Lappu lippuluukulle?

T:Teksti:

Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali myi syyskuussa 44 000 lippua ja teki uuden yleisöennätyksen. Seitsemäntoista kertaa järjestetty festivaali on parantanut yleisömääräänsä joka vuosi.
    Lokakuussa Uudenmaan verovirasto haki festivaalin taustayhdistystä, Rakkautta & Anarkiaa ry:tä, konkurssiin verovelkojen takia. Lopulta rästimaksu pieneni puoleen pelätystä 60 000 eurosta, kun arvonlisävähennykset otettiin huomioon. Festivaalijohtaja Pekka Lanervan mukaan velat saadaan maksettua maksujärjestelyllä. Hän suhtautuu silti tulevaisuuteen varovaisesti. Konkurssiuhka oli tulos neljän vuoden tappiokierteestä.
    ”Yleisön ja median kiinnostuksessa festivaaleja kohtaan ei ole mitään valittamista. Olemme myös saaneet hyvää palautetta festivaalin omasta rahoituksen hankinnasta tukirahoja myöntäviltä elokuvasäätiöltä ja Helsingin kaupungilta”, Lanerva kertoo.
    Hän syyttää festivaalin vaikeuksista vähäistä julkista tukea.
    ”Tukirahaa myönnetään liian niukasti. Ajatellaan, että kyllähän te pärjäätte, kun yleisöä riittää”, Lanerva sanoo.
    Rakkautta & Anarkiaa yltää vuodessa 300 000 euron liikevaihtoon, josta noin kaksi kolmannesta saadaan lipputuloista. Loput rahasta tulee tuista sekä vähäisistä mainos- ja sponsorituloista.
    Muihin elokuvajuhliin verrattuna lipputulot tuovat merkittävän osan potista. Sodankylän elokuvajuhlien liikevaihdosta lipunmyynti kattaa neljäsosan, ja Tampereen lyhytelokuvajuhlilla osuus on vain kymmenesosa.
    Vaikka R&A on saanut lipputuloja koko ajan enemmän, se ei Lanervan mukaan välttämättä tarkoita voittojen kasvamista.
    ”Kasvusta huolimatta voittomarginaali pysyy pienenä, mikäli laadusta halutaan pitää kiinni. Festivaalin talouden voisi saada pyörimään tasapainoisemmin, jos kriteereitä tiputettaisiin. Koska kyseessä kuitenkin on kulttuuritapahtuma eikä puhdas liiketoimi, emme ota ohjelmistoon mitä tahansa vain, koska se on halpaa. Tai järjestä näytöksiä muualla kuin kunnon teattereissa”, Lanerva sanoo.
    Festivaalin palkkakulut vaikuttavat vaatimattomilta. Paljon vastuuta sälytetään vapaaehtoisille työntekijöille ja opiskelijaharjoittelijoille. Vielä 1990-luvun puolivälissä R&A:ta pyöritettiin käytännössä harrastuspohjalta, Lanervan sanoin ”hartijapankkihommana”. Nyt Pekka Lanerva on R&A:n ainoa ympärivuotinen työntekijä. Festivaalin viisi muuta palkattua työntekijää työskentelevät vuodessa yhdestä kuuteen kuukauteen.
    Eikö festivaali voisi panostaa lisää mainostulojen ja sponsoroinnin kasvattamiseen?
    Lanervan mukaan se on vaikeaa. R&A on tietoisesti rakentanut itselleen vaihtoehtofestivaalin imagoa, mikä hänen mukaansa rajaa potentiaalisten sponsoreiden ja mainostajien joukkoa. Harva yritys haluaa vaihtoehtomerkin imagoa. Viime vuosina sponsorien saaminen onkin tehnyt tiukkaa.
    ”Sponsori- ja mainosrahamäärärahan lisäys vaatii myös lisää työvoimaa hoitamaan yrityssuhteita. Kaikkea ei voi sälyttää vapaaehtoisille.”
    Syyttävä laulu tuen niukkuudesta jatkuu vanhempiin ikäluokkiin vetoavassa oopperassa. Savonlinnan Oopperajuhlien johtaja Jan Hultin kadehtii keskieurooppalaisia tapahtumia. Savonlinnassa saadaan viitisentoista prosenttia liikevaihdosta julkisena tukena.
    ”Euroopassa Savonlinnan oopperajuhlia vastaavat tapahtumat saavat tukina vähintään 30 prosenttia liikevaihdostaan”, Hultin sanoo.
    Oopperajuhlien talous on ollut tiukilla. Tulos kiikkuu nollan tuntumassa.
    ”Viime vuonna taseemme jäi 120 000 euroa alijäämäiseksi. Tämän vuoden hyvällä tuloksella saamme tosin tasoitettua merkittävästi viime vuoden tappioita. Plussalla talous ei ole ollut koskaan.”
    Lipunmyynnistä ei taloudenpidon alijäämäisyys kiikasta Savonlinnassakaan. Viime kesän lipuista myytiin 87 prosenttia. Hultinin mukaan hintoja ei voi nykyisestä nostaa.
    Johtajan mukaan tukirahapotin päällä istuvat kunnat auttavat liikaa vaikeuksissa rämpiviä tapahtumia ja unohtavat ne festivaalit, joilla on parhaat mahdollisuudet säilyä.
    ”Jos elinvoimaisia kulttuuritapahtumia halutaan säilyttää, tarvitaan priorisoimista.”

