Kymmenen pientä kansanedustajaehdokasta

T:Teksti:

KYSYMYKSET

    1. Mitä asiaa tai piirrettä vierastat eniten omassa puolueessasi?
    2. Kuka nykyisistä kansanedustajista saa sinulta parhaan kouluarvosanan? Anna arvosana ja lyhyt perustelu.
    3. Saat jo nyt tehdä yhden lakialoitteen. Mikä se olisi?
    4. Monen ehdokkaan vaaliteemoihin kuuluu lapsiperheiden aseman parantaminen. Mikä on akuutein apusi pienten lasten vanhemmille?
    5. Mitkä ovat vaalikampanjasi kokonaiskulut?
    6. Vastasitko Aura Laaksosen sähköpostikysymykseen? Äänestäjä Aura lähetti ehdokkaille sähköpostia, jossa hän kysyi, mitä ehdokas aikoo tehdä parantaakseen mielenterveyspalveluja. Ehdokkaat eivät tienneet, että Auran kysymys oli osa Ylioppilaslehden Haluatko kansanedustajaksi -pudotuspeliä. Aura kirjoitti näin: ”Hei, etsin parhaillaan, ketä äänestäisin. Haluaisin tietää sen, millä tavalla aiot edistää nuorten mielenterveyspalvelujen saantia. Vakavasti masentunut ystäväni on nyt odottanut yli vuoden pääsyä intensiiviseen psykoterapiaan, eikä esim. YTHS juuri pysty enää auttamaan. t. Aura”
    7. Bonustehtävä:Kun ehdokkaat saapuivat valokuvattavaksi, heille annettiin vielä bonustehtävä, jonka vastaamiseen oli aikaa varttitunti. Tehtävä koski uutta uskonnonvapauslakia ja kuului näin: ”Ohessa on hallituksen esitys uudesta uskonnonvapauslaista ja siihen liittyvistä muista lakimuutoksista. Valitse esityksestä yksi tai kaksi asiaa, joilla on mielestäsi eniten merkitystä tavallisen kansalaisen kannalta. Ota valitsemiisi asioihin selkeä kanta ja perustele lyhyesti, miksi ja miten muuttaisit hallituksen esitystä tai miksi et.”

01
Anna Kuparinen
, 22 (Sdp)

1. Demareissa tökkii? Vanhakantainen toiminta. Pitkään puoluetoiminnassa mukana olleilla on usein voimakas käsitys siitä, mitkä ovat ”oikea” toimintatavat. Jos et noudata näitä tapoja, et ole vakavasti otettava. Omassa vaalikampanjassani olen joskus törmännyt siihen, että minuun suhtaudutaan epäluuloisesti, koska webbisivuni ja mainokseni eivät ole sitä perinteistä sdp-tyyliä.
2. Kuka kelpaa? Rakel Hiltunen, 10. Hän on ajanut helsinkiläisten asioita eduskunnassa toisin kuin monet muut helsinkiläiset kansanedustajat.
3. Eka aloite? Kunnat velvoitettaisiin järjestämään sairaanhoitopalvelut kunnan asukkaille tietyssä määräajassa. Se, että vaikkapa leikkaukseen pääsyä joutuu odottamaan hyvinkin pitkään, on vaan niin väärin!
4. Apu lapsiperheille? Verotuksen keventäminen, etenkin pienituloisilla. Lisäksi ainakin yksihuoltajien saamaa lapsilisää tulisi korottaa.
5. Vaalibudjettisi? 8 000 euroa. Koko tämän summan olen saanut puolueosastoltani, Haagan työväenyhdistykseltä.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? Kyllä.
    Ylioppilaslehti: Anna Kuparinen menee vastauksessaan suoraan asiaan. ”Helsingissä on puutetta niin peruslääkäriajoista terveyskeskuksissa kuin leikkausajoista ja mielenterveyspalveluista. Ja kuitenkin kunnan velvollisuus on järjestää kaikki hoito tarvittaessa.” Kuparinen haluaa aikarajan, jonka sisällä hoito on järjestettävä. ”Vaikka sitten ostamalla hoito yksityiseltä sairaalalta tai lääkäriasemalta.”
7. BONUSTEHTÄVÄ: Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista?Olen eri mieltä ehdotuksen kohdasta, joka velvoittaa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen järjestäjän tiedotta maan opiskelijoille oppilaitoksen toimintaan sisältyvistä jumalanpalveluksista ja muista uskonnon harjoittamiseksi katsottavista tilaisuuksista. Se aiheuttaa opetuksen järjestäjille melkoista vaivaa. Etenkin, jos tämä tarkoittaa, ettei edes uskontotunnilla saa harjoittaa uskontoa, esimerkiksi rukoilla. Monessa tapauksessa tämä on kuitenkin opetukseen olennaisesti kuuluvaa.

