Metallinuoret pysyvät pinnalla

T:Teksti:

”Tervetuloa teidän taloon”, Metallityöväen liiton nuorisosihteeri Aslak Haarahiltunen tervehtii Metallitalon auditorioon saapuneita nuoria liittolaisia.
    Imatralta ja Lappeenrannasta saapuneet vieraat katselevat ympärilleen Metalliliiton kokoussalissa Hakaniemessä. Luvassa on muutama tunti koulutusta, jonka jälkeen Metalliliiton ammattiosastoista 52 ja 242 kootut nuoret pääsevät liiton sponsoroimalle risteilylle Tallinnaan.
    Haarahiltunen alkaa kertoa talon rakentamisesta 1960-luvulla. Entiselle merenpohjalle louhittu rakennusmonttu tulvi ja oli ajaa Metallin konkurssiin, mutta Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK maksoi pumppaukset vastikkeeksi osuudesta rakennukseen. Opetus on selvä: työnväenliikkeen on pidettävä yhtä. Seuraavaksi pikkutakkiin ja Metallin T-paitaan pukeutunut Haarahiltunen latoo piirtoheittimelle liiton lukuja ja tavoitteita tulopoliittisissa neuvotteluissa.
    Kuudentoista nuoren joukkiosta suurin osa kuuntelee Haarahiltusta keskittyneesti, mutta osa supattelee keskenään ja vilkuilee kelloon. Joku pelleilee äänentoistolaitteilla. Kaiuttimista kuuluu ryystämistä, vichyn lorinaa ja lopulta laulua. Haarahiltunen käskee joukkoa rauhoittumaan.
    Reilun tunnin päästä pidetään tupakkatauko, ja lähes kaikki marssivat vetämään sauhuja.


Aslak Haarahiltunen (oik.) on Metallin nuorisotoiminnan sielu. Vesa Valtonen (vas.) ja Markus Staven kuuntelevat.

Haarahiltusen rennosta
esiintymisestä paistaa itsevarmuus. 26-vuotias nuorisosihteeri pitää vuosittain parikymmentä tällaista tilaisuutta. Kun lasketaan mukaan liiton nuorisotoimitsijan pitämät tilaisuudet ja maakuntien nuoriso-illat, Metallin vuosittaisten nuorisokoulutusten määrä nousee yli kahteensataan.
    Liitto yrittää saada nuorta verta harmaantuvaan organisaatioon. Noin kolmessa vuodessa Metallista on kadonnut 8 000 alle 35- vuotiasta, vaikka nuoria on edelleen mukana 44 000 eli reilu neljännes koko jäsenistöstä.
    ”Alalta on parissa vuodessa haihtunut lähes 20 000 työpaikkaa. Kovimmin isku näkyy nuoressa jäsenistössä”, Haarahiltunen selittää.
    Työttömiksi jääneet nuoret vaihtavat usein alaa ja liittoa.
    Laskusta huolimatta alan työllisistä lähes neljä viidesosaa kuuluu liittoon. Teknologiaalojen hyvänä pysynyt työtilanne on selkein syy korkeaan järjestäytymisasteeseen.
    Nuorten järjestäytymisessä osa ansiosta kuuluu Haarahiltusen ja muiden nuorisokouluttajien ahkeruudelle. He ovat herätelleet Metallin uinuneita nuorisojaostoja urakalla. Liiton luottamusmieskursseille osallistuvien keski-ikä on 35 vuotta. Tästä voi moni muu liitto olla kateellinen. Suurien ikäluokkien mukana eläkkeelle jää yksin SAK:sta yli 40 000 luottamusmiestä, joille täytyy löytää nuoria seuraajia.

Eläkepommin lisäksi Metallia rassaa yleistyvä ulkoistaminen: suuret yritykset tilaavat osan töistä pieniltä pajoilta. Tällaiset pienet työpaikat ovat yksi ammattiyhdistysliikkeen Akilleen kantapäistä. Isossa tehtaassa on helppoa pitää jäsenyys korkeana. Siihen riittää, että pääluottamusmies tulee tervehtimään uusia työntekijöitä ja antaa ymmärtää jäsenyyden kuuluvan talon tapoihin.
    Pienissä pajoissa perinne taas katkeaa helposti, eikä muutamasta työntekijästä synny hevin omaa ay-solua.
    Haarahiltunen toivoo, että tämäkin koulutustilaisuus on jättänyt ay-siemenen itämään uusiin nuoriin. Päivän päätteeksi hän kierrättää porukan Metalliliiton toimistolla ja jakaa muistoksi Metallin avaimenperät.

