Onneksi olkoon! Olet selvinnyt finaaliin. Sinun ja pääpalkinnon eli diplomaatin hohdokkaan uran välissä on enää yksi este – valtaisan tammipöydän takaa tapittava harmaapukuisten kerberosten kuusitoistahenkinen raati.
”Mitä mieltä olet valtionhallinnon organisaatiouudistuksesta?” korkeista virkamiehistä sekä kuuden suurimman puolueen edustajista koostuva pukumassa äännähtää.
”Venäjän pelostako se johtuu, että Suomi ei halua allekirjoittaa jalkaväkimiinasopimusta?” ulkoasiainministeriön valinta- ja koulutuslautakunta tykittää.
”Minkä takia haluat diplomaatiksi?”
Sitä on moni valintaraadin eteen viimein päässyt miettinyt. Sen verran rajuun pyöritykseen ulkoministeriön virkauralle hakevat akateemiset nuoret joutuvat.
Siinä missä muut ministeriöt rekrytoivat virkamiehiä tarpeen mukaan, ainut keino saada vakituinen duuni ulkoministeriöstä on hankkiutua Kavakuun eli ulkoministeriön vuosittain järjestämälle kansainvälisten asioiden valmennuskurssille.
Ministeriön eliittikouluun ei kuitenkaan marssita noin vain. Tämän vuoden Kavaku-kurssille oli ennätykselliset 848 hakijaa ja heistä 30, siis 3 prosenttia, kelpuutettiin puoli vuotta kestäneen hakuprosessin päätteeksi kurssille. Vaikka hakijoiden määrä on kasvanut tasaisesti 1980-luvun alkupuolen paristasadasta hengestä, kurssille hyväksyttyjen osuus on pysynyt koko ajan maagisen kolmen prosentin tietämillä.
Myös itse hakumenettely on säilynyt lähes muuttumattomana sitten vuoden 1972: kaksi kolmasosaa hakijoista karsitaan pois hakupapereiden perusteella. Jäljelle jäänyt kolmannes passitetaan yleistietokokeeseen, joka saa Trivial Pursuitin vaikuttamaan lastenleikiltä: tänä vuonna hakijoilta tiedusteltiin muun muassa porojen lukumäärää Suomessa.
Semifinaaliin eli psykologisiin testeihin tultaessa hakijamäärä onkin jo pudonnut kahdeksasosaan alkuperäisestä. Työterveyslaitoksen tiloissa järjestettävä puuhapäivä kuluu tiukkailmeisten psykologien kuulusteluissa sekä Rorschachin musteläiskätestien ja natsi-Saksan ajoilta periytyvän Wartegg-piirustustestin parissa.
Wartegg-testissä, joka on Suomen lisäksi käytössä vain Brasiliassa, koehenkilön pitää täydentää neliön muotoiselle paperille aloitettua kuvaa. Jos potentiaalinen diplomaatti erehtyy esimerkiksi piirtämään kirjaimia ja numeroita, hän ilmaisee skitsoidisia ja autistisia taipumuksia. Hyvästi Kavaku!
Mahtaisiko ulkoministeriön olla aika uudistaa rekrytointimenetelmiään?
” Emme ole aikeissa muuttaa niitä”, Petra Theman ulkoministeriön henkilöstösuunnitteluyksiköstä sanoo.
No miksi viimeiseen vaiheeseen päässeitä hakijoita haastattelevat myös puolueiden edustajat? Entä paljastaako Suomen porojen lukumäärän tietäminen tai freudilaisesti oikeaoppisen piirroksen laatiminen todellakin hakijan soveltuvuuden diplomaatiksi?
”Kavaku on toiminut hyvin, ja olemme saaneet erittäin päteviä ja motivoituneita työntekijöitä taloon”, Theman muotoilee.
Puolueiden edustajien kuuluminen valinta- ja koulutuslautakuntaan puolestaan pohjautuu ulkoasianhallintoasetukseen. Siinä todetaan, että lautakunnassa tulisi istua ”yhteiskunnallisia tahoja”, ei siis välttämättä puolueita.
Themanin mukaan puolueiden nimeäminen lautakuntaan on ollut perinne, jolla pyritään varmistamaan ”prosessin yhteiskunnallinen ankkurointi”, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Hakijan sisäänpääsymahdollisuuksiin minkään puolueen jäsenyys ei kuitenkaan vaikuta, Theman vakuuttaa.
Ehkei vaikutakaan, näinä maailmanaikoina. Mutta miksi ne puolueet sitten enää istuvat koko lautakunnassa?
Valmennuskurssille päässeet nuoret virkamiehet arvostelevat Kavaku-järjestelmää sangen varovaisin sanankääntein, ymmärrettävästi.
”Onhan se on aika raakaa peliä. Jos on sattunut opiskelemaan väärää pääainetta, niin loistavakin tyyppi saatetaan heivata ulos. Tänä vuonna haettiin erityisesti henkilöitä, joilla on kehitysmaakiinnostusta ja -kokemusta”, Kavaku-kurssille kolmannella yrittämällä päässyt, Helsingin yliopiston maantieteen laitokselta valmistunut ja kehitysyhteistyöprojekteissa aiemmin työskennellyt Sanna Selin naurahtaa.
