Loistavaa, kansanedustaja Meriläinen

T:Teksti:

Vihreä liitto toi julkisuuteen pari viikkoa sitten luonnoksen puolueen uudeksi työelämäohjelmaksi. Se on lyhyesti sanottuna edistyksellinen.
    Kansanedustaja Rosa Meriläisen johdolla valmistellun ohjelman perusteesi on, että palkansaajat ovat muuttuneet radikaalisti. Siitä huolimatta työmarkkinat toimivat yhä vanhentuneen työkäsityksen pohjalta.
    Nykyaikaisen työntekijäjoukon suurta vähemmistöä kuvaa sana tilapäistö, eli prekariaatti. Se tarkoittaa silppu- ja pätkätyösukupolvea, jolle työpaikat eivät ole vakituisia, työaika ei ole säännöllinen eikä työ- ja vapaa-ajan ero selvä.
    Kun työelämän säännöt ja sosiaaliturva perustuvat ajatukseen, että kokopäiväinen ja säännöllinen työ on perusasia, tilapäistöstä muodostuu väliinputoajien joukko. Työnantajien ja yhteiskunnan vastuulle kuuluvat riskit kasaantuvat heidän niskaansa. Ohjelmallaan vihreät julistautuvatkin tilapäistön puolueeksi.

Tilapäistön puolustaminen on myös uuden Prekariaatti.org -järjestön tavoite. Ratsastavatko vihreät vain trendin harjalla äänestäjiä haalien?
    Ehkä, mutta lopputulos on hyvä.
    Ohjelmaluonnos ehdottaa konkreettisia parannuksia tilapäistön oikeuksiin. Näitä ovat esimerkiksi keikkatyöläisten ansiosidonnaisen työttömyysturvan parantaminen ja julkisen sektorin perusteettomien määräaikaisuuksien vähentäminen.
    Ohjelmassa vaaditaan myös siirtymistä kulutusyhteiskunnasta elämysyhteiskuntaan. Sen sijaan, että taloudellinen kasvu lisäisi palkkoja, sen pitäisi vihreiden mielestä lisätä vapaa-aikaa. Ohjelmassa on ymmärretty oikein, että aika alkaa olla nykytyöläiselle arvokkaampaa kuin raha ja tavara.
    Vihreiden ohjelman valossa vasemmistopuolueiden käsitys työstä on auttamattoman vanhentunut. Sata vuotta sitten vasemmisto oli kahdeksantuntisen työpäivän ja minimipalkan vaatimuksissaan terävästi kiinni ajassa. Samaa ei voi sanoa tänä päivänä.

Jos vihreät hyväksyvät työelämäohjelman nykyisessä muodossa, mitä tarjottavaa Vasemmistoliitolla enää on punavihreille äänestäjille?
    Savupiippuvasemmistoliiton viimeaikaiset sisäiset sekoilut kriisinhallintajoukoista, puoluefuusiosta ja kidutuspenkeistä ovat raikas tuulahdus 70-luvulta. Puolue tuntuu junnaavaan paikoillaan. Todennäköisesti tällä hetkellä moni nuori kaupunkilainen äänestäjä miettii, olisiko vihreät sittenkin puoluekartan vähiten huono vaihtoehto.

Esa Mäkinen