Neuvostoliittolaisilla Ladoilla ja itäsaksalaisilla Trabanteilla oli samankaltainen tehtävä sosialistisen itäblokin aikakaudella. Ladat ja Trabantit olivat halpoja kansanautoja, joiden piti olla kaikkien perheiden saatavilla. Se oli todiste, että sosialistinen yhteiskunta kehittyy oikeudenmukaisesti.
Trabanteja valmistettiin vuoteen 1991 mennessä noin kolme miljoonaa kappaletta. Jos itäsaksalainen perhe ei vuosikausien odottamisenkaan jälkeen saanut Trabantia, se kertoi surullisella tavalla perheen kuulumisesta sosialistisen järjestelmän pohjasakkaan. Kaikesta huolimatta Trabant oli DDR:n poliittiselle johdolle ylpeydenaihe siinä missä vikkelät naispikajuoksijatkin.
Toukokuun alussa liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (sd) julisti DDR-henkisen uutispommin ministeriön tiedotustilaisuudessa: Luhtanen lupasi vuoden 2005 loppuun mennessä kaikille suomalaisille mahdollisuuden hankkia kohtuuhintainen ja nopea laajakaistayhteys kotitalouteensa. Aivan kuten Trabantit ja Ladat aikoinaan itäblokissa, kaikille mahdollinen nettiyhteys on poliitikkojen viesti äänestäjille: kansalaiset, te olette samalla viivalla!
Kunnianhimoista tavoitetta varten Luhtasen johtama liikenne- ja viestintäministeriö on perustanut 13-jäsenisen Kansallisen laajakaistatyöryhmän, jota teleyritykset ja laitevalmistajat konsultoivat. ”Tarvittavassa laajuudessa” työryhmä ”kuuntelee myös muita tahoja”.
Hyvä! On aika ottaa osaa kansakunnan yhteisiin laajakaista-talkoisiin.
Huhtikuussa 2004 jo 85 prosentilla suomalaisista kotitalouksista oli mahdollisuus hankkia kiinteän verkon laajakaistayhteys. Mutta aivan kuten itäblokissa oli Ladojen ja Trabantien kohdalla, ministeri Luhtasen kaikille takaama mahdollisuus ei tarkoita sitä, että valtio olisi vakavissaan.
Tai valtio ei voi olla vakavissaan, sillä Suomessa on noin 10 000 ihmistä, joille on kovin hankala tarjota mahdollisuutta hankkia kohtuuhintainen ja nopea laajakaistayhteys heidän kotitalouteensa, koska heillä ei ole kotitaloutta. He ovat asunnottomia. Suomessa elää edelleen noin 400 lapsiperhettä, jotka eivät jaksa haaveillakaan nykyajan Trabantista eli nopeasta laajakaistayhteydestä, koska he kököttävät ahtaissa asuntoloissa ja odottavat omaa asuntoa.
Ahdasta on laajakaistan astua sisään monien muidenkaan kotiin. Rikoslainsäädännön ankaroitumisen myötä Suomessa on enemmän vankeja kuin vuosikausiin – yli 3 500. Vangit ovat keskimäärin 35-vuotiaita ja lusivat keskimäärin reilut seitsemän kuukautta.
Myös heidän mahdollisuutensa hankkia kohtuuhintainen ja nopea laajakaista kotitalouteensa on hyvin rajallinen. Kun he aikanaan vapautuvat vankilasta, noin 80 prosenttia heistä palaa takaisin kiven sisään. Se johtuu siitä, että vapautuessaan heillä ei ole kämppää, sosiaalista verkostoa, fyrkkaa, koulutusta, työtä – eikä nopeaa ja kohtuuhintaista laajakaistayhteyttä.
Mutta koska ministeriön julistus koskee meitä kaikkia, Luhtanen on vuoden 2005 aikana luvannut kohtuuhintaisen ja nopean laajakaistayhteyden myös metadonihoitoa kuukausia kärkkyville narkomaaneille, terveydenhuollon määrärahaleikkausten johdosta ylipitkiksi kasvaneiden leikkausjonojen elinsiirtopotilaille ja kossumäyräkoiriaan Länsisatamassa kusettaville Kainuun pitkäaikaistyöttömille.
Onneksi Sörnäisten metroasemalla saarnaavilla mielenterveyden avohoitopotilailla on jo kohtuuhintainen ja nopea laajakaista. Se alkaa aamulla Helsinginkadun Alkosta ja johtaa iltapäivään mennessä suoraan Töölön kisahallin putkaosastolle.
Siitä vaan muutkin surffaamaan!
No, ei nyt olla kohtuuttomia: ministeri Luhtanen tekee vain omaa työtänsä liikenne- ja viestintäministeriössä. Todella huolestuttavaa onkin, että vaikka rouva ministeri on tyhmä, ei hän ole tyhmin. Onhan sitä kuultu jopa YK-virkamiehen visioista, että vuoteen 2008 mennessä on mahdollista saada kaikille maailman kansalaisille mahdollisuus käyttää internetiä.
En tunne tarkemmin YK-virkamiesten työkulttuuria, mutta ehdottaisin, että jatkossa tiukan viinan tarjoilu aloitettaisiin vasta iltapäivisin.
Tommi Nieminen
thniemin@suomi24.fi
Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja.
