Nimikin sen kertoo: Be Cool tekee kaikkensa ollakseen viileä. F. Gary Grayn musiikkibisnestä parodioiva elokuva on jatkoosa Get Shortylle (1995), joka parodioi elokuvabisnestä. Molemmat perustuvat 1990-luvulla ahkerasti filmatun Elmore Leonardin kirjoihin. Niihin pohjautuvat myös esimerkiksi Jackie Brown ja Out of Sight.
Get Shortyssä hyvä supliikki ja toimiva pelisilmä kuljettivat entisen gangsterien velanperijän Chili Palmerin (John Travolta) elokuvatuottajaksi. Be Coolissa Palmer on kyllästynyt elokuva-alan kaksinaamaisuuteen, koska studio on huijannut hänet tekemään menestyselokuvalleen jatko-osan.
Mies pakenee musiikkibisnekseen, koska siellä kaikki ovat gangstereita, ja ainakin gangsterit ovat rehellisiä siitä, että ovat epärehellisiä. Kuinka ollakaan, Chilin yritys leipoa nuoresta kultakurkusta (Christina Milian) tähteä vaatii juonittelua kolmen rikosromaanin edestä.
Be Coolin lähtökohdat viileyden tavoittelulle eivät ole hassummat. Pidetäänhän kepeää ja raadollista tunnelmaa luovaa Elmore Leonardia coolin rikoskirjallisuuden taitajana. Ja onhan Be Cooliin kärrätty puoli hollywoodillista näyttelijöitä, jotka ovat viileytensä todistaneet. Travoltan lisäksi on Uma Thurmania, Harvey Keiteliä, James Woodsia…
Kaupan päälle Be Cooliin on ahdettu tukottain viitteitä cooleihin asioihin.
Elokuvassa vilahtelevat fiktiivisten ”Get Lost” ja ”Get Leo” -elokuvien julisteet viittaavat Be Coolin edeltäjään ja ääritylyyn englantilaiseen kostotarinaan Get Carter (1971). Lisäksi Thurman ja Travolta ottavat uusinnan Pulp Fictionin tanssahteluista.
Ja tässä vasta ripaus viileistä elementeistä, joilla Be Cool pyrkii pönkittämään cooliuttaan. Mutta onko Be Cool oikeasti cool?
Jos ideoiden sisäsiittäminen olisi rikollista, puoli Hollywoodia olisi viime vuosina saanut syytteen. Niin tiuhaan uusintaversioita ja toisiin elokuviin viittailusta eläviä elokuvia on levitykseen ryöpynnyt.
Myös F. Gary Gray uskoo typerryttävän vakaasti, että coolien asioiden coolius siirtyy hänen elokuvaansa niitä sellaisenaan lainaamalla.
Be Coolin sijoittuminen viihdemaailmaan antaa oivan tekosyyn hahmojen jatkuvalle populaarikulttuuripuheelle. Elokuvien nimien pudottelun lomassa päästään myös ruotimaan viihdemaailman lainalaisuuksia. Chili Palmerin suuhun laitetut tuhahdukset elokuva-alan luovuuskriisistä tuntuvat kuitenkin kriittisen sijasta kiusallisilta, koska katsoja tietää katselevansa sitä, mistä on puhe.
Tai sitten Gray vain haluaa olla rehellinen siitä, että on epärehellinen. Niin tai näin, omaperäisyyden puute on kaikkea muuta kuin coolia.
Matti Rämö
Be Cool elokuvateattereissa 8. huhtikuuta.