02
Timo Riitamaa,
23 (Vihreä liitto)

1. Vihreissä vihloo? Toisaalta hörhöily ja toisaalta se, että hurukki-maineen pelossa ollaan niin varovaisia aloitteissa, puheissa ja visioissa, että vihreitä uhkaa demarisoituminen. Pitäisi uskaltaa nähdä kauas.
2. Kuka kelpaa? Osmo Soininvaara, 9. Ode on esittänyt eduskunnassa uusia ja konkreettisia ajatuksia siitä, mitä pitäisi muuttaa ja miten, esimerkiksi työllisyyden parantamiseksi.
3. Eka aloite? Lakialoite mielenterveysongelmaisten aseman parantamiseksi. Lisää raha, lisää terapiaa, lisää laitospaikkoja.
4. Apu lapsiperheille? Äitiyspäiväraha pitäisi nostaa vähintään työttömän peruspäivärahan tasolle.
5. Vaalibudjettisi? Omaa rahaa 500 euroa. Pekka Haavistolta 500 euroa. Elättelen vielä toiveita, että äiti antaisi jotakin, isä sen sijaan uhkasi jättää perinnöttömäksi kun rupesin ehdokkaaksi. Oranssilla järkätään tukikeikka, ja siitä tulee varmaan suunnilleen 200 euroa.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? Kyllä.
    Ylioppilaslehti: Timo Riitamaa vastaa heti seuraavana päivänä Auralle kertoen, että hänenkin tuttavapiirissään on mielenterveysongelmaisia. Riitamaassa aihe herättää tunteita: ”Mitään muuta ryhmää ei ole Suomessa kohdeltu laman aikana ja sen jälkeen niin huonosti kuin hulluja. Mun lihakset kiristyy kiukusta kun mä ajattelen tätä. Resursseja avohoitoon ja laitospaikkojen lisäämiseen tarvitaan paljon. Ei ole kysymys siitä, millä hoidon parantaminen rahoitetaan, koska on hankala kuvitella montakaan asiaa joka olisi tärkeämpi kuin tämä. Leikataan vaikka muualta, että saadaan rahaa mielenterveysongelmaisten inhimilliseen kohteluun.”
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? Uudessa laissa erityisen hyvää on se, että lukio-opiskelijoiden osallistuminen uskonnon opetukseen ja uskonnon harjoittamiseen siirtyy tämän omaan hallintaan. Koko lakia voidaan kritisoida siitä, että edelleen opetetaan kunkin ”omaa” uskontoa, kun tarkoituksenmukaisemmalta tuntuisi antaa kaikille opetusta kaikista uskonnoista.

