Ylioppilasteatterin studiossa sihisee ja vinkuu. Jostain kuuluu ”Sörnäinen – Babylon”, ”Kulosaari – Easy Street”. Ryhmä nuoria rappaa eri kielillä. Joku breikkaa, joku puhuu italiaa, ja joku laulaa venäjäksi.
Ollaan Ylioppilasteatterin harjoituksissa, joissa 16 uunituoretta ylioppilasteatterilaista harjoittelevat syksyn ensi-iltaa varten. Kohtaus tapahtuu jossain päin Itä- Helsinkiä, Nälkämäen pysäkillä.
Dramaturgi-ohjaaja Pauliina Hulkko on ohjannut Aiskhyloksen lähes 2 500 vuotta vanhasta Oresteia-trilogiasta nykynäytelmän, jossa yhdistyvät Aiskhyloksen ja Hulkon sekä muun muassa T. S. Eliotin tekstit.
Aiskhyloksen trilogia perustuu kreikkalaiseen mytologiaan. Se tulvii antiikin tragedioille tyypillisesti verta, kostoa ja väkivaltaa. Näiden teemojen kautta Aiskhylos tarkastelee yksilön ja yhteisön vastuuta. Hulkko oli alun perin kiinnostunut juuri vallan, koston ja väkivallan teemoista.
Synkästä tragediasta syntyy Ylioppilasteatterissa kuitenkin valoisaa ja energistä teatteria.
”Tajusin, etten voi tehdä esitystä, joka käsittelee vain näitä teemoja, kun näen edessäni porukan, joka tekee riemuiten ja vapaaehtoisesti teatteria yhdessä”, ohjaaja kertoo.
Nälkämäen Oresteiassa liikutaan alussa antiikin maailmassa ja lopussa 2000-luvun Helsingissä. Ensimmäisellä puoliskolla murhataan ja kostetaan kokovalkoisissa asuissa.
Väliajan jälkeen vedetään farkut jalkaan ja mennään metrolla muovikassit kädessä Nälkämäen maisemiin, joissa yhteiskunnan laidalle ajetut ihmiset hakevat yhteistä kieltä.
”Näyttämöllä nähdään työryhmän tulkinta trilogian juonesta, muttei varsinaista alkuperäistä tarinaa”, Hulkko sanoo.
Hän kuvaa toteutusta pikemmin näyttämökuvien rytmittämäksi teatteriksi kuin perinteiseksi juoninäytelmäksi. Synkkä tarina on myös saanut mausteekseen huumoria ja ironiaa.
Kun Hulkolle tarjottiin mahdollisuutta ohjata Ylioppilasteatterin syksyn koulutusproduktio, hän halusi käsitellä yhteisön ja yksilön suhdetta ja toimintaa.
”Sitten Oresteia tunki jotenkin mukaan”, ohjaaja muistelee.
Hulkon mukaan näytelmän teossa oli tärkeintä koulutuksellisuus. Ylioppilasteatterilaiset saivat tuoda ajatuksiaan mukaan improvisaation kautta. Sekä tekoprosessi että lopullinen näytelmä tutkivat yhdessäolemisen ja -tekemisen mahdollisuuksia.
Lopulliset kohtaukset valittiin syksyn aikana keho- ja ääniharjoitteista työstetystä materiaalista. Varsinaista tekstipuhetta on esityksessä vähän, äänimaisemaa ja liikettä sitäkin enemmän. Nuoret liikkuvat näyttämöllä usein joukkona, antiikin näytelmien klassisena kuorona, joka toimii ja soi yhdessä.
Aiskhyloksen lisäksi Hulkkoa ovat innoittaneet ohjaajan kotikonnut Itä-Helsingin Puotilassa, jossa erästä aluetta kutsuttiin ennen Nälkämäeksi köyhien ja syrjäytyneiden asukkaidensa vuoksi. Ylioppilasteatterin Nälkämäki edustaa kuitenkin pikemmin tunnelmaa kuin konkreettista paikkaa.
