Hännikäinen: Särkekää lainauskoneet

T:Teksti:

Kirjastoista sivistyksen linnakkeina pitää puhua menneessä aikamuodossa. Barbaarit ovat soluttautuneet niihinkin: lökäpöksyisten 12-15 -vuotiaiden nuorisorikollisten partiot istuvat mekastaen ja toisiaan tuuppien internetpäätteiden ääressä. Kun kirjastotäti käy huomauttamassa, meteli hiljenee hetkeksi, mutta nousee taas heti, kun hän kääntää selkänsä. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
    Kansainvaellukset alkoivat, kun kirjastot ryhtyivät investoimaan yhä enemmän multimediatuotteisiin ja tekniikkaan. Näyttöpäätteitä sekä CD-ROM- ja DVD-levyjä hankitaan röykkiöittäin, mutta kirjauutuuksia uusia dekkareita ja laihdutusoppaita lukuun ottamatta saa hakea. Vekottimet vetävät puoleensa väkeä, jolta puuttuu herkkyys ja kulttuuriarvojen kunnioittaminen. He eivät lepää, ennen kuin kirjasto on yhtä kuin internetkahvila.

Lottokansan viehtymys tekniikkaan on tunnettu tosiasia, mutta en voi kuin ihmetellä, että kirjastonhoitajatkin puoltavat kiihkeästi uutta laitteistoa. Heitä olen kuitenkin pitänyt sivistyneinä ihmisinä. Miksi kirjastojen tietokonejärjestelmiä pitää uusia vähän väliä? Vastauksena on ikuinen virsi, että kirjastonkin on pysyttävä mukana kehityksessä, muuten se jää jälkeen muusta yhteiskunnasta. Sehän olisi yhtä kuin maailmanloppu.
    Mutta maailma on jo kauan ollut valmis. Vielä lapsuudessani vallinnut kortistointijärjestelmä oli erinomainen. Silloin kirjastoissa oli vielä ystävällisiä työntekijöitä, jotka auttoivat teoksen löytämisessä. Nyt heidät on korvattu happamilla ja kiireisillä virkailijoilla, jotka kehottavat katsomaan koneelta ja käskevät käyttämään lainausautomaattia.

Pahimmillaan tilanne on tutussa opiskelijakirjastossa, jossa palautusautomaatit varmistavat, ettei vähäisintäkään inhimillistä kontaktia asiakkaan ja henkilökunnan välillä pääse syntymään.
    Kirjastonhoitajat sanovat, että uusi tekniikka säästää heidän aikaansa, mutta todellisuudessa se tekee heidät työttömiksi. Miksei koneisiin kuluneilla rahoilla hankittu uusia työntekijöitä?
    On surullista, miten vähän luddiittihenkeä kirjastoväestä löytyy. Näkisin mielelläni kirjastonhoitajien särkevän automaatteja samaan tapaan kuin Ned Luddin innoittamat tehdastyöläiset panivat kutomakoneita palasiksi 1800-luvun Englannissa pelätessään niiden vievän työpaikat. Tuskin se ongelmia ratkaisisi, mutta osoittaisi ainakin, ettei koneuskovaisuuden syfilis ole levinnyt kaikkiin ammattikuntiin.

Timo Hännikäinen

Kirjoittaja on Kerberos-lehden päätoimittaja, runoilija ja kotimaisen kirjallisuuden opiskelija.