03
Charlotte Granberg,
24 (Rkp)

1. Ärsyttävää RKP:ssä? Rkp:n suurin yhdistävä tekijä on kieli, ja saman katon alle mahtuu suunnaton kirjo arvoja ja mielipiteitä. Tämä on suurimmaksi osaksi rikkaus, mutta johtaa myös ajoittain ristiriitoihin.
2. Kuka kelpaa? Margareta Pietikäinen, 8. Osaava poliitikko.
3. Eka aloitteesi? Opintotukeen kuluvan asumistuen suuruutta pitäisi säädellä kunnittain, elinkustannusten ja asumiskustannusten perusteella niin, että vuokrakatto/maksimivuokra, josta tukea maksetaan, vaihtelisi kunnasta riippuen. Näin opiskelijoilla eri paikkakunnilla olisi yhtäläiset elinolot.
4. Apu lapsiperheille? Vanhemmuuspäiväraha niille vanhemmille, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen vanhemmuuspäivärahaan tulisi nostaa työmarkkinatuen tasolle. Vanhempain- ja hoitovapaa-ajoilta tulisi kertyä eläkettä. Kodinhoitotuki samalle tasolle kuin ennen vuoden 1995 leikkauksia.
5. Vaalibudjettisi? Omaa rahaa 170-340 euroa, puolueelta 1 400 euron arvosta kampanja-aineistoa.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? En.
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? Parasta lakiehdotuksessa on sen joustavuus, se antaa oppilaan itse päättää, mihin opetukseen oppilas osallistuu. Hyvä, ettei ole vain yhtä vaihtoehtoa.

04
Petteri Oksa
, 26 (Sdp)

1. Eka aloite? Kuntien tulisi luovuttaa osa tonttimaastaan selkeästi markkinahintoja alempaan hintaan opiskelija-asuntosäätiöille ja esim. nuorisoasuntoliitolle käytettäväksi opiskelijoiden ja nuorten asuntojen rakentamiseen. Rahoitusta kompensoimaan kuntien menettämiä tuloja haettaisiin kaventamalla valtion omistusasumisen korkotukivähennystä koskemaan vain ensiasunnon ostajia.
2. Demareissa tökkii? Ympäripyöreys ja valtionhoitaja-asenne, vaikka asioiden pitäisi useammin lähteä arvoista ja kompromissit vasta neuvotteluissa muiden poliittisten voimien kanssa.
3. Kuka kelpaa? Erkki Tuomioja, 9. Erinomainen toiminta ulkopoliittisella kentällä sekä toiminta toimen ulkopuolella, esim. kotisivuillaan ja esiintymisissään.
4. Apu lapsiperheille? Työmarkkinaneuvottelujen kautta tapahtuva työn ja perheen ajan yhteensovittaminen, työaikojen on joustettava lasten tarpeisiin nähden.
5. Vaalibudjettisi? Koko budjetti ei vielä selvillä, mutta kokonaiskulut nyt n. 2 800 euroa, joista omia varoja 300 euroa ja ammatillisilta järjestöiltä n. 2 500 euroa.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? En.
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? ”Ensinnäkin pitäisi tietää, olenko hallituksen vai opposition kansanedustaja. Se vaikuttaa ratkaisevalla tavalla tapaan ja mahdollisuuksiin muuttaa esitystä. On erinomaisen tärkeää säätää liittymisestä ja eroamisesta uskonnolliseen yhdyskuntaan. On tärkeää, että molemmat tapahtuvat ihmisen tahdosta. Hallituksen esityksessä oikeudet toteutuvat riittävästi, en muuttaisi. Keskustelussa kysyisin kuitenkin valvonnasta ja sen toteuttamismahdollisuuksista. Perusopetus- ja lukiolain muuttamisesta: yhteiskuntaa määrittää paljolti se, miten se ymmärtää historiaansa ja miten sitä opetetaan. Uskonnon ja kirkon tulisi olla erossa ja tunnustuksellisuuden kuulua uskonnollisten yhteisöjen sisään. Muuttaisin esitystä siten, että uskonnonopetus olisi uskontotiedon, elämänkatsomuksen ja filosofian opetusta.