Risteilylaivan lähtöön on vielä aikaa, joten kahdentoista pojan ja neljän tytön porukka lähtee oluelle viereiseen Juttutupa- ravintolaan, työväenkulttuurin kehtoon, jossa V.I.Lenin ja Otto Ville Kuusinen aikoinaan punoivat suunnitelmiaan. Juttutupa on jo nuorille tuttu, sillä liitto tarjosi siellä heille lounaan.
    ”Hyvä esitys”, kehuu joukkoa johtava Sanna Kujala. 22-vuotias autoasentaja kuuluu liiton aktiivisimpiin nuoriin. Hän on paitsi liiton alueellisen nuorisojaoston sihteeri, myös Metallin nuorin liittokokousedustaja.
    ”Kun pääsin töihin autokorjaamoon, pyydettiin minua saman tien ammattiosaston taloudenhoitajaksi. Suostuin sen kummemmin pohtimatta, ja tällä tiellä nyt ollaan”, nainen muistelee.
    Ay-toiminta on vienyt Kujalan useimmat viikonloput tänä talvena. Järjestötoiminnasta on tulossa myös ammatti. Tammikuussa hän irtisanoutui autoasentajan työstä ja toimii seuraavat kahdeksan kuukautta Suomen ammattiin opiskelevien keskusliiton SAKKI ry:n oppilaskuntakoordinaattorina.
    Siitä eteenpäin Kujala ei vielä tiedä suunnitelmiaan. Nainen vaikuttaa kuitenkin sitoutuneemmalta ajamaan duunarien asiaa kuin tekemään duunarin töitä.
    ”En minä autoja aio lopun ikääni korjata.” Ay-toiminnan lisäksi upseeriperheen tytär on kerännyt kokemusta puoluetoiminnasta. Vuosi sitten hän liittyi SDP:hen pohdittuaan pitkään demarien ja Vasemmistoliiton välillä. Kunnallisvaaleissa irtosi saman tien varapaikka kotikunta Taipalsaaren valtuustosta.
    Kujala kertoo edustavansa demareissa vasenta ay-laitaa. Tämä näkyy esimerkiksi puoluesihteeri Eero Heinäluoman kannattamisena demareiden puheenjohtajaksi ja vahvana uskona palkansaajien keskusjärjestöjen ja työnantajien keskusliiton yhdessä solmimaan tulopoliittiseen ratkaisuun.
    Tuposanoman allekirjoittaa myös Kujalan seurassa istuva imatralaisen ammattiosaston nuorisovastaava Ville Lamberg, 28.
    ”Jos Metalli menee lakkoon, tämä maa pysähtyy. Se on aika hyvä neuvotteluvaltti”, koulutuspäivän senioreihin kuuluva Lamberg mainostaa.
    ”Jos sopiminen menee työpaikkakohtaiseksi, voi edunvalvonta pienimmillä työpaikoilla osoittautua hankalaksi”.

Hetkinen. Tässä kehutaan nyt ratkaisua, jossa ei mainita sanallakaan pätkätöitä tai koulutuksen jälkeen työttömiksi jääneiden ongelmia. Molemmat ovat nuorten hankaluuksia. Eikö tässä unohdeta nuoret työttömät ja pätkätyöläiset?
    Lamberg ja Kujala menevät hiljaisiksi. ”Ei työttömien kohtalo oikeastaan ole liiton ratkaistavissa. Se on laajempi kysymys”, Lamberg muotoilee.
    Molemmat aktiivit väistävät ay-liikkeeseen kohdistuvan arvostelun, jonka mukaan se keskittyy työnsä säilyttäneiden suojeluun. Irtisanotut jäävät oman onnensa nojaan. Tilanne on liitoille hankala, sillä määräaikaisten ja vakituisten työntekijöiden edut ovat ristiriidassa. Mitä parempi vakituisten työntekijöiden irtisanomissuoja on, sitä pidempään työnantajat pitävät nuoria pätkäputkissa ennen mahdollista vakinaistamista.
    Ammattiyhdistysliikkeen jäsenyys onkin pienintä heikoimmassa asemassa olevien pätkätyöläisten parissa. Edes ansiosidonnainen työttömyysturva ei houkuttele entiseen malliin, sillä saman edun saa halvemmallakin. Loimaan kassaksi kutsuttu työttömyyskassa on muutamassa vuodessa kasvanut maan suurimmaksi työttömyyskassaksi. Sen 65 euron jäsenmaksu on murto-osa useimpien liittojen jäsenmaksuista.
    Metallin nuoret aktiivit Sanna Kujala ja Ville Lamberg vakuuttavat sukkelasti, että Loimaan kassan työttömyysvakuutuksella ei kuitenkaan saa lakimiespalveluita tai luottamusmiehen palveluja. Yksityinen kassa ei istu tupopöydässä neuvottelemassa siitä, miten työehdot sovitaan seuraavalle kaudelle.
    Eikä sen kanssa voi risteillä Tallinnaan.

