Kansainvälistä valuuttakauppaa voitaisiin ruveta verottamaan vaikka jo vuonna 2005, väittää professori Heikki Patomäki. Hän uskoo, että Attac-kansalaisjärjestön vaatima niin sanottu Tobinin vero ei ole vain hyväntahtoista teoriaa, vaan se voitaisiin toteuttaa käytännössä jo lähivuosina.
Tobinin vero tarkoittaa valuuttakaupasta perittävää veroa, jolla suitsittaisiin etenkin lyhytaikaista valuuttakeinottelua ja lisättäisiin kansantalouksien vakautta. Eniten hyötyisivät köyhät maat, joihin äkilliset talous- ja valuuttakriisit iskevät kipeimmin – kuten 90-luvun puolivälissä Meksikoon, sitten Aasian maihin ja melko äskettäin Argentiinaan.
Samalla näiden maiden hallitukset saisivat veron kannattajien mukaan vapaammat kädet oman talouspolitiikkansa ohjaamiseen: politiikan ei enää tarvitsisi niin tarkkaan miellyttää ulkomaisia suursijoittajia.
Patomäellä on jo taskussaan sopimusluonnos veron toteuttamiseksi. Yhdessä belgialaisen vero-oikeuden professorin Lieven A. Denysin kanssa laadittu ehdotus on muotoiltu sopimuspaperiksi, joka sanelisi verotuksen pelisäännöt mukaan tulevissa valtioissa. Marraskuun alussa ehdotusta puitiin Euroopan sosiaalifoorumissa Firenzessä.
Ranskan Attac-liike kerää nyt luonnokseen kommentteja, joiden pohjalta sitä muokataan. Toiveena on, että kansalaisliikehdintä saisi riittävän määrän valtioita ottamaan ajatuksen vakavasti ja aloittamaan neuvottelut.
Patomäen mielestä veron toteutus ei vaatisi taakseen kaikkia suurimpia talousmahteja, kuten usein on väitetty. Aluksi riittäisi muutama kymmenen maata, jotka sopisivat verosta keskenään, samaan tapaan kuin Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta tai maamiinojen kieltämisestä.
”Nämä kansainväliset sopimukset ovat olemassa ja niitä sovelletaan, vaikka esimerkiksi Suomi ei ole allekirjoittanut miinasopimusta ja Yhdysvallat on irtisanoutunut rikostuomioistuimesta”, Patomäki muistuttaa.
Ehdotettu vero purisi kovimmin lyhytaikaiseen valuuttakauppaan, jossa suursijoittajat hankkivat voittoja pelaamalla valuuttakurssien muutoksilla. Tällainen kaupankäynti muodostaa huomattavan osan koko maailman valuuttamarkkinoista. Nopeasti liikkuvat jättiläispääomat taas ovat omiaan aiheuttamaan valuuttakriisejä.
”Aasian talouskriisiä ei olisi tapahtunut, jos tämän tyyppinen verotusjärjestelmä olisi ollut voimassa”, Patomäki väittää.
Kun kaupankäyntiä verotettaisiin, voitot kutistuisivat ja lyhytaikainen kaupankäynti ei kiinnostaisi sijoittajia yhtä paljon kuin nykyisin. Ja mitä vähemmän lyhytaikaisia sijoituksia tehtäisiin, sitä vähemmän mahdollinen keinottelu pystyisi hetkauttamaan yksittäisen maan taloutta. Käytännössä kaikesta valuuttakaupasta perittäisiin pientä veroa, kuten Nobel-palkittu taloustieteilijä James Tobin esitti jo vuonna 1972. Vero voisi olla vaikka 0,1 prosenttia.
Patomäki ehdottaa, että veroprosentti kasvaisi, kun tietyn valuutan arvo heilahtaisi sille sovitun vaihteluvälin yli tai ali. Juuri tämä suuntaisi kapulat erityisesti keinottelijoiden rattaisiin. Veron keräisi valtio, jossa valuuttakauppaa käydään. Osa tuotoista kertyisi maan omaan kassaan, osa tilitettäisiin yhteiseen rahastoon, jota hallinnoisivat järjestelmässä mukana olevat maat yhdessä.
Rahaston tuotot käytettäisiin köyhien maiden aseman parantamiseen. Kaikkein köyhimmät kehitysmaat hyötyisivät verosta ennen kaikkea tämän rahaston kautta.
”Tobinin vero sinänsä ei ole ratkaisu kaikkeen”, kehitysmaatutkija Petri Minkkinen toppuuttelee.
Hänen mielestään valuuttakaupan verottaminen ei olisi estänyt ainakaan Meksikon talouskriisiä 90-luvun puolivälissä. ”Talouskriisit liittyvät aina moneen muuhunkin asiaan kuin valuuttaspekulaatioon”, Minkkinen muistuttaa.
Esimerkiksi Meksiko oli tehnyt talouspolitiikassaan selviä virheitä: elänyt yli varojensa ja suosinut lyhytaikaisia pääomasijoituksia. Kriisin lähestyessä myös meksikolaista pääomaa pakeni ulkomaille. Tämä taas johtui talouden ja hallinnon eliittien läheisistä suhteista. ”En näe, miten tällaisia ongelmia suitsittaisiin Tobinin verolla”, Minkkinen miettii.
Minkkinen arvioi, että köyhimpien maiden kannalta veron tärkein vaikutus ei olisi talouskriisien ehkäisy. Suurempi vaikutus olisi veron tuotolla, joka voitaisiin suunnata esimerkiksi velkojen hoitoon.
Attac-liikkeen sisälläkään ei uskota, että Tobinin vero yksin vakauttaisi maailman valuuttamarkkinat. Ajatuksella on silti voimakas poliittinen symboliarvo: kansainvälisen valuuttaveron avulla rahamarkkinoista päätettäisiin edes osittain demokraattisesti.
”Olen ehdottomasti sitä mieltä, että verojärjestelmä kannattaa rakentaa”, Minkkinen sanoo.
Tobin toimisi osana isompaa muutosta. Rinnalle tarvittaisiin myös velkahelpotuksia ja kansainvälisten rahoituslaitosten kuten Maailmanpankin ja IMF:n demokratisointia.
Noora Jokinenen
