Jotkut lapset nyt kerta kaikkiaan ovat liian nuoria tekemään työtä. Raja menee vähintään siinä, hoituvatko ne hommat vai eivät. Vaikkapa sen pikkupojan kohdalla, jonka kohtasin tässä yhtenä aamuna, kun yritin päästä julkisilla työpaikalle.
Katmandun minibussi-eli tuktukliikenteessä toimii rahastajina katupoikia, jotka ovat itse asiassa oikein hyviä olemassa. Noin matkustajan kannalta. Jos tuktukissa ei ole poikaa, matka sujuu hitaammin. Jokainen matkustaja kun käy pois jäädessään yksitellen maksamassa kuljettajalle. Sillä välin tuktuk seisoo keskellä ruuhkaa ja muut matkustajat odottavat kiltisti ja hengittelevät Katmandun sakeanharmaata kaupunki-ilmaa.
Mutta kun mukana on poika, matka taittuu ja tuktukissa on tunnelmaa. Yleensä.
En ole jaksanut tehdä asiasta suurta henkilökohtaista moraaliongelmaa: yleensä pojat eivät ole mitään lastentarhan väkeä, vaan geelitukkaisia teinejä, joilla on kivipestyt farkut ja itsetietoinen katse. Parikymppisiäkin näkee rahastajina. Loistavaa, että on poitsuille työtä tarjolla.
Vaan sitten sattui kohdalle tämä nuoriherra, ikää kahdeksan vuotta korkeintaan. Meno oli riemukasta: lapsonen keskittyi seisomaan auton perälaudalla täydessä vauhdissa, niin innoissaan, että unohti kailottaa ääneen päätepysäkkejä niin kuin pitäisi. Ronkki kiinnostuneena matkustajien tavaroita, huuteli poliisille hävyttömyyksiä liikennevaloissa ja luikki sitten matkustajien jalkoihin piiloon. Nauroi koko ajan katketakseen.
Jostain syystä bussi oli tyhjempi kuin yleensä. Aloin järkeillä: olisiko niin, että työhön matkaajat boikotoivat kuljettajaa, joka selvästi käyttää liian nuorta apulaista?
Kyllä täällä lapsityöasioita tiedostetaan, jatkuvasti enemmän. Lähtötaso on tietysti lievästi haasteellinen, kun työtä tekeviä lapsia on pari miljoonaa – ja usein pikkulapsen työpanosta perheensä eteen pidetään täysin normaalina osana elämää.
Selvä murros on silti käynnissä. Kansalaisjärjestöillä on ollut sähköpostikampanja esimerkiksi siitä, että ainakin valtion virkamiehet voisivat kantaa yhteiskuntavastuuta sen verran, että lakkaisivat käyttämästä lapsia palvelijoina kodeissaan.
Voi siis olla, että matkustajat boikotoivat. Tai sitten ei.
Söpö pikku likanaama sähläsi vaihtorahojen kanssa niin, että työmatkalaisilla alkoivat mennä hermot. No tietysti, kun lapsi ei näyttänyt osaavan laskea.
Opetus: kiinnostipa lapsityöongelma tai ei, niin alle kymmenvuotiaan kyytiin ei joka tapauksessa kannata lähteä. Siinä myöhästyy töistä.
Tai ainakin bussin kuljettajan kannattaisi oman bisneksensä turvaksi varmistaa, että lapsukainen ehtii käydä myös koulua.
P. S.
Jos nyt tuntuu, että ovatpa brutaaleja nuo nepalilaiset, niin tiedoksi, että osaamme me länsimaalaisetkin. Trekkaajille joudutaan Katmandussa jakamaan esitteitä, joissa muistutetaan kohteliaasti, että hei, se mukaan palkkaamasi kantaja tarvitsee vuorilla vettä, ruokaa ja suojaa auringolta ja kylmältä siinä missä sinä itsekin. Kaikille kun ei tule itsestään mieleen, että sherpakin on ihminen.
Viattoman onnelliset turistit lentävät sitten reissusta koteihinsa reippaina ja ruskettuneina, uuden digikameran muistikortti täynnä upeita lumihuippuja – ja kantajalle jää muistoksi kuolioon paleltuneet varpaat ja työkyvyttömyyseläke. Ilman sitä eläkettä.
Noora Jokinen
noora.jokinen@SPAM_POISTA_ISOT_KIRJAIMETiki.fi