Puoli kymmenen aikaan Viking Rosellalla sihahtavat auki ensimmäiset tax free -oluet. Imatralaiset koneistajat Osmo Aurea, 22, ja Jarkko Uosukainen, 21 ottavat hörpyt ja rojahtavat hytin vuoteille.
    ”Ai kun maistuu hyvältä”, Aurea huokaa.
    Kaveruksille retki tuli kuin tilauksesta. Risteilylle oli tarkoitus lähteä joka tapauksessa, ja Metallin ansiosta kuljetukset, risteily ja lounas maksoivat vain 20 euroa henkeen.
    Aurealle ja Uosukaiselle kuuluminen alan liittoon on selviö, mutta kumpikaan ei laske itseään aktiiviksi. Päivän mittaan kuultu on kuitenkin saanut Aurean pohtimaan lähtemistä mukaan nuorisojaoston toimintaan.
    ”Joitain kokouksia voisi ainakin käydä tarkistamassa. Ihan mukavalta hommalta tuo vaikuttaa”, hän pohtii.
    Laajempi työväenaatteen ideologia sen sijaan ei kiinnosta ainakaan Uosukaista, maanviljelijäperheen vesaa. Hän äänestää keskustaa.
    ”Se on arvokysymys mitä puoluetta kannattaa, tämä ay-homma on edunvalvontaa.”
    ”Siis kyllä minusta duunarien pitäisi äänestää duunaripuolueita”, Aurea protestoi, mutta antaa asian jäädä. Näille miehille pääasia on tänään pitää hauskaa: keskustelu kääntyy alkoholiin, musiikkiin ja tyttöihin. Askeleet vievät Rosellan yökerhoon.
    Laivan baaritiskillä törmää tuttuun hahmoon. 24-vuotias sorvari Juha-Matti Savolainen on sama mies joka kurlutti Metallin kaiuttimiin Haarahiltusen pitäessä esitystään. Hän kertoo halunneensa tuoda hieman komiikkaa mahtipontiseen tilanteeseen.
    ”Minusta siellä toistettiin vain samaa asioita jotka on kuultu ennenkin.”
    Keskustoimiston kosketus kenttään on hänestä hukassa.
    ”Liitto pitää liikaa kiinni isoista yrityksistä ja reilusta pelistä. Pienissä firmoissa sopimusten noudattaminen voi olla aivan toista.”
    Savolainen kertoo esimerkin. Muutama vuosi sitten hänen työantajansa, pieni metallialan yritys, piti ammattimiestä lomautettuna ja teetti samoja töitä halvemmalla vuokratyövoimalla. Savolainen haastoi yrityksen liiton avulla oikeuteen ja voitti. Korvaukset saatuaan hän palasi takaisin työpaikalleen, jossa työnantaja kutsuu miestä bolsevikiksi.
    ”En kiusallanikaan anna sille mitään mistä huomauttaa. Hommat hoidan satakymmenenprosenttisesti.”
    Savolainen kertoo suostuneensa luottamusmieheksi pitkän empimisen jälkeen.
    ”Meillä on vihdoin ja viimein alkanut tulla tiettyä aktiivisuutta sillä saralla. Aiemmin kaikki välittivät lähinnä itsestään.”
    Savolainen on päättänyt lähteä mukaan myös ammattiosaston toimintaan. Ensi keväänä hän aloittaa Kymen suurimman ammattiosaston nuorisovastaavana.
    ”Meillä on ollut ongelmana, se etteivät viestit ole kulkeneet pienemmille työpaikoille. Ajattelin mennä mukaan, niin pysyn perillä siitä mitä tapahtuu.”


Imatralaisten illanviettoa Rosellalla.

