Outoja ihmisiä Islannista

T:Teksti:

Teatterikorkeakoulun harjoitusluokka hohtaa turkoosinsinistä valoa. Eteen avautuu runollinen jäätikkömaisema Islannin Snaefellsnesin niemellä, jossa omituiset alkuasukkaat huojuvat transsissa hienoviritteisen äänimaiseman mukana.
    Islantilaisen Nobel-kirjailijan, Halldór Kiljan Laxnessin Jäätikön jumalat -romaaniin (1968) pohjautuva esitys hengittää alussa jäätikön puhuria yhtenäisen liikkeen ja äänen lumovoimalla. Kaisa-Liisa Tuomisen taiteellisena opinnäytetyönä ohjaama ja Melli Maikkulan kanssa dramatisoima Snaefellsnesin kraatteri aukeaa lupaavasti intensiivisessä dogma-hengessä.
    Kylähullujen keskelle ilmaantuu ruskeassa puvussa Islannin piispan asiamies, joka on saapunut selvittämään, miksi paikallinen pastori ei suorita virkatehtäviään. Kirkassilmäistä asiamiestä kiihkeästi esittävä Santtu Karvonen joutuu keskelle outoa yhteisöä, jossa vilahtelee paikallisten hörhöjen ohella amerikkalaisia ydinase- ja ufoihmisiä, paluumuuttajia hylkeitä, ja myyttisiä olentoja.

Piispan asiamies (Santtu Karvonen, oik.) hiostaa nauhuri kädessä pikkukylän kirkkovaltuutettua Tumi Jónsenia (Tuomas Kiiliäinen).

Nuorten näyttelijäopiskelijoiden taitavien, humorististen hahmojen kavalkadi kulkee halki kuvankauniisti lavastetun maiseman. Mikko Paanasen tulkitsema kirjailija-liikemiesöykkäri on elokuvallisen loistava. Samoin Emilia Sinisalon ja Tuomas Kiiliäisen esittämät new age -hörhöt hurmaavat ja tuovat näyttämölle hyvää sähköä kontrastina jäätikön viileyteen.

Kylmän sodan kaiut vilahtelevat tekstissä vahvasti. Laxness kritisoi aikoinaan voimakkaasti maansa liittoutumista vallanhaluisten ja sotaisien amerikkalaisten kanssa. Esityksessä alkuvoimaiset islantilaiset ja ydinaseita luotsaavat amerikkalaiset löytävät äkkiä yhteisen sävelen.
    Suurelta osin erinomaisista näyttelijäsuorituksista ja sulavasti liikkuvasta koreografiasta syntyy esitys, jonka tarinankuljetus kuitenkin ontuu. Suuren kertomuksen sytyttäminen näyttämölle on aina haastavaa, ja tästä esityksestä jää Laxnessin romaania lukemattomalle monia tasoja avautumatta.
    Tarina piispan asiamiehen reissusta ei kanna, vaikka Santtu Karvonen kuljettaa rankan roolinsa ansiokkaasti ja osaavasti loppuun asti. Teksti tuntuu paikoin kovin puisevalta, ja toisella puoliskolla dramaturgiaa suoritetaan jo hiki hatussa.

Esityksen muoto tuntuu myös jääneen keskeneräiseksi. Sulavan liikekielen, hassujen hahmojen ja turhan uskollisen juonenkuljetuksen välinen yhtälö ei ole vielä loksahtanut paikoilleen.
    Tekstistä olisi voinut surutta jättää paljon pois, jotta olisi päästy heittäytymään ohjauksellisesti vahvojen tunnelmakuvien luomiseen. Esitys toimii parhaiten hetkissä, joissa jäätikön mytologia herää eloon outojen henkilöiden kohtaamisissa.

Maria Lyytinen
Kuva Hannu Keski-Hakuni

Snaefellsnesin kraatteri. Teatteritaiteen laitos. Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6. Esitykset 7.5./ 9.5./11.5-14.5. 10 e/ 5e/ 2 e (14.5.)