Lännen lasten leikkikenttä

T:Teksti:

Pohjoisintialainen Varanasi on hyvä paikka kuolla. Pyhässä kaupungissa kuolleet pääsevät suoraan nirvanaan, ilman loputonta sielunvaellusta ja karman kostoa. Hindupyhiinvaeltajat jakavat almuja kerjäläisille, ja Gangesjoen ranta ruumiinpolttopaikkoineen kerää turisteja.
    Satojen länsimaalaisten mielestä Varanasi on myös hyvä paikka viettää rentoa elämää: palanen aitoa, mystistä Intiaa, jossa auringonnousut ovat kauniita ja musiikki soi. Päivisin voi keskittyä musiikin opiskeluun, ja illalla länsimaalaiset kokoontuvat joenvarren kuppiloihin ja yhteisille illallisille.
    Antropologi Mari Korpela tuntee Varanasin ja sen länsiyhteisön hyvin. Hän vietti kaupungissa kuukausia kerätessään neljä vuotta sitten aineistoa graduunsa nimeltä I’m not Indian. Reflections of Young European Women in Varanasi, India. Hän tutki, miten länsimaalaiset naiset määrittelivät itseään ja asemaansa Varanasissa.
    Korpelan sosiologian väitöskirja selvittää Varanasin länsimaalaisten maailmaa: mitä he Intiasta etsivät, mistä heidän identiteettinsä koostuu ja miten he rakentavat yhteisönsä. Väitöskirja-aineistoaan hän on kerännyt Varanasissa yhteensä yli vuoden, havainnoiden ja haastatellen.

Varanasin länsimaalaiset kokevat löytäneensä ihanteellisen tavan elää, rennosti ja vailla velvollisuuksia. Mutta turha luulla, että se tarkoittaisi kaiken suvaitsemista ja monimuotoisuuden ihailua.
    Yhteisöllä on suuri määrä sääntöjä, joita jokaisen arvostusta hakevan pitää noudattaa – ja jotka ensin pitää oppia tuntemaan. Korpela joutui tutkimusmatkallaan odottamaan yhteisön hyväksyntää kaksi kuukautta, sillä häntä luultiin turistiksi.
    ”Istuin illasta toiseen oikeissa teepaikoissa, mutta kukaan ei puhunut minulle. Jos puhui, aineistonkeruuselitystäni ei pidetty järkevänä”, Korpela selittää.
    Jotain piti keksiä, jotta työ etenisi. Apu löytyi musiikista. Korpela aloitti laulutunnit, oppi puhumaan musiikin asteikoista ja olemaan niin kuin muut. Ja kuten kaikkialla, Varanasissakin aatteet luetaan vaatteista.
    ”Uusin vaatekaappini, koska huomasin pukeutuneeni väärällä tavalla. ”
    Varanasissa viipyvän länsimaalaisen naisen asuun kuuluu intialainen polvipituinen mekko ja sarin puuvillainen alushame. Paikallisilla yhdistelmää ei näy.
    Jos haluaa joukkoon, on hyvä olla kuin kaikki muutkin. Mutta voi myös yrittää olla enemmän kuin muut.
    ”On ihan eri asia olla serious musician kuin kuka tahansa musiikin harrastaja”, Korpela luonnehtii.
    Vakavasti otettava muusikko soittaa paljon. Hän voi myös päästä soittamaan paikallisten kanssa, mikä on erityisen hienoa. Paikalliset muusikot ovat länsiyhteisön guruja, ja gurujen suuruusjärjestyksestä monilla on selkeä käsitys. On myös tärkeää päästä oikeisiin bileisiin, ja eniten statusta tuo Varanasissa vietetty aika. Kun selvisi, että Korpela oli ollut kaupungissa jo vuosia sitten, kaikki halusivat tuntea hänet.

Varanasi on totutellut hippeihin 1960luvun lopulta asti. Nykyhippi tekee kuitenkin edeltäjiinsä selvän eron. Tämän päivän oleskelijoiden mielestä alkuperäiset hipit olivat likaisia ja omituisia tyhjäntoimittajia. Nykyhengailijat soittavat, opiskelevat hindiä tai harjoittavat hyväntekeväisyyttä.
    Vaikka yhdenmukaisuuden paine on kova, elämäntapa viehättää: kellokortittomuus, yhdessä tekeminen, paluu perusasioihin. Oma kellokorttinsa on kuitenkin uushipeilläkin.
    Kaupunkiin tullaan ensi kerran parikymppisenä ja palataan yhä uudestaan, aina lokakuun tienoilla. Kun kesällä on kuuma ja monsuunikausi kastelee kaiken, länsimaalaiset palaavat koteihinsa keräämään rahaa seuraavan talven varalle.
    Vaihtoehtoisuudessakaan ei edetä kauas. Illallisilla popsitaan pastaa ja suhteet paikallisiin jäävät vähäisiksi. Paikalliset ovat länsimaalaisten mielestä niin perinteisiin sidottuja, että ystävystyminen olisi mahdotonta.
    ”Huoneiden vuokraajat, kauppiaat . Suhteet ovat hyvin teknisiä”, Korpela kertoo.
    Paikalliset, etenkin naiset, pitävät myös itse etäisyyttä länsiyhteisöön. Äidit suojelevat tyttöjään näkemästä länsimaalaista turmeltuneisuutta: paljasta pintaa ja vaihtuvia kumppaneita.
    Poikien kasvatus on vapaampaa, mutta länsimaalaiset ovat heille silti usein mysteeri. Hämmentäviä tilanteita syntyy.
    ”Monet paikalliset miehet eivät tunne äitinsä ja siskojensa lisäksi ainoatakaan naista. Sen sijaan heillä on elokuvista imettyjä mielikuvia länsimaalaisista naisista. Mies saattaa tarttua kadulla kaksin käsin rintoihin kiinni, pelästyä tilannetta ja juosta pois”, Korpela kertoo.
    Korpelan mielestä myös Varanasin länsiyhteisö on puheistaan huolimatta rooleiltaan konservatiivinen.
    Serious musician on mies. Miehet soittavat sitaria ja naiset laulavat tai tanssivat. Yleensä naiset valmistavat illallisen, jonka aikana miehet soittavat ja naiset kuuntelevat. Naiset korjaavat jäljet.

Elina Venesmäki
Kuvat Mari Korpelan albumi