Sarjakuvafilmatisointeja on kuluneiden kymmenen vuoden aikana tehtailtu kyllästymiseen asti. Buumi ei yllätä: kaupataanhan tätä nykyä kaikki vähänkin toimivat tarinat mahdollisimman monessa mediassa ja moneen kertaan.
Hempeiden Hämähäkkimiesten, sadunomaisten Batmanien ja videopelimäisten Blade-elokuvien jälkeen sarjakuvafilmatisoinneilla ei luulisi olevan paljoa uutta annettavaa. Sin Cityn katsomisen jälkeen on iloinen, että on ollut väärässä.
Robert Rodriguezin ja Sin City -piirtäjä Frank Millerin yhteisohjaus on monella tavalla hämmentävä elokuva. Seitsemän ja 8 millimetrin jälkeen isolla rahalla ei ole filmattu mitään näin synkkää ja syntistä.
Brittany Murphy Sin Cityn Shellien roolissa.
Miller oli sarjakuvan suuri nimi 1970- ja 1980-luvuilla. Mies muistetaan parhaiten hänen DC Comicsille tekemistään Batman-tulkinnoista. Hän on kertonut ammentavansa piirroksiinsa vaikutteita Raymond Chandlerin ja Dashiell Hammettin rajun linjan rikosromaaneista. Etenkin Sin City on ehtaa film noiria. Mustavalkoisen sarjakuvan piirtojälki nojaa koviin kontrasteihin. Niukat tehostevärit kuvaavat useimmiten verta.
Sarjakuvien tarinoissa syntien kaupunki elää valheista. Valheiden loppu merkitsisi kaupungin loppua, tai ainakin valtaapitävien putoamista. Siksi rehellistä miestä vihataan.
Elokuvassa suoraselkäinen poliisi Hartigan (Bruce Willis) jahtaa viimeisenä työpäivänään sadistista murhaajaa, tulee petetyksi ja maksaa kovan hinnan oikeudenmukaisuudestaan. Psykoottinen lihaskimppu Marv (Mickey Rourke) menettää ainoan naisen, joka on kohdellut häntä ihmisenä. Kostotoimet tekevät aimo loven Sin Cityn väkilukuun.
Kolmannessa tarinassa pikkurikollinen antaa pahalle poliisille opetuksen ja sotkee armottoman naisjengin ja mafian sopimusrauhan.
Elokuva siirtää sarjakuvan valkokankaalle häkellyttävän tarkasti. Eikä ihme: Sin Cityn filmausoikeuksia pitkään pantannut Miller lienee toiminut tiukkana tyylipoliisina. Rodriguez taas on pitkäaikainen Sin City -fani.
Elokuvan pilkkopimeä värimaailma luo puitteet surrealistiselle rinnakkaistodellisuudelle. Epätodelliset liikkeet, valtavat loikat ja putoamiset, on limitetty kuviin niin tiiviisti, että ne alkavat näyttää luonnollisilta. Kun lisätään yhtä aikaa ihmisiltä ja vahanukeilta näyttävät hahmot, saadaan uniikki miljöö, jossa ainakin kaikki ikävät asiat tuntuvat mahdollisilta. Pahassa maailmassa jo yksi hyvä teko saa paatuneetkin pirulaiset tekemään hämmästyttäviä asioita.
Matti Rämö
Sin Cityn ensi-ilta 22.7. Elokuvasta järjestetään toukokuussa muutama yleisöennakko. Sin City -sarjakuvat kustantaa Suomessa Like.
