Pyykkipojat pesutestissä

T:Teksti:

Aloitetaanpa tunnustuksesta. En ole koskaan ajatellut pyykinpesua erityisen hankalana toimituksena, enkä varmasti ole ymmärtänyt kuinka moniongelmaisesta prosessista oikeastaan on kysymys. En ole hahmottanut pyykinpesuprosessia kokonaisuutena, jossa yksittäiset valinnat vaikuttavat koko prosessin kulkuun ja voivat ratkaisevasti vaikuttaa lopputulokseen. En vaikka yksikin väärä valinta voi pilata kokonaisen koneellisen pyykkiä.
    Itse asiassa olen tuskin koskaan edes pysähtynyt pohtimaan koko toimitusta. Ennen kuin nyt. Sari Sieversin maaliskuussa käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kotitalous- ja käsityötieteiden laitoksella tarkastettu pro gradu Miesten pyykinpesukäytännöt ja niiden hallinta (Male Laundry Practice and Control) avasi silmäni.

Tutkimuksessaan Sievers tarkastelee kuuden eteläsuomalaisen miehen pyykinpesukäytäntöjä. Menetelmänä oli ensin videoida miehen tyypillinen pyykinpesutilanne, ja sitten katsoa video yhdessä pesijän kanssa tämän kommentoidessa ja selittäessä pesuprosessin etenemistä. Tarkoituksena oli selvittää millaisia pyykinpesukäytäntöjä miehillä on ja miten he hallitsevat työnsä.
    Mistä moinen aihe?
    ”Halusin tehdä käytännönläheisen gradun”, maisteri Sievers selittää.
    ”Minulla itselläni oli hyvin stereotyyppinen näkemys miehistä huonoina pyykinpesijöinä, ja päätin katsoa, pitikö käsitys paikkansa. Perinteisesti pyykinpesu on laskettu kotitöistä niin sanottuihin naisten töihin, ja ehkä juuri siksi sitä on tutkittu melko vähän.”

Teoreettisesti työ pohjautui Liisa Haverisen teoriaan arjen hallinnasta. Teorian mukaan ihminen voi hallita arkeaan eri tasoilla, joista yksinkertaisimmalle osaavan arjenhallinnan tasolle jäänyt hoitaa kotityönsä rutiininomaisesti ja valmiisiin oppeihin nojautuen. Korkeimmalle, ymmärtävän arjenhallinnan tasolle yltäneet taas ovat sisäistäneet arkensa ja osaavat perustella ratkaisunsa.
    Haverisen mallin perusteella tutkituista pesijöistä suurimman osan arjenhallinnan taso oli melko alhainen.
    Tutkituilla miehillä pyykin lajitteluperusteena oli tyypillisesti yksinkertaisesti väri, eikä heillä ollut pesuaineiden eroista tai laadusta tietoakaan. ”Vaikeiksi” tai arvokkaiksi koetut tekstiilit jätettiin usein naisystävän tai vaimon pestäväksi. Omien valintojen merkitystä lopputulokseen ei koko pyykinpesuprosessin kannalta ymmärretty, Sievers toteaa tutkielmassaan.

Silti Sievers joutui tutkimuksen mittaan myös tarkentamaan käsityksiään miesten pyykinpesusta, ja hän myöntää yhden tutkimuskohteistaan olleen häntä itseäänkin oppineempi pyykinpesijä. Näppärälle tutkimuskohteelle hän antoi gradussaan nimen ”Jussi – taitava hoito-ohjemerkintöjen noudattaja”.
    Muut joutuivat tyytymään vaatimattomampiin nimityksiin, kuten ”Erkki – pikapesumies”, ”Vesa – pedantti pyykinpesijä” tai ”Kalle – tavallinen pyykkipoika”. Kuvauksia lukiessa herää kuitenkin kysymys, ollaanko tässä nyt aivan tosissaan. Vai onko koko tutkimus tehty pilkettä silmäkulmassa?
    ”Rehellisyyden nimessä täytyy myöntää, että olisi sen tarkemminkin voinut tehdä”, Sievers vastaa.
    ”Olen jo siirtynyt työelämään ja Helsingin ulkopuolelle. Jouduin työskentelemään käytännössä yksin ja ilman ohjausta ja minulle oli tärkeintä lähinnä saada gradu alta pois”, kotitaloutta Viialan yläasteella opettava Sievers kertoo.
    Hän korostaa, ettei suppean tutkimusaineiston pohjalta pidä tehdä yleistyksiä miehistä pyykinpesijöinä.

Jos aihe kuitenkin jää kiinnostamaan, löytyy työn lopusta hyvän gradutavan mukaisesti liuta kysymyksiä, joiden pohjalta tutkimusta voi halutessaan jatkaa.
    Erityisen kiinnostavalta kuulostaa ajatus seurantatutkimuksesta kymmenen vuoden kuluttua. Miten Jussin, Vesan tai vaikka itseoppineen pyykinpesijän Teemun pyykinpesun taidot ja käytännöt olisivat tässä ajassa kehittyneet.
    Hoi, vuoden 2014 gradunikkarit! Tässä olisi aihe tarjolla!

Juha Merimaa
Kaavio Sari Sievers

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia Sari Sieversin gradusta.