Kerta kaikkiaan epäilyttävä julkisuuskuva tällä Jemina Staalolla. Parin pienen lehtijutun ja itse tehdyn esittelyn jälkeen tiedämme 33-vuotiaasta Staalosta tämän verran:
Hänen esikoiskirjansa Pornoinho on rankkaa ja rujoa tekstiä.
Staalo on nähnyt elämän kovan puolen laitoksissa.
Hän on kenkäfetisisti.
Hän sai pienenä Maa on syntinen laulu -elokuvan näyttelijöiltä leluja lahjaksi.
Hän on todella köyhä ja kelttiläisessä horoskoopissa poppeli.
Ja hän on palsamaisesti kotoisin pohjoisesta. Ensimmäinen tuleminen!
Staalo, tai siis Satu Ylävaara, mietti pitkään, antaako lainkaan haastatteluja. Markkinatalous voitti: täytyyhän kirjaa mainostaa.
Mutta millä tavalla! Näyttää niin taitavalta imagonrakennukselta, että. Varsinkin, kun kirja on raju. Lyhyitä tarinoita, joissa sekoittuvat proosa, fantasia, runot, shamanismi, kauhu ja porno. Lady Domina pesee tutteja ja anustappeja. Sianveri lähtee PVC-asusta tolulla. Pikkutyttö masturboi virkkuukoukulla ikkunalla, poikien katsellessa. Oikeaa panodraamaa.
narsistit, lemmikit, kaunokaiset, jono vasemmalle
aseksuaalit, frigidit, impotentit, jono oikealle,
hedelmättömät, koppa käteen
Staalon hiukset ovat taas vaihtaneet väriä sitten edellisen lehdessä näkyneen kuvan. Turkoosi luomiväri on levitetty vähän sotkuisesti, mutta väri stemmaa täysin koruihin. Jalassa on piikkikorkoiset saappaat. Rocky Horror Show Fan Clubin jäsen kun on.
”En oikein tiedä, tulevatko nämä julkisuudessa kertomani asiat joskus ikävällä tavalla vastaan. Mutta itse olen suuni aukaissut ja vaatteeni valinnut. Ei mulla mitään stylistiä ole.”
No pitikö niitä asioita kertoa?
”Kun kirjoitin esittelyä itsestäni kustantajalleni, olin juuri lukenut kelttiläisistä horoskoopeista. Ei sillä sen suurempaa merkitystä mulle ole.”
Entäs se persaukisuus?
”No se on ihan totta. Kun en ole miljoonista hakemuksista huolimatta saanut apurahaa mistään.”
Staalo näprää koko ajan toisella kädellä koruaan hiukan hermostuneena. Julkisuuteen täytyy vielä totutella. Hän kuulemma kirjoittaa paremmin kuin puhuu. Ja on ujokin, erakkoluonne.
Silti Staalo on kiinnostunut ympäristöstään. Kamera kulkee aina mukana. Filmille tallentuvat niin Tuska-festivaalit kuin lehmät haassa. Äärimmäisyyksiä, niitä Staalo hakee. Jo isä ja isoisä valokuvasivat. Yhdessä kotialbumin kuvassa on mummo, lehmä ja Kekkonen.
Itse Staalo on kuvannut sarjan muun muassa barbie-kuvia. Yhdessä niistä nukke palaa roviolla. Nuket ovat rikkinäisiä, hyväksikäytettyjä. Kuin Pornoinhon maailmassa.
”Ihailin lapsena valtavasti Annikki Kariniemeä, joka kirjoitti parikymmentä romaania Lapin menneestä ja nykyisestä kulttuurista. Hän oli lappilainen, vapaa nainen ja kirjailija, joka teki, mitä halusi.”
Mistä tällaisia kirjailijoita sitten tulee? Heitä tulee valkoisesta puutalosta Ylitorniolta. Siellä kummitteli, mutta Jeminan synnyttyä vuonna 1969 outoja askeleita ei enää ullakolta kuulunut.
Näitä kirjailijoita tulee suvusta, jonka äidin puolella on aina ollut verbaalisesti lahjakkaita naisia. Yksi noitakin, semmoinen herkkä ihminen. Äiti taas tiesi linnunlaulusta, mitä tulee tapahtumaan. Ja romanivertakin löytyy.
Kahdeksanvuotias Satu Ylävaara kirjoitti romaanin, jonka karjakko haukkui. Välivuosi koulun jälkeen taas venyi kahdeksaksi vuodeksi. Satu teki töitä laitosapulaisena lastenkodissa ja kehitysvammaisten hoitolaitoksessa. Hihaan tarttui aika karuja tarinoita. Ne kulkivat Jeminan kautta paperille kymmenen vuoden kirjoitusprosessin aikana. Staalon ex-mies totesi, etteivät Jeminan tekstit sentään kirjallisuutta ole.
No, sen verran Staalo osaa, että viimeisin palkkatyö oli kirjoitus- ja multimediakouluttajana.
Mutta ne harrastukset. Kuten maagis-uskonnollinen ajattelutapa wiccalaisuus.
”Wiccalaisuuteen olen vielä liian negatiivinen, en ole löytänyt hyvyyttä. Mua ei kiinnosta se kulttipuoli, vaan terveen tasapainon löytäminen. Toistaiseksi mä en ole sellaisessa tasapainossa.”
Sitten oli se saapasasia…
”Joo, rakastan mustia, keinonahkaisia saappaita, joissa on korkeat korot ja paksut pohjat. En mä SM-bileissä käy, mutta onhan niitä kuvia kiva katsella”, Staalo sanoo.
”Mutta eivät harrastukset kai sulje pois sitä, että osaisin ajatella”, hän hymyilee.
Kun Jemina Staalo ajattelee, hän pohtii, kuinka nykyaikana voidaan kivittää naisia, polttaa roviolla. Kuinka ihmisiä käytetään monella tavalla hyväksi – varsinkin naisia. Ja miksi ihmeessä ihmiset tekevät lapsia?
Työskennellessään lastenkodissa Staalo pohti, että jotkut olisivat voineet miettiä kauemminkin, eivätkä vain lisääntyä, koska niin on tapana. Staalo ei ainakaan halua olla mikään sikiönkantorobotti.
Sitten hän kirjoittaa, sensuroimatta. Runoja, pitkiä lauseita tai rujoja tarinoita siitä, kuinka pikkutyttö hirttää nukkensa.
Työhuoneessa soi musiikki: Marilyn Mansonia tai miksei Laila Kinnusta. Laulaahan Lailakin tuhon tiestä.
Nyt Staalo valmistelee lastenkirjaa, jossa hyödynnetään Lapin saagoja, tarinoita ja mystiikkaa sekä Tornionlaakson meänkieltä. Enää hän ei vihaa Ylitorniota.
”Haluaisin, että lapsilla olisi onnellinen ja turvallinen lapsuus”, pornoinhoilija sanoo ja muuttaa yhtäkkiä äänensävyä.
”Tuollaiset kengät olisivat hienot!” hän viittilöi kahvilan ovelle, missä punaiset nahkasaappaat vilahtavat katuvilinään.
Pakko myöntää. Staalo vaikuttaa vilpittömästi oudolta. Älykäs friikki.
Riku Siivonen
