Mitä meistä tuli isona: Eero Miettinen

T:Teksti:

Mistä ja milloin kirjoitit ylioppilaaksi?
    Apollon lukiosta Helsingissä vuonna 1973.

Kuinka sinusta tuli Taideteollisen korkeakoulun opiskelija?
    Yllätyksekseni pääsin sisään ensimmäisellä yrittämällä. Ajattelin pyrkiä graafisen suunnittelun linjalle, mutta panin nimeni viereiseen tauluun, jossa nimiä oli huomattavasti vähemmän. Taulussa luki tekninen design, ja vaisto käski minua kirjoittamaan nimeni siihen. Myöhemmin selvisi, että olin päässyt opiskelemaan teollista muotoilua.

Miten taideopiskelijat pukeutuivat 1970-luvulla?
    Habitus oli köyhä, epäsiisti ja resuinen. Maiharit ja samettihousut. Siihen aikaan muodissa olivat myös Saturday night fever -haalarit, mutta ne eivät kuuluneet taikkilaisen varustukseen.

Entä miten sisustit kotisi?
    Olin tyypillinen helsinkiläiskakara, joten asuin pari ekaa vuotta kotona. Vuonna 1975 muutimme silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni kanssa yhteen. Hänen vanhempiensa kotiin, jostain kumman syystä. Meillä oli siellä oma sisäänkäynti, wc ja huone. Se oli mukavaa aikaa. Herrankukkarossa. Kalustuksena oli laveri, rullaverhot ja lattialla kirjapinoja. Myöhemmin omaan asuntoomme hankittiin ainakin Alvar Aallon jakkaroita.

Kumpia oli enemmän, tenttejä vai bileitä?
    En tiedä kehtaako tätä sanoa, mutta Taikissa ei ollut juuri tenttejä. Yleisissä opinnoissa oli muutama. Opiskelu painottui projekteihin ja harjoitustöihin. Opiskelutyyli sopi hyvin siihen alaan ja aikaankin. Bailattiin paljon ja säännöllisesti.

Kuka maksoi lystin?
    Itse kesätöillä, opintolainoilla ja vanhemmilta kerjäämällä. Opintotuki oli pieni ja sitä oli helsinkiläisen miltei mahdoton saada. Olin kesätöissä Korkeasaaressa, en apinana vaan kahvilassa. Siellä tapasin vaimonikin. Teimme molemmat paljon töitä ja opintolainaa kertyi kohtuullisesti, 40 000 markkaa kummallekin. Opintolainaa piti alkaa maksaa takaisin puolen vuoden kuluttua valmistumisesta, ja se vaikutti joidenkin valmistumishalukkuuteen. Siirryin työelämään kivuttomasti, kun aloin saada suhteilla muotoilukeikkoja Saabille ja Valmetille.

Millaiset asiat ahdistivat opiskeluaikana?
    Muistan vain sen, kuinka kaikki pakenivat tai piiloutuivat, jos laitokselle oli tulossa ulkomaalaisia vierailijoita. Pelkäsimme joutuvamme puhumaan ”ulkomaan kieltä”. Touhu oli silloin vielä täysin kansallista. Yleensä ottaen oppilaitokselle meno tuntui aina vaikealta, mutta sieltä lähteminen oli miltei mahdotonta. Hommat aloitettiin puolen päivän aikaan ja kotiin mentiin puolilta öin.

Mitä luulet opiskelijatoverien sinusta ajatelleen?
    Hyvä kysymys. Paras ystäväni oli Markku Salo, joka suunnittelee nykyään lasia Nuutajärvellä. Teimme töitä yhdessä, ja häneltä olen oppinut paljon. Muiden mielestä olin varmaan etäinen. Vuosikurssini hajosi nopeasti. Vietin enemmän aikaa keski- ja kansakoulukavereiden kanssa.

Valmistuit 1980. Oliko valmistuminen vaikeaa?
    Jossain vaiheessa joku oli ilmoittanut minullekin, että meidän pitäisi kerätä opintopisteitä opintokirjaan. Jotenkin niitä vain yhtäkkiä olikin tarpeeksi. Ja olihan siinä se lopputyö. Teimme auton, ihan oikean. Se kesti melkein neljä vuotta. Kävin välissä armeijan. Itse valmistuminen oli hyvin arkinen tapahtuma. Minun piti mennä Ateneumin pelätyn vahtimestarin koppiin ja pyytää häneltä kirjekuorta nimelläni. Mies siirsi piimäpurkkia kirjahyllyssä ja sieltä se todistukseni sitten löytyi.

Olit pitkään Valmetilla ja Saabilla muotoilijana. Nyt suunnittelet kännyköitä. Mitä kuvittelit opiskelijana tekeväsi sitten joskus 2000-luvulla?
    Siihen aikaan 2000-luku tuntui täysin utopistiselta tulevaisuudelta. Muistan kyllä laskeneeni, että olisin silloin 46-vuotias, ja sekin tuntui utopistiselta. Kaipa ajattelin suuntautuvani autoalalle. Tai ajautuvani. Nokia teki silloin kaapeleita, wc-paperia ja kumisaappaita.

Mitä hyödyllistä opit korkeakoulussa?
    Mainittu autoprojekti kehitti minulle ominaisen tavan työskennellä. Opin tekemään yhteistyötä insinöörien ja muiden muotoilijoiden kanssa. Itse painotan opiskelijoille myös taideaineiden merkitystä. Niissä oli jo silloin jotakin todella herkkää.

Milloin tajusit olevasi peruuttamattomasti aikuinen?
    En vielä ainakaan. En tunne olevani aikuinen, enkä haluakaan. Haluan olla kypsymätön, lapsellinen ja leikkimielinen.

Jenni Janatuinen