Varmimmin lisäpisteet kuitenkin napsahtavat, jos pääaineena on ollut kansainvälinen politiikka, valtio-oppi tai poliittinen historia.
Tämänvuotisiin kokeisiin Selin preppasi ankarasti tankkaamalla poliittisen historian perusteoksia sekä Suomen Kuvalehteä ja Hesaria.
”Valmistautuminen oli todella hyödyllistä. Samoja lehtiähän ne seuraavat ministeriössäkin”, Selin sanoo.
Jos tänäkään vuonna ei olisi tärpännyt, sisukas Selin olisi jälleen kerran tehnyt vaelluksen Suomen Kuvalehtien vuosikertavuoristoon.
”Eivät ne kaksi vesiperää lannistaneet minua, koska tiesin että diplomaatin ura on juuri sitä, mitä haluan. Ekoilla hakukerroilla olin varmaan vain liian nuori”, Selin, 31, toteaa diplomaattisesti.
Vähemmän diplomaattisia lausuntoja ei kukaan halua antaa omalla nimellään, ei varsinkaan puhelimen tai sähköpostin välityksellä. Isoveljen pelko on juurtunut syvälle suomalaiseen diplomaatinluonteeseen. Wartegg-testien höperyydestä tai ulkoministeriön jähmeästä organisaatiosta suostutaan avautumaan vain kasvokkain, kahvilan hämärimmässä nurkkauksessa.
Eräs tänä vuonna Kavaku-kurssille päässyt arvelee psykologisten testien kertovan enemmän hakijan psykologian perusteiden tuntemuksesta kuin hänen persoonallisuutensa rakenteesta. Jos viitsii perehtyä musteläiskätestien ja Wartegg-piirustustestin perusteisiin, onnistumisen mahdollisuudet moninkertaistuvat.
Esimerkiksi musteläiskätestissä ei kannata paljastaa nähneensä mitään tavallisuudesta poikkeavaa, kuten ihmistorsoja. Eläinhahmot ovat hyvä ja turvallinen hätävalhe.
Yleistä huvittuneisuutta hakijoiden keskuudessa aiheuttaa vuodesta toiseen Kekkosen ajoilta peräisin oleva ääninauha, jossa murtaen Suomea puhuva henkilö esittää vähemmän kohteliaita väittämiä kotimaamme oloista: ”Teillä kuulemma kohdellaan mustalaisia erittäin rasistisesti.”
Hakijan on korjattava nauhurin toitottamat väittämät jämäkän kohteliaasti, naama peruslukemilla synkeänoloisten psykologien tarkkaillessa tilanteen kehittymistä silmä kovana.
Psykologisissa testeissä on hakijoiden mukaan syytä osoittaa innostusta, mutta samalla on osattava välttää turhien kysymysten esittämistä. Erään testeissä reputtaneen hakijan saamassa kirjallisessa palautteessa todetaan, että hakija on ylimielinen ja aloitekyvytön. Arvion laatineen psykologin mukaan hakijan ylimielisyys ilmeni muun muassa siinä, että tämä pyöritteli musteläiskäkortteja turhan verkkaisesti käsissään.
Toinen hakija taas sai kuulla olevansa keskittymiskyvytön, koska hän erehtyi lounastauon aikana kysäisemään Työterveyslaitoksen ruokalan sijaintia. Asia kun oli tehty selväksi jo aamulla.
Psykologisissa testeissä reputtaneen on turha hakea Kavakuun seuraavana vuonna: testitulosten nollautumiseen menee kaksi vuotta.
Moni Kavaku-kokeissa reputtaneista saattaa silti ahertaa ulkoministeriössä useammankin vuoden määräaikaisina projektiavustajina. Titteliä ja sähköpostiosoitteen loppuun merkittyä, määräaikaisuutta ilmaisevaa MA-kirjainyhdistelmää lukuun ottamatta projektityöntekijät tekevät samoja töitä kuin kavakulaisetkin. Sillä erotuksella, että määräaikaisilla ei ole mahdollisuuksia edetä urallaan, tekivätpä he työnsä kuinka kiitettävästi tahansa. Myös määräaikaisten palkka on vuodesta toiseen sama: 2 000 euroa ja rapiat.
Eikö tämä ole vähän epäreilua?
”Voisi olla ihan fiksua miettiä, voisiko ulkoministeriöön päästä sisään muutenkin kuin Kavakun kautta. Ne määräaikaiset ihmiset kuitenkin tekevät aika vastuullisia tehtäviä. Toisaalta voi kysyä, olisiko tasapuolista ottaa käyttöön rinnakkainen sisäänpääsyjärjestelmä”, Sanna Selin pohtii kohteliaasti.
Ulkoministeriössä Kavaku-järjestelmää perustellaan nimenomaan tasa-arvoisuudella. Hakumenettelyn perinpohjaisuus on puolestaan tarpeen, koska diplomaatilta ei ainakaan uran alkuvaiheessa edellytetä mitään tiettyä erityisalan osaamista – olennaista on hyvä yleissivistys, nopea omaksumiskyky sekä tasapainoinen luonne.
Niin, vielä niistä poroista. Oikea vastaus on 196 727 kappaletta.
Henrikki Timgren
