Opetusministeriö on kuin se kuuluisa entinen ylioppilas, jolle asiat eivät oikein mene jakeluun.
Elokuun alussa ministeriö julkaisi ehdotuksen uudeksi yliopistolaiksi. Maisteriksi pitäisi tulevaisuudessa valmistua seitsemässä vuodessa. Lisäaikaa voisi saada pari vuotta, jos on ollut armeijassa tai saanut lapsen.
Tätä on pelätty ja odotettu. Opiskelijajärjestöt ovat osoittaneet lakiesityksessä lukuisia ongelmia vuoden kestäneen valmistelun aikana. Siitä huolimatta opetusministeriö ajaa härkäpäisesti läpi omaa kantaansa.
Lakiesityksen mukaan suurin syy opintojen pitkittymiseen on osa-aikaisen opiskelun kulttuuri. Eli suomeksi se, että opiskellaan ja tehdään töitä samaan aikaan. Kun opiskelijat eivät tule toimeen nykyisellä opintotuella, onko mikään ihme, että tehdään osa-aikaisesti töitä?
Halutuimpia ovat oman alan työt. Leveämmän leivän takia mennään kuitenkin vaikka kaupan kassalle tekemään korkeakouluopiskelijalle epätarkoituksenmukaisia tehtäviä, kuten hallituksen määritelmä siivoojien, bussikuskien, myyjien ja vartijoiden työstä yhä kuuluu.
Erityisen vaikeata on käsittää, miten opetusministeriö voi jättää niin järjestelmällisesti huomioimatta toimeentulon ja opintoaikojen välisen yhteyden.
Tuntuu kuin suuret ikäluokat haluaisivat tehdä kuusikymmenlukulaisesta tonnikala ja riisi -nostalgiasta normin opiskelijoiden elintasolle. Kohta varmaan pitää hankkia sukset, jotta voi hiihtää kampukselle susien ulvoessa järven jäällä.
Maailma on sillä tavoin muuttunut, että opiskelijatkaan eivät halua tinkiä elintasostaan. Helsingissä säästäminen etenkin asumismenoissa on vaikeaa. Töitä on pakko tehdä.
Laman keskellä yhteiskunnasta tietoiseksi tulleelle nuorelle opintolainan ottaminen on pelottava vaihtoehto. Työssäkäynti houkuttaa aina sitä enemmän. Helppoahan suurten ikäluokkien on patistella pankkiin, kun inflaatio söi omat lainat.
Huolestuttavinta opintoaikojen rajauksessa on sen vaikutus yliopistojen henkiseen ilmapiiriin. Luovuus viihtyy vain siellä, missä ei ole turhia rajoituksia.
Hallitus haluaisi Suomesta osaamiseen ja luovuuteen perustuvan talouden. Yliopistolain muutos ei tätä tavoitetta tue.
Innovaatiokohinan ja tietotaitotalouden huumassa ministereiltä on unohtunut sivistyksen hitaus. Jos vaikka insinööri pitää filosofian opintoja itselleen tärkeinä, kenenkään ulkopuolisen ei pitäisi niitä estää.
Esa Mäkinen
