Äitini on opettanut minulle yhden asian elämästä. Tai on hän tietenkin opettanut paljonkin, mutta yhtä teroittanut. Se on, että ei kannata sitoutua liian nuorena.
Hän ei tietenkään ole itse elänyt kuten opettaa. Isä oli hänen ensimmäinen poikaystävänsä. Äiti meni naimisiin parikymppisenä suoraan kotoa. Kun äiti oli saman ikäinen kuin minä nyt, 26, hänellä oli jo kaksi lasta ja hän kävi täyttä päätä töissä.
Mitä tästä pitäisi päätellä? Aivan viime vuosiin saakka olen ottanut äidin elämänohjeen vakavasti. Sitten se yhtäkkiä alkoi raivostuttaa. Nykyisin ajaudumme tappeluun alta aikayksikön, jos yritämme keskustella aiheesta.
Niskavillat suorana kuuntelen, miten äiti uhittelee, että jos hän olisi minä, niin hän se ei seurustelisi kenenkään kanssa. Hän tekisi mitä huvittaa ja nauttisi elämästä. Kosijoita hän hyppyyttäisi miten tahtoo eikä tyytyisi loppupeleissä kuin suunnilleen Walesin prinssiin, jos siihenkään. Hän ei tarvitsisi ketään.
Suutun, koska äiti ei tiedä mistä puhuu. Hän ei ole koskaan ollut yksin. Sen takia hän tietysti kuvitteleekin, että sinkkuus on pelkkää vapautta, mahdollisuuksia ja ilmaisia drinkkejä.
Äiti ei ole myöskään koskaan kokenut minkäänlaista epävarmuutta työn tai kodin suhteen. Vaikka perheemme on laihempaa keskiluokkaa, niin vakivirka, omistusasunto, auto ja kesämökki ovat äidille itsestäänselvyyksiä, kuten hyvin monille suurten ikäluokkien edustajille.
Niinpä niin. Miten äiti julkeaa? Itse en uskalla edes unelmoida noin monesta pysyvästä asiasta elämässä. Nykyään kaikki on mahdollista, mutta mikään ei ole varmaa. Siksi ihmiset myös sijoittavat itseensä. Ja jäävät yksin. Sanokaa minun sanoneen.
Kaupungeissa Suomen nuoret seuraavat raivona omaa tähteään. Kun ei ole muutakaan, heillä on menossa henkilökohtainen egoprojekti, jota lähinnä häiritsevät pitkäaikaiset ihmissuhteet. Ystävät ja rakastetut vaihtuvat sen mukaan, miten itsensä kehittäminen etenee.
Täytyy saada kokemuksia, he sanovat, että ei tarvitse sitten vanhana katua. Paskapuhetta, sanon minä. Elämästä on tullut niin turvatonta, että ainoa, millä täällä selviää järjissään, ovat syvät, läheiset ihmissuhteet. Siihen kuuluvat tylsyys, rutiinit, toisto, aina samat naamat.
Varsinkaan rakastuminen ei kuuluu sarjaan äärikokemukset, joita voi hankkia lisää loputtomiin. Ihminen ei voi rakastua usein eikä monesti. Yksikin kerta on paljon.
Jos saisin nyt lapsen, antaisin sille seuraavanlaisen elämänohjeen. Jos löydät rakkautta, niin siitä vaan. Go for it. Älä jää jahkailemaan, ja jos tilanne vaatii, kiiruhda. Ota Independent-lainaa R-kioskilta ja lennä vihille Vegasiin.
Äiti ymmärtää kyllä. Tulette sitten seuraavana sunnuntaina anopin luo kahville.
Anne Moilanen
anne.moilanen@pp1.inet.fi
