän sanoo.
Ylioppilaskunnan edustajistovaalit 1.-2.11.
Elina Venesmäki
