Kansainvälisenä rauhan päivänä tutustuin Dr. Rajguruun. Se oli omaa syytäni, mitäs hakeuduin Katmandun turistialueen turistikirjakaupan tarjoamalle turistijoogatunnille. (Liikunnan puutteessa, kun ei täällä kehtaa lenkillekään mennä.)
Kirjakaupan kahvilaterassin perältä löytyi pieni huone, sen lattialta mattoja ja ilmasta huomattava määrä suitsukkeita. Laihalla tohtorilla oli niskatukka, juice-kalju asiaankuuluvine ylitsevetosuortuvineen ja ihan valtavat silmät.
Koska oli rauhan päivä, tohtori ohitti joogaamisen pikaisella pään pyörittelyllä ja käsien heilutuksella ja tarjosi tilalle meditointia rauhan puolesta.
No mikäpä siinä, kun ei täällä voi mieltäkään osoittaa, ja jotain tarttis tehdä. Konflikti maolaississien ja Nepalin hallituksen välillä jatkuu kahdeksatta vuotta ja ihmisiä kuolee joka päivä. Yli viiden hengen joukkokokoukset kiellettiin, kun rauhanneuvottelut menivät viime kuussa kiville – taas.
Sissien julistamat yleislakot jumittavat arkea. Iltaisin on ulkonaliikkumiskieltoja, joiden aikana armeijalla on kuulemma lupa ampua.
Tavallinen kansa on aivan kypsänä koko systeemiin ja haluaisi lähinnä elää rauhassa ihan minkä tahansa hallituksen alaisuudessa.
Simmut siis kiinni, jalat solmuun ja sanotaan kaikki oom. Tohtori alkaa puhua siitä, miten saataisiin maailmaan lisää rauhaa ja rakkautta: sodan kaltaisia aggressioita ei olisi, jos kaikki joogaisivat joka päivä.
Täkäläinen sissiliike johtuu nähkääs siitä, että syrjäseutujen teinit eivät osaa suunnata energiaansa oikein. Jooga ja meditaatio auttaisivat. Japanilainen tyttö vieressäni nyökyttelee. Peace & love, kaikki mukaan!
Tohtorin logiikka on tietysti bisneslogiikkaa: jos Nepalin armeija (68 000 miestä), poliisivoimat (57 000) ja maolaiset sissit (eri arvioiden mukaan 20 000-50 000) joogaisivat joka päivä, herra Rajgurulla ei olisi linssikeitosta puutetta.
Veikkaisin silti, että maolaisten kannalta joogan ongelma on, että se ei täytä muiden kuin gurujen vatsaa, eikä lisää demokratiaa. Vuoristokylissä nuorten miesten valinta on Mao – ja ase – eikä oom, usein esimeriksi siksi, että hallituksen joukot ovat tappaneet liian monta sukulaista epäiltyinä kaveeraamisesta kommariporukoiden kanssa. Ja siksi, että kotikylä ei tarjoa mitään parempaakaan.
Mutta ei Maokaan näytä pelastavan, ainakaan tavallista kansaa, jos ”kansan puolesta” taistellaan polttamalla siltoja, kiristämällä kyläkoulujen opettajia ja sabotoimalla energialaitoksia.
Vihaksi pistää ihmiset, jotka luikkivat pakoon kunnon yhteiskunta-analyysia hokemalla ylimalkaisia mantroja. Niin kuin työllistymiskurssi, nuorisovaalit, oom ja Mao.
Toinenkin vinkki tohtorilta: kun hieroo käsiä yhteen ja sitten painelee silmäluomia, saa kauniimmat silmät ja tarkemman katseen.
Meditaatiohetkeäni seuraavana päivänä The Himalayan -sanomalehti raportoi, miten ”rauhaa rakastavat ihmiset Japanista, Yhdysvalloista, Tanskasta ja Suomesta” (laskujeni mukaan yksi joka lajia) olivat kokoontuneet meditoimaan rauhan puolesta Dr. Rajgurun johdolla. Tilaisuudessa kuulemma myös ”soitettiin valtavaa gongia”.
En minä vaan huomannut. Ehkä tohtorin valtavilla joogasilmillä näki paremmin.
Noora Jokinen
noora@iki.fi