05
Mirka Vainikka
, 24 (Sdp)

1. Demareissa tökkii? Radikaalisuuden puute, joka tosin vaivaa suomalaista yhteiskuntaa laajemminkin.
2. Kuka kelpaa? Ilkka Taipale, 9. Hän on tärkeäksi kokemiensa asioiden takana täydellä sydämellä vuodesta toiseen.
3. Eka aloite? Aloite huumevieroituksen järjestämisestä. Vierotushoitopaikka on taattava halukkaille välittömästi. Jos hoitoa ei aloiteta heti motivaation synnyttyä, ei motivaatio kestä pitkään. Vierotushoitojaksojen jälkeen on jokaiselle narkomaanille taattava jatkohoitopaikka.
4. Apu lapsiperheille? Asuntojen lisärakentaminen ja työelämän joustavuuden lisääminen. Kun asuntoja rakennetaan lisää, asuntojen hinnat laskevat pakostakin.
5. Vaalibudjettisi? Kampanjani tehdään talkoilla ja todellisella asenteella, omaa rahaa ei ole laittaa. Ammatillisilta järjestöiltä saan 2 000 euroa ja demarinuoret antavat500 euroa.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? Kyllä.
    Ylioppilaslehti: Myös Mirka Vainikan lähipiirissä on ystävä, joka etsii apua mielenterveysongelmiin. ”Oleellista on varhainen ongelmaan puuttuminen sekä palvelutarjonnan lisääminen. Tämä tietenkin vaatii rahaa, joten budjettineuvotteluissa olen valmis taistelemaan asian puolesta”, Vainikka lupaa. Vainikalla on huoli eritoten kaksoisdiagnoosien määrän kasvusta. ”Usein ihmisillä on esimerkiksi päihdeongelma ja mielenterveysongelma. Usein toinen on aikaan saanut toisen, mutta kummallekaan ongelmalle ei ole riittävästi hoitopaikkoja.”
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? Lapsen uskonnollisesta asemasta tulee aina tehdä päätös molempien vanhempien mielipidettä kuullen, jos lapsi ei itse ole iältään riittävän vanha päätöstä tekemään.

06
Marianne Falck
, 25 (Keskusta)

1. Keskustassa ketuttaa? Lande-imago.
2. Kuka kelpaa? Paula Lehtomäki, 9-. Hän ei tee politiikkaa liian ryppyotsaisesti vaikka onkin aito asiapoliitikko.
3. Eka aloitteesi? Aloite opintotuen nostamisesta nykyisiä elinkustannuksia vastaavalle tasolle. Valtion budjetista esitys veisi noin 13 000 miljoonaa euroa. 4. Apu lapsiperheille? Nuorten akateemisten naisten pätkätyö-ongelma on korjattava. Perheenlisäyksestä koituvat kustannukset on jaettava koko työnantajapuolen kesken.
5. Vaalibudjettisi? Budjetti on 3 000 euroa. Muutaman järjestön sekä sukulaisten ja tuttavien kautta vaalikassaa kartutettu.
6. Vastasitko äänestäjä Auran säähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? Kyllä.
    Ylioppilaslehti: Marianne Falckista aihe, mielenterveyspalvelut, on todella tärkeä, ja hän kysyy, onko Auran ystävä ottanut yhteyttä Nuorten kriisipisteeseen. Falck uskoo, että syy lasten ja nuorten mielenterveysongelmien lisääntymiseen ovat lama-ajan säästöt. ”Äitini on mielenterveyshoitaja, joten mielenterveyteen liittyvät asiat ovat tuttuja. Valtion ja kuntien on panostettava enemmän rahaa mielenterveyspalveluihin, jotta saadaan palkattua lisää hoitohenkilökuntaa ja hankittua muita lisäresursseja.”
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? Eniten merkitystä kansalaisen kannalta on ehdotuksen kahdella kohdalla: sillä, ettei oppilaan tarvitse osallistua koulussa hartaustilaisuuteen. Eli että kansalaisella on vapaus valita johonkin uskontokuntaan kuulumisestaan tai olla kuulumatta mihinkään. Toinen tärkeä kohta on mahdollisuus erota uskontokunnasta, jossa on jäsenenä. (12-vuotiaana tarvitaan jhenkilön suostumus kirjallisesti mikäli hänet liitetään tai erotetaan jostain seurakunnasta.) Näihin kahteen asiaan suhtaudun pitkälti hallituksen esityksen mukaisesti. Esityksessä käy ilmi evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan erityisasema Suomessa verrattuna muihin uskontokuntiin. Yritykset maksavat veroa evankelis-luterilaiselle kirkolle huolimatta omistajiensa uskonnollisesta vakaumuksesta. Monet ovat kokeneet tämän olevan ristiriidassa uskonnonvapauslakia vastaan. Mahdollisuutta luopua tästä käytännöstä on selvitettävä.

