Osallistuin vastikään Maailman talousfoorumin (World Economic Forum) vuosikokoukseen Davosissa. Jo yli 30 vuoden ajan WEF on kerännyt villapaitoihin ja talvibootseihin pukeutuneet politiikan ja bisneksen huippujohtajat sveitsiläiseen tuppukylään keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä.
Kyseessä on todellinen antikapitalistien helvetti. Alppien katveessa on läsnä yhtä aikaa enemmän pääomaa ja maallista valtaa kuin missään muualla. Ilmatilaa suojataan torjuntahävittäjillä ohjusiskuilta, ja kaikki poliisit Luzernista Weggikseen on valjastettu turvatoimiin.
Tällaiset eliitin kettuketterit vetävät ymmärrettävästi paikalle myös mielenosoittajia ja kaiken maailman risupartoja. Tänäkin vuonna junayhteys Davosista Zurichiin oli jonkin aikaa poikki radikaalien vangittua itsensä kettingeillä kiskoihin. Tietävätköhän nuo suljettujen muurien ulkopuolelle jääneet, mitä kokouksessa oikeasti puhutaan ja mitä mieltä mammonan mammutit ovat maailmanmenosta? Taitaisivat olla yllättyneitä.
Osviittaa ajatteluun saa, kun tutkii kokouksessa toteutetun interaktiivisen keskustelun, ”globaalin kaupungintalon”, tuloksia. Kyseessä oli seminaari, jossa 700 paikalle kokoontunutta päättäjää asetti pikagallupeilla maailman ongelmia tärkeysjärjestykseen ja keskusteli niiden asettamista haasteista pienryhmissä.
Kun huomioi osallistujien iän, sukupuolijakauman, kotipaikan ja ammattijakauman, tulokset ovat ällistyttäviä. Vai mitä luulisit 40-60-vuotiaiden miesten, jotka ovat enimmäkseen kotoisin Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta ja joista puolet on yritysjohtajia, pitävän suurimpina globalisaation haasteista? Yritysten kannattavuutta ja työelämän joustojako? Liikevaihdon kehitystä ja Kiina-ilmiön kiihdyttämää kilpailua?
Ei suinkaan. Suurimmiksi globaaleiksi haasteikseen ryhmä nosti köyhyyden poistamisen, oikeudenmukaisen globalisaation toteuttamisen ja ilmastomuutoksen hallinnan. Globaali vastuunkanto on edennyt pitkälle, kun johtavat bisnesmiehet toteavat, että köyhyyden poistamiseksi on ajateltava omia rajojaan pidemmälle, tuotava globalisaation edut myös köyhimmille alueille ja saatava aikaan globaalia johtajuutta ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Globalisaatio ei taida lopultakaan olla niin jakava tekijä kuin ajattelemme. Luultavasti samat teemat nousisivat kärkeen, jos Oras ja Rosa järjestäisivät vastaavan äänestyksen Maan ystävien teekutsuilla. Perusongelmat ja haasteet ovat samoja, katsoi asioita miltä kantilta tahansa. Ainoastaan ratkaisumalleissa on eroja, tosin vain hiuksenhienoja.
Kun tavoitteet ovat yhteisiä, olisi kai ihan fi ksua pyrkiä niitä kohti yhdessä eikä erikseen. Vanhakantainen vastakkainasettelu ei palvele kenenkään etua. Kuka siitä todella hyötyy, että syyttelemme toisiamme ja vannomme omaa synnittömyyttämme globaalitaloudessa? Absoluuttista totuutta oikeudenmukaisemman maailman luomisesta tuskin on olemassa.
Piia-Noora Kauppi
Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti ja kokoomuslainen Euroopan parlamentin jäsen.