Loppuillasta Metallin joukkio on kerääntynyt syrjäisen pöydän ympärille. Savukkeet palavat. Enää ei puhuta tuposopimuksista vaan vaihdellaan kuulumisia. Välillä joku käy tanssilattian puolella.
    Pöydässä istuva matkanjohtaja Sanna Kujala vilkaisee varovaisesti kelloa. Muilla on luvassa vapaapäivä Tallinnassa, mutta hän palaa aamulla Suomeen. Seuraavana päivänä alkavat Hämeenlinnassa demarinuorten Duunaripäivät. Siellä täytyy olla virkeänä paikalla.
    Jos se Kujalasta on kiinni, Metalli pysyy pinnalla vielä pitkään. Tulevan ayjohtajan elkein hän suitsuttaa riviväen merkitystä.
    ”On tärkeä pitää yllä yhteyttä kenttäväkeen, näyttää että yhteisellä asialla tässä ollaan. Ilman yhteydenpitoa ei saada uusia aktiiveja, ja ilman aktiiveja ei koko liittoa olisi olemassa.”


Jesse Kondratjeff ja Sanna Kujala rentoutuvat Viking Rosellan baarissa.

Ay-liikkeen yhdestoista hetki?

Kaksi tutkijaa tekee Suomen poikkeuksellisen korkeasta järjestäytymisasteesta vastakkaiset tulkinnat.

”Puheet ammattiyhdistysliikkeen kriisistä ovat ennenaikaisia ja vähintäänkin tarkoitushakuisia”, sanoo tutkija Pertti Jokivuori Jyväskylän yliopistosta. Jokivuori on tutkinut vuonna 2003 valmistuneessa väitöskirjassaan suomalaisten sitoutumisesta ammattiyhdistysliikkeeseen.
    ”Kaikki tutkimukset osoittavat, että suomalaisten enemmistö uskoo yhä edelleen liittoon kuulumisen tuovan turvaa ja tukea. Monella alalla se on suorastaan osa identiteettiä.”
    Jokivuori huomauttaa ylempienkin toimihenkilöiden kuuluvan Suomessa usein liittoihin. Muualla maailmassa Professoriliiton tai Insinööriliiton kaltaiset korkeasti koulutettujen työntekijöiden liitot eivät ole yhtä merkittäviä kuin Suomessa.
    Jokivuori viittaa myös suomalaisten yleiseen järjestäytymisasteeseen, joka on muiden Pohjoismaiden kanssa maailman huippua. Yleinen järjestäytymisaste on 73 prosentin tietämillä.
    ”En nyt katsoisi, että tässä vielä ollaan hätää kärsimässä.”

Toinen ammattiyhdistysliikkeestä
väitellyt tutkija, Kimmo Kevätsalo, tekee samoista numeroista aivan toisenlaisen päätelmän.
    ”Katsottaessa kansainvälisiä järjestäytymislukuja Pohjoismaat erottuvat poikkeuksena. Voiko tällainen, yhdistetyltä väkiluvultaan vain Hollannin kokoinen saareke todella pysyä erilaisena kuin koko muu teollistunut maailma?” itse Metalliliitossa tutkijana työskennellyt tutkija kysyy.
    Kevätsalosta se on hyvin epätodennäköistä. Hyvältä ei ainakaan näytä.
    Kevätsalo huomauttaa ammattiliittojen jäsenyyden olevan täälläkin hitaassa, mutta trendinomaisessa laskussa. Liittoihin kuuluvien määrä pienenee laskutavasta riippuen muutaman prosentin vuosivauhtia.
    Ainoa jäseniään lisännyt keskusjärjestö on akateemisten työntekijöiden Akava. Se saa kiittää jäsenmääränsä noususta pikemminkin koulutustason kohoamista kuin noussutta järjestäytymisintoa.
    ”Viimeksi tällaisessa tilanteessa oltiin 1980-luvun lopulla, mutta sitten tuli lama joka ajoi ihmiset taas liittoihin. Nyt laman muisto alkaa kuitenkin taas haihtua, ja liittoihin suhtaudutaan yhä kriittisemmin.”
    Esimerkiksi sairaanhoitajien Tehyssä nähtiin vuoden 2002 tupon jälkeen lähestulkoon joukkopako, kun jäsenet eivät katsoneet liiton ajaneen heidän asioitaan tarpeellisella voimalla.
    ”Selviytyäkseen liittojen tulisi pystyä perustelemaan uudelleen tarpeellisuutensa työntekijöille ja herättelemään vanhaa työväenaatetta. Nyt olisi yhdestoista hetki tarttua toimeen.”

Juha Merimaa

kuvat Juuso Westerlund