07
Aysu Shakir
, 28 (Sdp)

1. Demarien taakka? Välillä esiintyvä setämäisyys ja muutosvastaisuus tyyliin ”asiat on aina tehty näin ja tehdään vastedeskin”.
2. Kuka kelpaa? Tarja Filatov, 10. Hän on säilyttänyt politiikan teossa omat arvonsa ja uskoo, että maailmaa voi muuttaa tasa-arvoisemmaksi, solidaarisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Tarja uskaltaa tarvittaessa sanoa ”äijille” mielipiteensä.
3. Eka aloitteesi? Aloite toimeentulotuen asumismenojen 7 prosentin omavastuuosuuden poistamiseksi. Tuo epäoikeudenmukainen leikkaus tehtiin 1998, ja se kohdistuu kaikkein pienituloisimpiin ihmisiin eli niihin, jotka elävät toimeentulotuen varassa.
4. Apu lapsiperheille? Lapsilisiin olisi hyvä saada korotus. Etenkin opiskelijat, joilla on pieniä lapsia ovat tiukilla. Opiskelijoille pitäisikin saada korotetut lapsilisät! Myös pienten koululaisten iltapäivähoito on järjestettävä.
5. Vaalibudjettisi? Omia varoja noin 2 000 euroa, yrityksiltä mainoksia lehteen noin 2 000 eurolla ja Demarinuorilta noin 500 euroa.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? Kyllä.
    Ylioppilaslehti: Aysu Shakir ehti vastaamaan Auran kysymykseen ensimmäisenä. Shakir kertoo, että hänenkin lähipiirissään on vakavaa masennusta. ”Nuorten mielenterveyspalveluiden rahoitusta on ehdottomasti lisättävä ja sitä kautta lisättävä hoitohenkilökunnan määrää ja laadukasta hoitoa. Hoitoon pääsy ei saa olla myöskään varallisuudesta riippuvainen.” Shakir neuvoo Auraa ottamaan yhteyttä Nuorten kriisipisteeseen ja Suomen mielenterveysseuraan. ”Jos ongelmaan ei löydy ratkaisua, voit ottaa minuun vielä yhteyttä, niin yritän miettiä jotain ratkaisukeinoa”, Shakir lupaa.
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? On hyvä, että muutakin kuin valtauskonnon opetusta järjestetään oppilaille! On hyvä, että 12-vuotias voidaan liittää uskonnolliseen yhteisöön tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan. 15-vuotias on mielestäni tarpeeksi kypsä päättämään omasta uskonnollisuudestaan tai uskonnottomuudestaan. Pidänkin arveluttava, että 15-vuotias tarvitsee huoltajansa suostumuksen liittymiseen tai eroamiseen. On hyvä, että oppilaalla on mahdollisuus valita, osallistuuko uskonnollisiin tilaisuuksiin. On erittäin tärkeää, että niille oppilaille, jotka eivät osallistu, järjestetään rinnakkaistoimintaa.