Agamemnonin roolissa nähtävän Juhani Haukan mielestä Nälkämäki edustaa suomalaisten asennoitumista vähemmistöihin: nationalismia, vallankäyttöä ja sen seurauksia.
”Nälkämäen Oresteiassa kysellään, kenen ehdoilla tätä maailmaa pyöritetään”, näyttelijä sanoo.
Haiskahtaa helsinkiläiseltä East Side Storylta. Onko esitys jälleen yksi kurjuuden estetiikkaa viljelevä kostotragedia Itä-Helsingistä? Aiskhyloksen näytelmissä verikosto seuraa toistaan, mutta Hulkon mukaan Nälkämäen Oresteia pyrkii löytämään kostonkierteelle ratkaisua syrjäytyneiden keskelle syntyvistä yhteisöistä.
Kassandraa esittävän Aino Vastamäen mielestä Itä-Helsingistä saattaa löytyä yhteisöitä, joita ei Eirassa ole.
”Yhteisyys voi kovempiosaisten keskellä olla paljon suurempaa kuin niillä, joilla on kaikki mennyt aina hyvin”, hän sanoo.
Aiskhyloksen trilogia vie demokratian syntysijoille, mutta Ylioppilasteatterissa kysytään, tekeekö ihannoitu kansanvalta todella autuaaksi. Näyttämöllä vapaudenpatsaina Ranskan vallankumouksen teesejä huutava joukko päätyy yhtäkkiä avaamaan nyrkkinsä Heil Hitler -tervehdykseen. Onko esityksessä siis kyse demokratian kriisistä? Hulkko ei halua esittää suoria tulkintoja yleisön puolesta, mutta sanoo esityksen tutkivan väkivaltaa, jota tehdään yhteisön nimissä.
”Näytelmässä kuljetaan täydellisestä kostosta siihen, että on kontrolloitava yhteiseloa”, Hulkko sanoo.
Aiskhylos kirjoittaa Oresteiassaan enteellisesti: ”Onko ihmistä tai kaupunkia, joka voisi ilman pelkoa sydämen sopukassa kunnioittaa oikeutta.” Ylioppilasteatterissa nuoret näyttelijät päätyvät huutamaan yhdestä suusta ”Dial 911.”
Oresteia
Aiskhylos oli antiikin Kreikan näytelmäkirjailijoiden aatelia ja Oresteia-trilogia hänen mestariteoksensa. Oresteian ensiilta oli Ateenassa 458 eKr. Kolmen näytelmän sarja pohtii yksilön ja yhteisön vastuuta ja hahmottelee demokratian syntyä.
Tarina pohjaa Argoksen kuningashuoneen mytologiaan. Esimmäisessä osassa Agamemnon palaa voittoisalta sotaretkeltä Troijasta. Onnistuakseen sodassa hän uhrasi tyttärensä Ifigeneian. Agamemnonin vaimo Klytaimnestra surmaa kostoksi miehensä.
Toisessa osassa heidän poikansa Orestes kostaa isänsä murhan tappamalla äitinsä Klytaimnestran ja tämän rakastajan Aighistoksen. Äidinmurhalla Orestes suututtaa vanhat kostonhenget, raivottaret, ja joutuu pakenemaan Argoksesta.
Päätösosassa Ateenan kaupungissa pidetään oikeudenistunto, johon osallistuvat raivottaret, Apollon ja Pallas Athene -jumalat sekä Ateenan kansalaiset.
Kansan tehtävänä on päättää Oresteen kohtalosta oikeudenmukaisesti.
Maria Lyytinen
kuvat Sami Kero
Nälkämäen Oresteia Ylioppilasteatterissa, Aleksanterinkatu 23. 7,5/5 e. Lisätiedot www. ylioppilasteatteri.fi.
