Satuin tässä kuulemaan, kun 81-vuotias Tyyne-mummuni vaihtoi kuulumisia kaverinsa kanssa. Oli maanantai. Mummut suunnittelivat, mitä kaikkea he tällä viikolla tekisivät. Sitten mummuja alkoi huolettaa.
”Ainahan sitä voi suunnitella, mutta ylihuomenna on jo keskiviikko”, virkkoi Tyyne-mummuni keinutuolistaan.
Kaveri komppasi kutimensa takaa. ”Niin se on sitten tämäkin viikko mennyt.”
En tiedä, mitä mummut lopulta tekivät, eikä sillä ole väliäkään. Tärkeintä oli senhetkinen seurustelutilanne, samanmielinen tuumailu ja päivittely. Tekohampaat loistivat, niin hymyiltiin.
Ilmiselvästi mummut onnistuivat tunnetussa carpe diem -jutussa. He tarttuivat hetkeen.
Havahdun aina uutena vuotena ajan kulumiseen. Vanhoilla ihmisillä on niin paljon elämänkokemusta, että he osaavat suhtautua siihen rennosti. Minä olen edelleen järkyttynyt. Vaikeinta on oma vanheneminen.
Olen syntynyt loppuvuodesta, mutta tänäkin uutena vuotena ensimmäinen ajatukseni oli: No niin, tässä sitä taas ollaan. Täytän tänä vuonna 27. Kohta olen 30 ja kohta 50 ja kohta haudassa, enkä kerkiä tehdä mitään. Hitsi! Tämä ei kuulunut sopimukseen!
Tiedän kyllä, mitä itseäni vanhemmat ihmiset ajattelevat. Olet nuori vielä; odotahan, kun tulet tähän ikään. Yleensä he myös närkästyvät siitä, että heitä nuorempi ihminen pitää itseään hälyttävän vanhana. Ymmärrän.
Eihän se käy.
Tiedän myös, mitä itseäni nuoremmat ajattelevat. He iloitsevat salaa (tahdikkuus kannattaa).
Ei vais, ei uusi vuosi nyt ihan pelkkää piinaa ollut. Juhlin lopulta hyvinkin elähdyttävissä merkeissä, nimittäin tamperelaisessa rock-konsertissa. Pääesiintyjänä oli Popeda.
Popedaan voi yleensä luottaa, niin nytkin. Pelkkä musiikki saa kropan mielihyväentsyymit liikkeelle, ja sitten on vielä Pate.
Pate on rokkitähti. Pate on niin leuhka, ettei kukaan voi olla enemmän. Paten sieraimet laajenevat, Pate on hirmuinen. Pate on korskea turnajaishevonen. Pate elää. Kukaan ei voi kiistää. Kippistimme sille.
Illan mittaan onnistuin lopulta itsekin carpe diem -jutussa. En ollut enää mitään vailla. Samalla järki palasi päähän.
Welcome, sanoin.
Koska kyllähän se on niin, että oli oma kuolevaisuus miten järkyttävää tahansa, niin ei semmoisesta kannata ruveta toreilla huutelemaan. Siinä vain nolostuttaa muut.
Käsittääkseni edellinen on älytty hyvin sekä Kainuussa että Popeda-bändissä. Kysymys on asenteesta.
27 voi olla paljon opiskelevalle teinibeibille, mutta so what. Ruikuttamalla ei leipä levene.
Anne Moilanen