08
Anni Sinnemäki
, 29 (Vihreä liitto)

1. Vihreissä vihloo? Joskus vierastan individualismia, yhteiset kannat ovat mieluisia. Ainakin silloin, kun ne vastaavat omaa alkuperäistäni…
2. Kuka kelpaa? Satu Hassi, 9. Hän oli erittäin hyvä ympäristöministeri, joka toimi määrätietoisesti muun muassa ilmastoneuvotteluissa ja Vuotoksen tekoaltaan tapauksessa. Tultuaan takaisin rivikansanedustajaksi hän on tehnyt paljon sellaista, mistä on ollut hyötyä koko ryhmän toiminnalle.
3. Eka aloitteesi? Puitelaki Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelmasta. Tällä hetkellä eteläisessä Suomessa on suojeltu vain noin prosentti metsistä, eikä tämä riitä alkuunkaan säilyttämään metsien biodiversiteettiä. Nykyinen ohjelma, joka perustuu pelkästään vapaaehtoisiin toimiin ei ole riittävä.
4. Apu lapsiperheille? Lapsiperheiden tulonsiirtoihin pitäisi tehdä korotuksia. Tärkein on pienin äitiyspäiväraha, joka pitäisi nostaa työttömän peruspäivärahan tasolla. Myös kotihoidontukeen ja lapsilisään pitäisi tehdä muutoksia. Vanhempien oikeutta tehdä lyhyempää työpäivää pitää parantaa.
5. Vaalibudjettisi? Kampanjan kokonaisrahoitus on hieman alle 10 000 euroa, joista suurin osa on omista varoistani, ja tämän hetken tiedon mukaan muutamalta yksityishenkilöltä rahoitusta on tulossa, alle sata euroa per yksityishenkilö.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? En.
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? Laissa säädetään, että 15 vuotta täyttänyt voi erota yhdyskunnasta vain huoltajien suostumuksella. Mielestäni 15-vuotias voisi erota yhdyskunnasta. Mielestäni uskonnonopetuksen pitäisi olla koulussa vapaaehtoista, ja kaikille opetettaisiin elämänkatsomustietoa ja uskontotietoa. Jos uskontoa kuitenkin halutaan opettaa niin kuin laissa esitetään, on hyvä että sitä opetetaan myös pienemmille ryhmille. Ei ole kuitenkaan hyvä, että uskontokuntaan kuulumaton voi osallistua uskonnonopetukseen mutta ei toisin päin.

09
Emma Paju
, 25 (Vasemmistoliitto)

1. Vasemmistoliitossa vieroksuttaa? Vasemmistoliitto on punavihreä puolue, mutta välillä AY-siipi tuntuu jyräävän ympäristön yhdenkin työllistetyn hyväksi, kuten esim. Vuosaaren satamahankkeessa.
2. Kuka kelpaa? Outi Ojala, 9. Vankkumaton pohjoismaisen yhteistyön, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustaja. Ollut aktiivinen erilaisissa vähemmistökysymyksissä, teki mm. lakialoitteen homoparien rekisteröitymisoikeudesta. Äänesti ydinvoimaa vastaan.
3. Eka aloitteesi? Sekä yleistä että opiskelijoiden asumistukea on muutettava niin, että se vastaa todellista vuokratasoa. Vuokratasoa puolestaan tulee kontrolloida säätämällä vuokrakatot. Opiskelijoiden asumistuki ympärivuotiseksi.
4. Apu lapsiperheille? Minimiäitiys- ja vanhempainrahan korottaminen. Vanhempainrahakauden pidentämien siihen asti kun lapsi täyttää vuoden. Lapsilisiä korotettava. Lapsilisiä ei pidä laskea tuloksi toimeentulotukea myönnettäessä. Alle koulu-ikäisten lasten vanhemmille mahdollisuus lyhennettyyn työaikaan.
5. Vaalibudjettisi? Kokonaisbudjetti noin 500 euroa. Minulla ei ole rahaa, äidillä ja isillä vähän, mutta huumorintajuinen demarimummuni Jyväskylästä lupasi kottia 100 euroa. Järjestän KOM-teatterissa kulttuurin ja ihmisoikeuksien illan, jossa on vapaaehtoinen pääsymaksu ja pullan myyntiä. Tuotto on toivottavasti 10 euroa. Lisäksi sain Vasemmistonuorilta 270 euroa, ja tukiryhmäläiset maksavat 10 euroa / henkilö.
6. Vastasitko äänestäjä Auran säähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? En.
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta ei pitäisi sitoa oppilaiden enemmistön uskonnolliseen yhdyskuntaan. Elämänkatsomustiedon pitäisi olla pakollinen kaikille – sisältöinä maailman uskontojen historia, myytit, maailmankansalaisuus sekä filosofiset ja eettiset kysymykset. Uskonnot ovat osa kulttuurihistoriaa, joka kuuluu kaikille.

