Kun Bob Dylan, tuo kaikista rocktähdistä mystisin, ilmoitti julkaisevansa muistelmansa, oli moni kuin puulla päähän lyöty. Innokkaimmat fanit olivat kuitenkin osanneet ennakoida tapahtumaa.
Taustalta löytyy 1990-luvun lopulla suunniteltu Dylanin levytuotannon uudelleenjulkaisu. Hanke kuitenkin venyi. Syynä oli maestro itse, jonka piti kirjoittaa vanhoihin levyihinsä mukaan esseet levyjen teosta ja taustoista. Työ ei kuitenkaan edennyt suunnitelmien mukaan. Kun levyt viimein ilmestyivät, loistivat tekstit poissaolollaan.
Reilua vuotta myöhemmin, viime marraskuussa, ilmestyi Dylanin muistelmien ensimmäinen osa Chronicles – Volume One. Vaikuttaa selvältä, että teoksen tekstit pohjautuvat tuohon levyvihkohankkeeseen.
Tähän viittaa jo kirjan rakenne. Ensimmäinen luku kuvaa nuoren Dylanin saapumista New Yorkiin ja toinen hänen seikkailujaan kaupungissa pienipalkkaisena kahvilalaulajana. Kolmas hyppää suoraan vuoteen 1970, jolloin Dylan oli jo yksityisyyttään varjeleva megatähti. Neljäs luku kertoo 1980-luvun lopun come back -levy Oh Mercyn levyttämisestä, ja viimeinen palaa Dylanin lapsuuteen ja uran alkuvaiheisiin.
Toinen vihje on muistelmien keskittyminen lähes yksinomaan musiikkiin ja ympäristöön. Läheisistään ja perheelämästään Dylan kertoo vain sivulauseissa. Välillä kirja johtaa suoranaisesti harhaan. Dylan kirjoittaa vaimostaan luvuissa kolme ja neljä, mutta ei vaivaudu mainitsemaan, että kyseessä ovat eri vaimot.
Monia Dylanin elämän avainjaksoja kirja ei käsittele lainkaan. Suuria paljastuksia myrskyisistä avioeroista tai 1970-luvun lopun uskoontulosta tuskin kannattaa odottaa jatko-osissakaan.
Millaisen yleiskuvan Dylanin urasta ja elämästä tällainen kirja sitten tarjoaa? Ei kovin kummoista.
Jos Bob Dylanista haluaa lukea tarkan ja selkeän elämäkerran, varmin valinta on edelleen Clinton Heylinin Behind The Shades Revisited.
Vertaus ei tee oikeutta Chroniclesille. Täyteläisen tarinan sijasta teos tarjoilee yksittäisiä, hienosti kuvattuja kohtauksia pitkän matkan varrelta. Kertoessaan 1960-luvun alun Greenwich Villagen folk-kulttuurista Dylan osoittautuu tarkaksi havainnoitsijaksi. Tuskin missään muussa teoksessa palaa samalla tavalla se intohimo, jota noissa laulukuppiloissa tunnettiin vanhoja folk-lauluja kohtaan.
Kuvaus lapsuudenajan kuihtuvasta kaivoskaupungista on taas ensiluokkaista lähihistoriaa.
Myös Dylanin kuvaus omasta luomisprosessistaan kiehtoo. Musiikin tekeminen ei ole Dylanille mystiikkaa, vaan työtä.
Harvoissa haastatteluissaan Dylan on jo pitkään korostanut, ettei pidä itseään sukupolvensa tulkkina tai suurena runoilijana. Omien sanojensa mukaan hän on yksinkertaisesti song & dance -man.
Se on hänen tulkintansa itsestään. Me muut voimme tehdä muitakin.
Juha Merimaa
Bob Dylan: Chronicles Volume One. Simon&Schuster 2004.
