Ruotsi sai oman syyskuun 11. päivänsä. Ja politiikan vetovoima kovan kolauksen.
Ystävä tokaisi heti ulkoministeri Anna Lindhin kuolinpäivänä ajatuksia herättävän kommentin: lähde mukaan politiikkaan ja tule tapetuksi.
Kommentti sattui monesta syystä. Ensinnäkin se oli totisinta totta. Se muistutti myös siitä, ettei politiikka ole pitkään aikaan tuntunut nuorista aikuisista kovin kiinnostavalta. Enkä tarkoita vain äänestämistä, vaan sitä, että pistäisi itsensä tosissaan peliin ja lähtisi mukaan aktiiviseen puoluepoliittiseen toimintaan.
Politiikalla on nyt todella masentava imago. Asiakiistat ovat viime aikoina henkilöityneet liikaa ja kääntyneet herkästi nais-mies-kysymyksiksi: pääministerin sukupuoli vaikutti taatusti kesän hallituskriisiin.
Iso ongelma on sekin, etteivät poliitikot tunne omia reviireitään: johtavat suomalaispoliitikot jonottivat päästäkseen sekaantumaan naapurimaidemme kansalaisille kuuluviin EU- ja Emu-äänestyksiin.
Puhemies on puolestaan ilmoittautunut melkoisen korskeasti lähes universumin ruhtinaaksi – ja näyttänyt taas kansalaisille, mikä onkaan Arkadianmäellä tärkeää: se, että kansanedustajat saavat syödä rauhassa pullaa kunnon palkalla.
Ja tietenkin, mikä pahinta, ruotsalaisministeri tapettiin ilman edes jotenkuten ymmärrettävää motiivia.
Poliittinen osallistuminen ei saisi olla pelottavaa. Eikä niin vaikeaa kuin se nykyisin on. Yhteiskunnallisesti aktiivisella nuorella on aikamoinen työ miettiä esimerkiksi sitä, mikä puolue parhaiten vastaisi omaa arvomaailmaa.
Opiskelijapolitiikassa sitoutumattomuus ja hyvin vapaamuotoiset ryhmittymät ovat yhä valttia, mutta puoluevalinta on lähes väistämättä tehtävä, jos haluaa toimia aktiivisemmin esimerkiksi kunnallispolitiikassa. Pelkkiä puolueohjelmia ja politiikan uutissivuja tavaamalla ei kuitenkaan saa esille puolueiden eroja – tai ainakin kaikissa ohjelmissa on jotain niin ongelmallista, ettei pelkästään niiden perusteella tohdi tehdä valintaa.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jää puolueiden toimintakulttuurien vertaaminen. Ja jos vertaamisen tekee nyt, kaikkien puolueiden pisteet päätyvät pakkaselle.
Ikääntyvä Suomi tarvitsee lähivuosina paljon uusia voimia ja näkemyksiä poliittiseen päätöksentekoon. Edessä on vaativa duuni toimivan sukupolvisopimuksen sorvaamiseksi. Meille pienille ikäluokille jää ratkottavaksi isoja ongelmia, ja olisi reilua, että pääsisimme vaikuttamaan asioihin jo nyt.
Moni nuori poliitikonalku kaipaa kuitenkin hieman kannustusta. Politiikan ja poliitikkojen olisi näytettävä pitkästä aikaa parhaat puolensa. Pidetään huoli, ettei politiikassa tapeta ketään, ei edes ylioppilaskuntapolitiikassa eikä edes symbolisesti.
Vastuuta ei saa vierittää vain medialle, puolueille ja ammattipoliitikoille. 4.-5. marraskuuta on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit. Asetu ehdokkaaksi – vaikka puoluepoliittisesti sitoutumattomana, mutta vaikuttamiseen sitoutuneena. Ehdokasasettelu päättyy 25. syyskuuta.
Anna-Liina Kauhanen