10
Johanna Sumuvuori
, 26 (Vihreä liitto)

1. Vihreissä vihloo? Jokaisessa tiiviissä porukassa syntyy toisinaan yksisilmäistä ´me oikeassa, muut väärässä´ -meininkiä, eikä vihreät ole tässä suhteessa poikkeus.
2. Kuka kelpaa? Satu Hassi, 9. Hän on vaikeiden aikojen läpikin säilyttänyt huumorintajunsa, elämänmyönteisyytensä ja suhteellisuudentajunsa. Erityismaininta tiukassa neuvottelutilanteessa läpiviedyistä ilmastoneuvotteluista.
3. Eka aloite? Aloite aravajärjestelmän lainaehtojen muuttamisesta siten, että niiden korko olisi markkinakorkoa alhaisempi. Se mahdollistaisi sosiaalisen asuntotuotannon lisäämisen ja kohtuullistaisi myös aravavuokria. Muutos auttaisi varsinkin suuria kaupunkeja, joissa vuokra-asunnoista on pulaa.
4. Apu lapsiperheille? Pienin äitiyspäivä- ja vanhempainraha työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle. Äitiyspäivärahan ja opintotuen yhteensovittamista pitää parantaa, se helpottaisi opiskelevien vanhempien elämää.
5. Vaalibudjettisi? 5 350 euroa, josta omaa rahaa 3 500 euroa. Aviomieheltä sain 1 500 euroa ja Vihreät naiset ry:ltä 350 euroa. Yritysrahoitusta ei ole.
6. Vastasitko äänestäjä Auran sähköpostikysymykseen siitä, kuinka aiot kansanedustajana edistää mielenterveyspalvelujen saantia? Kyllä.
    Ylioppilaslehti: Johanna Sumuvuori vastaa myös nopeasti Auralle. Sumuvuoren mielestä tällä hetkellä pitäisi panostaa kuntoutettavia klubi-muotoiseen toimintaan ja ohjaukseen. ”Tällä hetkellä esim. verrattuna sydäninfarkteihin akuutit mielenterveysongelmat laitetaan kylmästi jonoon.” Sumuvuoren mielestä YTHS:llä pitäisi selvittää jonotilannetta. ”Valtion rahoituksen määrää tulisi varmasti lisätä YTHS:n rahoituspohjaan ja korvamerkitä niitä erityisesti mm. mielenterveyspalveluihin.”
7. BONUSTEHTÄVÄ:Mitä mieltä uudesta uskonnonvapauslaista? Oikeus liittyä haluamaansa uskonnolliseen yhdyskuntaa tai erota siitä on uskonnonvapauden tuoma perusoikeus. Mielestäni on hyvä, että 15 vuotta täyttänyt lapsi voi liittyä uskontokuntaan tai erota siitä, tosin huoltajan suostumuksella. Mielestäni oppilaan pitäisi voida valita vapaasti, osallistuuko uskonnon vai elämänkatsomustiedon opetukseen huolimatta siitä, kuuluuko kirkkoon vai ei. Perinteinen uskonnonopetus tulisi muuttaa ei-tunnustukselliseksi uskontotiedoksi, jonka opetus tulisi yhdistää elämänkatsomustiedon opetuksessa käsiteltäviin asioihin.

Kuvat Sanna Skants