Yliopistot siirtyvät uuteen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään syksyllä 2005. Uusi tutkintojärjestelmä olettaa, että opiskelijat valmistuvat maistereiksi viidessä vuodessa. Kandidaatin tutkinnon suorittamisen ihanneaika on kolme vuotta ja sitä seuraavan maisterintutkinnon kaksi vuotta.
Tutkintorakenteen muutos ei ole vain muodollinen siirtymä opintoviikoista opintopisteisiin ja uusiin tutkintonimikkeisiin. Myös tutkintojen sisältö muuttuu. Tärkeänä ja tervetulleena tavoitteena on, että kullakin opiskelijalla on jatkossa henkilökohtainen opetussuunnitelma.
Toivottavasti kaikki sujuu niin kuin on toivottu: viiden vuoden maisterista odotetaan pelastajaa työvoimapulaan, taantumaan ja terveydenhoidon ongelmiin lääkäripulasta lähtien. Opiskelijoihin ja ennen kaikkea pitkiin tutkinnonsuorittamisaikoihin on tuntunut kiteytyvän kaikki yhteiskunnan lähitulevaisuuden ongelmat, me opiskelijat kun hidastelemme päätoimisiksi veromaksajiksi siirtymistä.
Pahaa pelkään, ettei tutkintorakenteen uudistus ole viisivuotissuunnitelmineen realistinen. Myös Helsingin yliopisto on puuttunut ilmeisimpään epäkohtaan.
Yliopisto on huomauttanut opetusministeriölle, että tutkintorakenneuudistus pohjautuu ideaalimalliin päätoimisesta opiskelusta. Yliopisto sanoo rohkeasti ääneen, että tyypillinen yliopisto-opiskelija opiskelee osapäiväisesti.
Ja miksi näin on? Siksi, ettei kokopäivätoiminen opiskelu ole nykyisellä opintuella ja asumislisällä taloudellisesti mahdollista. Opiskelijan on käytävä töissä pystyäkseen maksamaan vuokransa ja ruokansa.
Yliopistot eivät voi enää omin toimin lisätä päätoimisesti opiskelevien määrää. Opintotuki on korotettava sellaiselle tasolle, että opiskelijoilla on mahdollisuus päätoimiseen opiskeluun.
Nyt on jo kiire puuttua opintotukeen. Opiskelijoiden on päästävä myös turhasta opintotukienpalautusrumbasta. Jos ja kun opiskelija nostaa opintotukea kalenterivuoden alussa, hän saattaa joutua maksamaan nostamansa tuen korkoineen takaisin sillä perusteella, että on saman vuoden lopussa tienannut palkkatuloja yli opintotuen vuositulorajan.
Loppuvuodesta ansaitut tulot tekevät siis opiskelijasta ”opintotuen väärinkäyttäjän”, vaikkei opiskelijalla olisi alkuvuodesta ollut tietoa siitä, että hän saa työtä vuoden lopussa. Samalla periaatteella pitäisi loppuvuodesta töitä saaneen työttömän maksaa alkuvuoden työttömyyskorvaukset takaisin.
Oravanpyörä on pysäytettävä: opintotuki on korotettava sellaiselle tasolle, että päätoiminen opiskelu ja viidessä vuodessa maisteriksi valmistuminen on pääkaupungissakin mahdollista ja opintotuen valvonta on muutettava lukukausittaiseksi.
Anna-Liina Kauhanen