Rock-festivaaleja ei juuri tukirahalla hemmotella. Juhani Merimaan johtama Vantaan Festivaalit on silti nostanut Ruisrockin voitolliseksi.
    Festivaali sai vielä 1990-luvun lopulla tukea Turun kaupungilta, mutta vuoden 2001 jälkeen tukihanat on suljettu kokonaan. Rock-klubi Tavastian nokkamiehenä tunnettu Merimaa tarttui silloin Ruisrockin peräsimeen.
    Sen jälkeen festivaalin tulos on pysynyt plussan puolella. Vuosittainen liikevaihto on kaksi miljoonaa euroa. Siitä noin kuudennes jää voittona käteen.
    ”Vaikka riskit ovat kovia, uskon, että Suomessa on mahdollista järjestää menestyviä ulkomusiikkitapahtumia myös ilman tukirahaa”, Merimaa sanoo.
    Ruisrockin sitkeän nousun taustalla on päätös keskittyä kohtuuhintaisiin kotimaisiin esiintyjiin sekä kohtuuhintaisiin lippuihin. Sitä ennen Ruisrockissa oli yritetty päinvastaista.
    Vuonna 2000 Turkuun oli tuotu kalliita tähtiä, kuten Oasis ja Lou Reed. Samalla lippujen hintoja hilattiin ylöspäin. Festivaali tahkosi ennätyksellisen 350 000 euron tappion. Sen velat nousivat 750 000 euroon.
    ”Suomessa markkinat eivät yksinkertaisesti näytä kestävän korkeampia lipun hintoja. Esimerkiksi Edinburghin T in the Park -festivaali veloittaa noin kaksinkertaisen hinnan ja vetää paikalle yli 50 000 katsojaa päivässä. Siksi se pystyy maksamaan esiintymispalkkionsa aivan eri taulukon mukaan kuin me”, Merimaa sanoo.
    Miltä kulttuuritapahtumien talous näyttää ulkoapäin? Helsingin ammattikorkeakoulussa kulttuurintuotantoa opettavan Katri Halosen mukaan valtiolla ja kunnilla on taipumusta vetäytyä viihteellisinä pidettyjen kulttuuritapahtumien tukemisesta.
    ”Ne nähdään helpoimmin liiketoimintana. Vetäytymistä perustellaan sillä, ettei valtiovalta halua vääristää kilpailua”, Halonen sanoo.
    Helsingissä tukirahat kasaantuvat lisäksi pikemmin kiinteiden laitosten, kuten teatteritalojen tai Kansallisoopperan, tukemiseen. Vaihtelevat kulttuuritapahtumat saivat viime vuonna vain 1,7 miljoonan euron osuuden vajaan 20 miljoonan euron tukisummasta. Loppuosa meni erilaisten instituutioiden tukemiseen.
    Halosen mukaan populaariviihde jää usein jalkoihin, kun kuntiin ohjelmistoja hankkivat kulttuurisihteerit tekevät tilauspäätöksiä.
    ”Kulttuurisihteerien kulttuurintuntemus on lopulta suppeaa, ja silloin turvalliset valinnat korostuvat. Perinteiset taidemuodot jättävät herkästi esimerkiksi elokuvat ja rytmimusiikin jalkoihinsa.”

Matti Rämö

kuva Mirva Kakko